saavutan vuoren
tuhat uutta huippua
nousee usvasta
***
Runotorstain ja valokuvatorstain 181. haaste:"en tiedä mitään". Suuren kultaisen Buddhan kuvasin muutama päivä sitten Thaimaassa, Mekong-joen rannalla, Kultaisen kolmion alueella.
loista aurinko
avaa kirsikan nuput
ennen kuin lähden
Apeana katson kirsikkapuuta, hanamijuhlaa ei vietetä tänä keväänä. Nuput aukeavat varmaankin ylihuomenna. Silloin vietän toisaalla aivan toisenlaista juhlaa, enkä muista puutani. Mutta puu muistaa minut ja rakkaan ihmisen, joka seurasi sen kasvua pikku taimesta tuuheaksi puuksi.
rusokirsikka
kuin hattara makea
illan valossa
Viime keväänä puuni kukki ensimmäisen kerran kuuden vuoden ikäisenä. Haltioituneena kuvasin sitä joka päivä, joka valaistuksessa. Ymmärrän, että vaikka nyt menetän herkimmän hetken, ei sillä vuosien saatossa ole väliä. Olenhan kokenut onnen, ja tämäkin kukinta tulee päättymään.
aamun rauhassa
västäräkki polskuttaa
kukkakylvyssä
Ensimmäiset terälehdet tipahtavat pian nurmikolle ja lintualtaaseen. Kuparinväriset lehdet puhkeavat kukkien lomaan, ja muuttavat puun väriä päivä päivältä . Palatessani kohtaan hyvinkin kauniin puun, kaunishan se on joka asussa.