Nukkenäyttely

 

Toisen koronavuoden alkupuoli sujui nukkejen seurassa. Luulin viimeisen nukkeni syntyneen 6 vuotta sitten, mutta nyt yllättäen muutama uusi vaati saada syntyä. Savipajan olen jo sulkenut, posliinipäitä ei enää valmistu. Nyt turvauduin erilaisiin muovailumassoihin. Kokeilin monia. Ehkä mieluisin on Creative Paperclay. Se on kevyttä kuivuttuaan, ja sitä voi muokata kuivumisen jälkeen.

Pandemian takia tämän vuoden keväälle siirretty näyttelyaikani lähestyi, ja suunnitelma muuttui. Lintutauluja olisi toki riittänyt, mutta nyt halusivat nuket päästä esiintymään. Kaikki ovat syntyneet kertomaan tarinaa äitini suvusta. Tarinaa täydentämään syntyi vielä mummin vanhemmat ja ensimmäinen puoliso, sekä runsaasti tauluja ja monenlaista rekvisiittaa. Soitinrakentajaksikin ryhdyin :)

Sirkan haitari

Vähän laajemmin kerroin näyttelyhankkeesta toisessa blogissani, Villamussalossa. Siellä keskityn sukutarinoihin, täällä harrastuksiini monenmoisiin.

Muistoksi nukkejen vierailusta  jäi Merikeskus Vellamon sivuille näyttelyn esittely.

Lintujen lumoissa

Ei, en ole siirtynyt tuonilmaisiin. Tämä tiedoksi mahdolliselle seuraajalleni...Edellisen Valon juhla-postauksen jälkeen olen ehtinyt jo kahdesti viettää kuukauden Thaimaassa. Mukana on ollut kamera ja maalausvälineet. Luulin jättäneeni taidehommat, mutta nyt olen osallistunut jo kuuteen Kotkan Taideseuran näyttelyyn, ja oma näyttely on tulossa 13 vuoden paussin jälkeen. Kaikki on lintujen syytä!  Linnuista näytänkin postanneeni täällä jo toissa vuonna. 

   Aluksi piirsin lintuhavaintojani digitaalisesti, ja tarkoitus oli käyttää niitä vain verkkojulkaisuissa. Aineeton taide miellytti kovin. Vanhana graafikkona sitten innostuin tulostamaan piirroksiani taidepaperille. Materiaalit ja menetelmät ovat kehittyneet niin, että vedosten säilyvyyteen voi luottaa.

   Vasta vuosi sitten otin esille unohtuneet pastelliliituni, ja se oli menoa. Näistä olenkin kertonut toisessa blogissani Kuvitukset.

Näyttelymainoksen on laatinut Kotkan Taideseura ry:n sihteeri Katja Saastamoinen. Pastellimaalaus esittää kauluskottaraista, jota tarkkailin Chiang Maissa.

Tervetuloa näyttelyyn!

Taiteen sekatyöläisestä harrastajaksi

Suuren blogiraivauksen jälkeen innostuin pohtimaan jäljellejääneiden tarkoitusta. Tässä blogissa olen keskittynyt harrastuksiini, joista yksi on kirjoittaminen. Niinpä olen kirjoittanut juttuja tavallisesta arjesta, juhlasta myös,  kotona ja kaukomailla. Runokausikin on koettu. Moniin kivoihin blogi-haasteisiin olen osallistunut. —Nukkeprojektille annoin paljon tilaa. Se vei sydämeni vuosiksi. Nyt on nuoruuteni lintuharrastus leimahtanut uuteen paloon. Sen voi lukija helposti huomata.

