Lintuja kiikaroimassa

Greater Coucal (Centropus sinensis)

Aasiankukaali on Thaimaassa yleinen kuin varis kotimaassa. Silti on sykähdyttävää nähdä se ensimmäisen kerran. Ja toisenkin. Ääntä ei voi olla kuulematta puiden sisuksista ja metsiköistä, hitaasti nouseva ja laskeva ku ku ku ku ku ku ku ku ...  Alussa  luulin sitä pöllöksi tai jopa  apinaksi, kunnes naapurin rouva valisti minua.
     Plumerian piirsin elävästä mallista. Sellainen kasvaa jokaisella tontilla tuomassa hyvää onnea taloon, niin täälläkin. Lintu ei kumminkaan kerennyt istua mallina, ja siksi turvauduin valokuviin.

Suuri mangopuu

Mangopuiden kasvuvauhti on melkoinen, tätäkin naapurin tontilla kohoavaa on typistetty ankaralla kädellä, ja silti se on muhkea. Myös omalla pihalla mango on kasvanut kätkemään naapuritalon täysin. Kolmen vuoden takaisessa kuvassa se on pieni taimi muurin kupeessa. Nyt muistettiin ottaa kiikari mukaan, ja voin tarkkailla aasianturturikyyhkyn pesänrakennuspuuhia, ja yrittää tunnistaa livertelijöitä.  Piirroskuvassa lehahtaa puuhun pihamaina. Se livertelee kuin satakieli huolimatta vihaisesta naamastaan.

Monet postaukset olen lähettänyt tutusta osoitteesta ChiangMaissa. Melkein tuntuu kuin asuisimme täällä, Mies ja minä,  ja kävisimme vain välillä kotimaassa. Paljon on silti ehtinyt tapahtua tällä välin. Matka on pitkä, emme päässeet rakkaan ihmisen hautajaisiin, emme merkkipäivänviettoon. Nyt saadaan kulkea taas hetken verran yhtä matkaa, jakaa arkea ja juhlaa. Eilen Esikoinen valmisti viikon ainoan vapaapäivän, sunnuntai kunniaksi krokotiilipataa. Sepä oli maukasta!

Parasta matkalla?

Parasta matkalla on kotiinpaluu?  — Matkakuvat, joiden parissa voi tehdä matkan uudelleen ilman kuumuutta, kylmyyttä, rakkoja kantapäässä? — Parasta on valmistelu ja suunnittelu? —Lähdön hetki?

— Hyvää lomaa! — toivottavat ystävät. Mitähän se loma on? tuumaa eläkeläinen. Matka on  meille projekti ja ponnistus. Vielä jaksamme, Mies ja minä,  lentää toiselle puolelle maapalloa rakkaittemme vieraiksi. Toinen poikamme on rakentanut kotinsa kaukaiseen saareen Kanadan länsirannikolla. Toinen on löytänyt paikkansa Thaimaan pohjoisten vuorten laaksosta, Ping-joen varrelta. Yritämme  tuokioksi sujahtaa mukaan arkeen,  jakaa ilot ja surut. Parasta matkalla on yhdessäolo.

Parasta on kiintyä paikkoihin.  Tutustua ihmisiin.Tutustua  seutuun, ja oppia suunnistamaan siellä omin päin. Oppia tunnistamaan lintuja ja kasveja, edes hiukan. Uudet paikat toki kiinnostavat, mutta niissä tuntee itsensä aivan....turistiksi.

Hetki, jolloin lentokoneen pyörät irtoavat  maasta, ja maailma pienen ikkunan takana muuttuu sadunomaiseksi veistospylväiköksi, sykähdyttää aina. Silloin vasta matkakuume hellittää. Silloin uskon, että mikään ei voi mennä pieleen, olemme matkalla!

Sitten alkaakin lentämisen arki ja epämukavuus. Kymmenen tuntia kuluu kovin hitaasti. Sen jälkeen odotellaan väsyksissä jatkolentoa. Mutta mikään ei sammuta hyvää mieltä, iloa perillepääsystä.