torstai 31. toukokuuta 2012

Kysymyksiä


Viime päivinä on päässäni soinut Matti Salmisen komealla äänellä laulama kansanballadi Sallisen oopperasta Punainen viiva.  Vestmanviiki tekee kiperiä kysymyksiä nuorukaiselle. Tämä tuumaa: "Olen  minä oppinut vastailemaan, viisaan järjen antoi mulle Jumala." Löysin sen ilokseni netistä, ole hyvä: Vestmanviiki


Blogiystäväni ovat muistaneet minuakin 11 kysymyksen meemillä, ja niitä on nyt kertynyt kolme satsia. Hyviä kysymyksiä melkein kaikki, ja tuumasin että nythän minulla on 33 postausaihetta odottamassa. Päätin kumminkin selvitä urakasta lyhyemmän kaavan mukaan , sillä muuten ei tule tänä vuonna valmista.



Ainan ja Hiltan kysymykset  kera vastausteni ovat tässä:

1. Rakkain harrastuksesi?
Musiikki
2. Minkä asian tahtoisit toteutuvan vuoden sisällä?
Tahtoisin läheisteni pysyvän terveinä 
3. Annatko periksi mielihaluillesi (ruoka, juoma, shoppailu jne..)??
Jos suklaata löytyy kaapista, saatan antaa periksi
4. Minkätyyppisestä iltalukemisesta pidät?
Kaikki lukemiseni löytyvät yöpöydältä vuorollaan: romaaneja, dekkareita, uskontoa
5. Oletko aamu, ilta- vai yöihminen?
Aamulla olen parhaimmillani. Jos en silloin tartu toimeen, menee loppupäivä harakoille.
6. Mitä sinulle tasa-arvo merkitsee?
Erilaisuuden hyväksymistä, tasa-arvoista kohtelua kaikille
7. Oletko pitkävihainen, mököttäjä, vai äkkitulistuja?
En ollenkaan!
8. Mikä olet horoskooppimerkiltäsi, myöskin kiinalaisessa?
Leijona, hevonen
9. Onko ruoanlaitto sinusta taidetta?
Ei, se on ruoanlaittoa. Taide on genre, ei laatusana.
10. Montako “oikeaa” ystävää mielestäsi kerralla mahtuu elämääsi?
Ystävä ei ole kertakäyttöinen. Oikea ystävä pysyy elämän loppuun asti. Sydämellä ei ole rajoja.
11. Pidätkö formuloista?
En.

Ja näin kyselee Miiwi:

1.  Kerro jokin koulumuisto.
Lapinlahden kansakoulussa neljännen luokan piirustustunnilla oli opetusharjoittelija tunninpidossa. Muistan selvästi kukka-asetelman, joka oli aiheena. Olin varsin tyytyväinen tulokseeni ja olin juuri keksinyt miten vesivärit eivät sekoitu holtittomasti. Nuori opettaja pysähtyi katsomaan miten huiskin sinistä taustaväriä kukkien ympärille .
— Maalaa huolellisemmin tausta. Ei saa jättää valkoista.
— Minusta näin on paljon taiteellisempaa, vastasin topakasti. Aikuinen kai kutsui tuota nenäkkyydeksi.
— !!! Marjatta, minulle jää nyt sinusta hyvin ikävä muisto.
Näin jäi meille kummallekin muisto kohtaamisesta. Eipä minulle tuosta traumaa jäänyt, uskoin olevani oikeassa ja tietäväni asian paremmin. Uskon että harjoittelija vielä kypsyi pedagogisesti ja myös taiteellisesti, eikä pitkään muistellut minua pahalla.
2.  Lempikukkasi?
Äsken se oli kirsikankukka, juuri nyt se on tulppaani, mutta aivan kohta pioni. Magnolia on  kaukainen, saavuttamaton rakkaus.
3.  Muistosi mammasta tai isovanhemmasta?
Mummiin kerkisin tutustua, olin 11-vuotias hänen kuollessaan. Hän asui kävelymatkan päässä Helsingissä, Topeliuksenkadulla, ja sain jo aika nuorena kävdä hänen luonaan kylpemässä, kun meille ei tullut lämmintä vettä. Taisin soittaa hänelle usein, sillä vieläkin muistan puhelinnumeron: 449305. Näen mummin tyylikkäänä ja suopeana istuvan nojatuolissaan, kun lepäilin vastapestynä kylpylakanaan käärittynä sohvalla. Miellyttäviä, turvallisia tuokioita.
4. Tarviitko silmälaseja - kuinka monia :-D
Aurinkolasien lisäksi on kahdet kakkulat
5.  Juotko kahvia aina samasta kupista tai mukista - millaisesta?
Vaihtelu on virkistävämpää
6.  Sex??? :-DDD
Kell onni on hän onnen kätkeköön ;)
7.  Oletko onnellinen?
Näin voisi sanoa, vaikka vuoristorataa on elomme täällä
8.  Mitä kaipaat?
Kaukaisia rakkaitani
9. Mitä teet kun kesä koittaa?
Muutun ulkoilmaihmiseksi, ja useimmiten minut löytää pihalta
10. Joulu vai juhannus? 
Juhannus!
11. Oletko hyvä laskemaan, ...edes yhteentoista?  ;D 
Nytpä osasin jo laskea kahteenkymmeneenkahteen ja lisää on tulossa :)