Työstäni en ole kirjoitellut paljoakaan. Blogin aloittaessani olin ollut jo monta vuotta eläkkeellä. Myös viimeisestä taidenäyttelystäni oli jokunen vuosi kulunut.  Olin taiteen sekatyöläinen. Valmistuin kuvaamataidonopettajaksi ja siinä työssä toimin eläkeikääni asti. Taidegraafikkona pidin näyttelyitä ja osallistuin toisiin, myös valtakunnallisiin. Taiteilijantyöhön ilmestyi vielä keramiikka, joka vähitellen syrjäytti grafiikan. Veitset tylsyivät! Myös keramiikkanäyttelyitä rakensin muutaman. Viimeinen oli okariinonäyttely 2009.

Tupsahdin someen mummona, vailla menneisyyttä. Tulevaisuuden kutistuessa menneisyys muuttuu yhä tärkeämmäksi. Niin kai vanhetessa monelle tapahtuu. Taide on ollut työni, nyt se on innostava harrastus. Taide on täyttänyt elämäni ja on vahvasti läsnä yhä.

Aloin rakentaa vanhoista töistäni retrospektiivista näyttelyä. Tämän blogin oikeanpuoleisesta palkista löytyy otsikko Taiteilijana. Sen alla on sivuja, joihin kuvia kerään. Valmiiksi olen saanut sivun  Graafikkona. Muita ehkä vielä päivitän. Ehkä teen keramiikkatöistä sivun myös.

Taideharrastukseni elää ja voi hyvin toisessa blogissani : Kuvitukset. Se oli jo lopettamisuhan alla, kunnes innostuin taas piirtämään, uusin keinoin. Päätin julkaista siellä vain uusia töitä, digitekniikan avulla synnytettyjä.

Ehkä tämä uusi leimahdus saa minut myös vierailemaan blogiystävien sivuilla taas useammin. Tuolla Facebookissa näyttää laiskistuvan...

Alla on piirustus  toisesta blogistani. Sen myötä toivotan sinulle

Hyvää pääsiäisen aikaa!

Lintuja kiikaroimassa

Greater Coucal (Centropus sinensis)

Aasiankukaali on Thaimaassa yleinen kuin varis kotimaassa. Silti on sykähdyttävää nähdä se ensimmäisen kerran. Ja toisenkin. Ääntä ei voi olla kuulematta puiden sisuksista ja metsiköistä, hitaasti nouseva ja laskeva ku ku ku ku ku ku ku ku ...  Alussa  luulin sitä pöllöksi tai jopa  apinaksi, kunnes naapurin rouva valisti minua.
     Plumerian piirsin elävästä mallista. Sellainen kasvaa jokaisella tontilla tuomassa hyvää onnea taloon, niin täälläkin. Lintu ei kumminkaan kerennyt istua mallina, ja siksi turvauduin valokuviin.

Suuri mangopuu

Mangopuiden kasvuvauhti on melkoinen, tätäkin naapurin tontilla kohoavaa on typistetty ankaralla kädellä, ja silti se on muhkea. Myös omalla pihalla mango on kasvanut kätkemään naapuritalon täysin. Kolmen vuoden takaisessa kuvassa se on pieni taimi muurin kupeessa. Nyt muistettiin ottaa kiikari mukaan, ja voin tarkkailla aasianturturikyyhkyn pesänrakennuspuuhia, ja yrittää tunnistaa livertelijöitä.  Piirroskuvassa lehahtaa puuhun pihamaina. Se livertelee kuin satakieli huolimatta vihaisesta naamastaan.

Monet postaukset olen lähettänyt tutusta osoitteesta ChiangMaissa. Melkein tuntuu kuin asuisimme täällä, Mies ja minä,  ja kävisimme vain välillä kotimaassa. Paljon on silti ehtinyt tapahtua tällä välin. Matka on pitkä, emme päässeet rakkaan ihmisen hautajaisiin, emme merkkipäivänviettoon. Nyt saadaan kulkea taas hetken verran yhtä matkaa, jakaa arkea ja juhlaa. Eilen Esikoinen valmisti viikon ainoan vapaapäivän, sunnuntai kunniaksi krokotiilipataa. Sepä oli maukasta!

