keskiviikko 29. elokuuta 2012

Roomassa yhä

Olen nähnyt Michelangelon Pietà-veistoksen!



Ensimmäisen kerran  näin veistoksen jo koulutyttönä kuvisluokan hämärässä, missä Lukki (Ikimuistoinen Kerttu Luukannel) näytti runsaita  diakuviaan taidehistorian tunnilla. Sen jälkeen olen näkemällä nähnyt tuon mestariteoksen kuvateosten sivuilla, elokuvissa, TV:n ruudulla, Googlen hakutuloksilla. Kuten varmaan useimmat  kanssaturisteista. Tämän lähemmäs panssarilasia en jaksanut luovia tuossa saunalämpötilassa.      Nyt siis pikemminkin 'bongasin' veistoksen.

Wikipedian kuvaa suurentamalla voin tarkastella Marian korjattua nenää sekä Michelangelon ainoaa signeerausta, ja melkein koskettaa marmorin hohtavaa pintaa. Mykistävän upea teos ja myös jännittävä historia on sillä.

Näkeminen on taitolaji, tuumaa vanha kuviksenopettaja. Osaanko itse nähdä muuten kuin kuvien kautta? Kaunis maisema tulee nähdyksi vasta kun otan/teen  siitä kuvan. Tai tunnistan aikaisemmin näkemäni kuvat. TV tarjoaa loistavia taideohjelmia. Veistosta on mukava tarkastella nojatuolista käsin, kun kamera sitä panoroi, tilttaa ja zoomaa. Maalaukset muuttuvat elokuviksi samoin konstein. Niin helppoa. Paikan päällä katsominen vaatii ponnistelua. Muistuu mieleen oppilaani näyttelykäynneillä. Nopea kierros taululta toiselle: - Nähtiin jo, saadaanko mennä?

Niin jatkui meidänkin vaelluksemme kohti  m/s Kristina Katarinan ihanaa viileyttä. Ja nyt selaan kuviani mukavasti Vanhan Huvilan nojatuolissa, kahvikupposen tuoksuessa vieressä.

                                                                                                                    nojatuolimatka jatkuu

Konstantinuksen riemukaari

maanantai 27. elokuuta 2012

Risteillen Välimerellä

Historian näyttämöllä


Nunna kulkee mietteissään tuttua reittiään. Helteet jatkuvat, monet tarvitsevat apua. Päättyykö tämä lopulta melkoiseen rajuilmaan? Valkoinen vaate suojaa hyvin auringon polttavilta säteiltä. Mutta hiki virtaa selkää pitkin ja pisaroi otsalta silmiä kirvelemään, kuten minullakin. Olen uskaltautunut keskelle Pietarinkirkon aukiota, sillä tässä voimme täyttää muovipullot raikkaalla vedellä. Rooman vesi on kuuluisaa hyvästä laadustaan, ja tällaisena päivänä kaikissa piazzojen vesipisteissä näkyy siitä nauttivia. Kuvan oikeassa reunassa vaeltaa päättymätön jono hitaasti kohti Pietarinkirkon turva- ja siveystarkastusta, ja kirkon vasemmalla puolella uupuneet turistit etsivät varjoa tai opastaan. Sisällä pyörryttävän loiston keskellä  oli vielä kuumempaa.

Vaikka olen nyt ensimmäistä kertaa Roomassa, unelmieni kohteessa, haaveilen jo ilmastoidusta m/s Kristina Katarinasta ja  suihkusta. Mutta vielä on kohteita jäljellä, ennen kuin bussi meidät noukkii paluumatkalle laivaan. Mies sen sijaan voi sitä paremmin, mitä lämpimämpää on. Eiköhän tässä 40° olisi mittarissa? Ihmettelen mielessäni, miten eri tavoin olemme rakennetut. Miehen merkkipäiväreissulla helmikuisella Maltalla oli hyytävän kylmä, ja siellä jaksoin kävellä vaikka seitsemän tuntia väsymättä. Täytyy huomata, että olen nyt minäkin siirtynyt seuraavalle vuosikymmenelle…

Kaunis Corsica oli seuraavana päivänä kohteena.  Enpä voi olla kehumatta kotkalaisen  Kristina Cruises'in palveluita ja hyvää henkeä, joihin tutustuimme jo viisi vuotta sitten pienemmällä m/s Kristina Reginalla. Ihmeen hyvin sujui tämä juhlaristeilymme, ilman kommelluksia tai vahinkoja. Nyt kotimaan suloisessa viileydessä on mukava muistella matkaa.

jatkuu

lauantai 4. elokuuta 2012

Puutarha oman onnensa nojassa


Avasin jännittyneenä puutarhan portin. Sunnuntaista asti olen murehtinut salkoruusujen kohtaloa: ukkosmyrsky on tietenkin kaatanut kaikki 13 komeaa vartta, joiden tiesin aloittelevan kukintaa. Voi mikä mainio yllätys! Tuollahan ne kohoavat tuijaseinän suojassa, kolme vaaleanpunaisen sävyä ja puutarhani ensimmäinen musta komistus. Ensimmäisestä talvestaan selviytynyt magnolia levittelee ujosti oksiaan piilossa  salkoruusujen takana. Puutarhakierros olisi tietenkin tehtävä ennen kassien sisäänkantamista.  Mutta se ei suju ilman pensassaksia, melkein kaikki polut ovat umpeenkasvaneet.  Viikko sitten sain pääpolun raivattua, vielä on viisi sivupolkua jäljellä.    

Klematis 'Dr Ruppel' on valmistanut ennätysmäärän kukkia, varmaan kiitollisena siitä että on viimeinkin saanut arvoisensa rautatornin. Tähän asti se on joutunut luikertelemaan missä sattuu kaukasianmaksaruohomaton ja punatähkien päällä. Hortensia säestää väriloistoa sinisin ja violetein sävyin. Ja ruusut! Luostarin köynnösruusu rajautuu kuvassa vasemmalle, ja selkäni takana tuoksuu suloisesti 'Rhapsody in Blue'.

Ensimmäisen kerran 21 vuoteen puutarhani on jäänyt toiselle sijalle tärkeysjärjestyksessä. Ennen käytiin viikonloppuisin maalla, aina ei silloinkaan. Nyt käydään maalta kaupungissa pikavisiitillä viikon parin välein. Läheiset tietävätkin syyt, joista mainittakoon lapsenlapset kaukomailta sekä saunanrakennusprojekti.

Pikavisiiteillä ehtii pyykinpesun ja muiden arkisten välttämättömyyksien ohella leikata nurmikon ja kierrellä kameran kanssa. Yllätyksiä löytyy takuuvarmasti. Tämän kesän suurin ja harmillisin yllätys oli lehtokotilot, joiden en kuvitellut löytävän tietä minun puutarhaani. Nyt vadelmia ja viinimarjoja kerätessä on mukana toinen kannellinen astia, jonne kilahtaa somia kotiloita odottamaan kurjaa kohtaloaan. Nauhukset ovat muuttuneet pitseiksi ja reikäompeleiksi, ja daaliatkin ovat aika säälittäviä. Mutta rakkaat kuunliljani ovat toistaiseksi säästyneet, se saa kiukkuni hiukan lauhtumaan.

Tänä kesänä ymmärsin vähentää ruukkuistutukset minimiin. Pasuunakukat ovat pärjänneet, kiitos sateiden. Keltainen emopasuuna, Madeiralta tuotu, on jo kymmenvuotias ja tottunut vaihtelevaan kohteluun. Luultavasti pelargonit saavat jatkossa yhä enemmän suosiota, ne eivät kuivuudestakaan hätkähdä.