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
Vastaa saamiisi kysymyksiin omassa blogissasi, keksi uudet 11 kysymystä ja haasta 11 blogiystäväää vastaamaan niihin ja keksimään puolestaan uudet 11 kysymystä. Ilmoita minulle kun olet vastannut kysymyksiini. 
Minulla on vielä jäljellä 11 jännittävää kysymystä, jotka Liplatus lähetti K50-blogiin. Vastattuani siellä niihin, laadin myös omat kysymykseni.










keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Anne of Green Gables

Kaksitoistavuotias Kathleen asuu pienellä saarella Kanadassa. Niin asui myös Montgomeryn rakastettu Anna runsaat sata vuotta sitten. Hain kirjastosta, lastenosastolta, sarjan pari ensimmäistä osaa ja siirsin ne yöpöydälleni Kjell Westön (Helsinki-sarja) ja Heikki Räisäsen (Mitä muinaiset kristityt uskoivat) päälle. Kiehtovia teoksia kaikki nuo, inspiroivia, valvottavia. Mutta juuri nyt lapsuuden lumous tuo hiukan lohtua mielelle, joka ei jaksa  askarrella isojen asioiden parissa unta odotellessa.

Kathleenin kanssa tutkimme kuvia pukeutumisesta vuosisadan vaihteessa, myös klippejä Anna-elokuvista. Anna unelmoi salaa kauniista vaatteista, mutta Marilla, vakavamielinen holhooja, halusi pukea hänet siististi ja yksinkertaisesti. Vastasilitetty kouluessu odotti aina aamuisin tuolinkarmilla. Mutta eräänä jouluna Marillan vaitelias vanhapoikaveli Matthew ymmärsi ongelman, ja järjesti Annalle iloisen yllätyksen: uuden leningin! Siinä oli hiukan pitsiä ja puhvihihat, ja tyttö oli haltioissaan. Pitkä helma sai hänet näyttämään varttuneelta, mikä tuntui jännittävältä 13-vuotispäivän lähestyessä. Itseluottamusta varjosti enää hiusten punainen väri. Ja kirjan lukeneet muistavat, kuinka siinä kävi...


Vanha ompelukoneeni alkaa muuttua yhä sopuisammaksi. Yhä harvemmin joudun purkamaan. Terävät ompelusakseni tarttuvat kernaasti  vaatekaapistani löytyviin kesäkolttuihin, jotka näin saavat uuden elämän.

torstai 17. toukokuuta 2012

Hanami nyt!


Aamulla, illalla, keskipäivällä. Auringonpaisteessa, pilvipoudalla. Mikä kuva tekisi oikeutta? Päivällä valo on viileä, illalla lämmin ja syvä. Tarkennan kauas oksien läpi, tarkennan lähelle. Kokovartalokuvia myötävaloon, vastavaloon.



Tämä on rusokirsikkani viides kukinta. Viimekeväinen jäi näkemättä, sillä olimme toisella puolella maailmaa rakkaittemme vieraina. Etsiskelin edellisiä kuvia ja kirjoituksia. Löytyyhän niitä tästäkin blogista. Nostan tähän (Villamussalosta) ensimmäisen tekstin toukokuulta 2008:


Prunus sargentii
Tässä toissailtaisessa kokokuvassa  puu on vielä läpinäkyvä. Juuri tänään on täydellisyyden hetki, mutta kuparinväriset lehdet alkavat jo muuttaa värivaikutelmaa. Ensimmäiset terälehdet leijuvat lintualtaaseen.

Iloitsen puustani kuin Pikku Prinssi ruusustaan. Se ei estä minua huomaamasta lumoavia kirsikkapuita, joita kotikaupunki Kotka on istuttanut puistoihin ja ajoteiden varsille. Helsingin Roihuvuoressa on vietetty Hanami-juhlaa vuodesta 2008 alkaen! Kauneuden riemu on ilmaista, ja kaikille tarjolla.


Tämän kirjoitettuani huomaan, että Valokuvatorstain 247. haaste on kasviaiheinen:
Voit hakea inspiraatiota myös  Fascination of Plants Day - sivuilta:”Ensimmäinen kansainvälinen teemapäivä ”Lumoudu kasveista” (Fascination of Plants Day) järjestetään 18. toukokuuta 2012. Euroopan kasvitutkijoiden järjestön EPSO:n ideoima päivä tuo esiin kasvien ja kasvitutkimuksen merkitystä, uusinta tutkimustietoa ja niiden tarjoamia ratkaisuja esimerkiksi ympäristöongelmiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin.  Suomessa Lumoudu kasveista -teemapäivät 13.–18.5. nostavat kasvit puheenaiheeksi luomalla vuorovaikutteisia yleisötapahtumia kahviloihin, puistoihin, luentosaleihin ja julkisiin tiloihin.”

maanantai 14. toukokuuta 2012

Kiihkeä odotus

Prunus sargentii

Menneet puutarhakeväät ovat kiitäneet nopeasti ohi. Pakahduttava riemu on toisinaan ehtinyt hipaista, kunnes on taas siirrytty kesän levolliseen täyteläisyyteen. Mutta juuri nyt aika on pysähtynyt, sillä kirsikkapuu aukoo kukkiansa hitaasti, kiusoitellen. Eilen äitienpäivänä  avautuivat ensimmäiset, ja tänään auringon lämpö loihtii etelään kurottuvien oksien silmuista uusia vaaleanpunaisia täpliä. Ne alkavat loistaa illan vastavalossa, mutta vielä ei puu ole muuttunut muistikuvieni satuhattaraksi. Ehkä huomenna on Hanami-riemun aika!

maanantai 7. toukokuuta 2012

Elettiinpä ennenkin

Entisaikaan


Entisaikaan ei
ehditty epäilemään
etiäisiä


Runotorstain ja Valokuvatorstain 245. haasteena on leikkimielinen kokeilu yhden kirjaimen kautta.
Nämä  hiljaiseen odotukseen vaipuneet hahmot kuvasin Iitin museossa kesällä 2011.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Nukelle aidot hiukset

Kathleenin hiukset valmistuivat tänään. En ole laskenut tunteja, mutta seitsemänä päivänä vietin ompeluhuoneessa aamut ja illat. Sen tiedän, että tänään meni kuusi tuntia loppukiriin. Hiukset oli lopuksi pestävä ja föönattava, vaikka materiaali oli alussa aivan puhdasta. Upouusi peruukki näytti nuhjuiselta ja olisi sopinut Ronja Ryövärintyttärelle! Tästä päättelin että orgaanista materiaalia on käsiteltävä erityisen puhtain käsin, eikä välillä saa haroa omia hiuksiaan (?) tai hangata kasvojaan (?). Tai sitten on käytettävä kirurginkäsineitä (?). Mutta nyt hiukset hohtavat puhtauttaan, ja erityisen ylpeä olen jakauksesta.

Kuinkas tämä nyt näin vaikeaa oli? Olenhan valmistanut jo aika monta nukentukkaa melkein yhdeltä istumalta. Mohairnauhaa on helppo ommella tyllistä valmistamaani pohjaan. Nyt vaan ei mohair kelvannut, sillä mohairvuohen villa ei ole kyllin pitkää pitkätukkaiselle Kathleenille. Onnistuin siis hankkimaan soman poninhännän aitoa hiusta.




Mutta mistä ohjeet? Käytin pari päivää vimmattuun googlaamiseen, enkä saanut enempää tietoa kuin minulla jo oli: Oikeat peruukit valmistetaan solmimalla hius kerrallaan peruukkipohjaan. —  Minun silmälasini eivät kykene tarkentamaan yhteen hiukseen. Arvelen myös, että nukke ei vaadi moista tarkkuutta. Kuvassa näkyvissä nipuissa on ehkä 60 hiusta kussakin, mikä on häviävän pieni kiehkura. Pieni sen on oltavakin, jos haluaa solmun pysyvän.

Koska tarvitsin hiuksen koko pituuden, solmin niput tyvestä kiinni. Kaksinkerroin taittaminen olisi paljon helpompaa ja siistimpää. Monenlaista temppua kokeilin, ennen kuin alkoi löytyä jotakin käyttökelpoista.




Kuvien perusteella näyttää helpolta, eikö vaan? Mutta pian huomaat, että kimmoisia hiuksia ei niin vaan solmita. Ne purkautuvat tuota pikaa, eikä niitä voi siististi kiinnittää. Näillä konsteilla selvisin:
— Kostutin solmittavan kohdan.
— Litistin ja melkein sulatin solmut sähkökähertimellä, siis "piippausraudalla".
— Ompelin konesaumat silkkipaperin päällä.
Nyt oli helppoa liittää ompelukoneella hiusniput sopivan pituisiksi nauhoiksi, ja ommella ne käsin peruukkipohjaan tavalliseen tapaan. Kähertimestä oli muutenkin hyötyä hiusten taittamisessa tai jakauksen tekemisessä.

Seuraavan aitohiusperuukin tekisinkin joutuisammin. Mutta kuinka lienee... Kaksi posliinipäätä maalatuin hiuksin odottaa työhuoneen pöydällä.



Perusohjeita löytyy verrattomasta nukentekijän raamatusta:

Sirpa Ala-Louko
OMA  NUKKE

Poninhännän tilasin NUKKEKAMARISTA