Kevään äänimaiseman basso continuo

Kaulushaikara, Botaurus stellaris 

Jo huhtikuussa alkaa lahdenpohjukan kaislikosta kuulua eksoottinen mylvähtely :"whum...whum--whum..." Aluksi, vuosikymmeniä sitten, luulimme sitä hulluksi lehmäksi, kunnes selvisi että sehän on kaulushaikara! Joka kevät se ilmestyy uskollisesti piilopaikkaansa pesimään.  Viime viikonloppuna melkein huolestuin, kun en pitkään aikaan kuullut tuttua "puhallusta" lahdenpohjukan kaislikosta. Olinpa mielissäni kun se taas kuului. Kaukaista ääntä voisi verrata pulloon puhaltamiseen, mutta lähellä voi mennä yöunet... Kutsummekin  näkymätöntä ystäväämme pullolinnuksi. Se säestää aamuvarhaisesta alkaen kevään  solisteja, — peippoa, mustarastasta, punarintaa, sepelkyyhkyä ( ja kaikkia tunnistamattomia taitajia), vakaalla rytmillä, harvakseltaan, neljän puhalluksen sarjoina. 

Ylen sivuilta löysin uutislinkin, jossa ympäristömelun tutkija Erkki Björkiltä kysyttiin kerran, millä linnulla mahtaa olla kovin lauluääni. Kurki ja kaakkuri mainittiin kovaäänisimmiksi, mutta toisinkin voi  määritelä.  Ote artikkelista:

Kaulushaikaran ääni kantaa kauimmaksi  Kysymys äänekkäimmästä linnusta muuttuu vielä mutkikkaammaksi, mikäli pohdintaan otetaan mukaan äänen kantavuus. Tutkija Erkki Björkin mukaan ilma absorboi matalia taajuuksia vähän tai ei lainkaan. Tämän vuoksi matalasointisen pulloonpuhaltajan, kaulushaikaran ääni pystyy kulkeutumaan kurkea tai kaakkuriakin kauemmaksi.

Vain lennossa olen joskus saanut havaita haikaramme, ja valokuvausyritykset ovat jääneet vaatimattomiksi. Minua taitavampien valokuvaajien tuloksia on mukava tutkia ja ihailla verkkosivuilla. Olisinpa onnellinen jos onnistuisin linnun näkemään paikoillaan, lähietäisyydeltä.

— Piirtämisestä kerron Kuvitukset-blogissani

Kaikki Sigridin lapset

Kaisu ja Heikki

Nukkeprojektini on nyt valmistunut. Uusi materiaalituttavuus houkutteli valmistamaan vielä uusperheen lapset: Kaisu-tätini ja Heikki-enoni. Heidätkin kuvaan 18-vuotiaina. Pukuja varten tutkin tarkoin muotikuvia 30-luvulta. Kaisulle löysin leningin kaavat Kotiliedestä 1933. Heikki on siviiliasussa, vaikka olisikin vaativa haaste pukea hänet vänrikiksi. Siinä asussa hän kaatui rintamalla v.1941 johtaessaan tiedustelupartiota aivan sodan alkupäivinä. Enoani en siis koskaan tavannut. — Kaisusta tuli minun kummitätini.

Taustana kuva Liisankadun kodista Helsingissä, missä nämäkin lapset Toini-siskon kera varttuivat. Flyygelin päällä on Toinin ja Paavon hääkuva vuodelta 1926, jolloin  Kaisu oli 13-vuotias ja Heikki 6-vuotias.  Tuosta kodista olen kertonut Villamussalossa. Toinin lähdettyä perhe pian muutti pienempään asuntoon.

Tässä sain panoraama-kuvauksella koko joukon samaan kuvaan. Vasemmalla häämöttää kitaroineen Mata, Toinin tytär (minä), joka toimittaa kertojan virkaa. Sigridin esikoinen Kaiju esiintyy ryhmässä kahtena, 18-vuotiaan äitinsä helmoissa vauvana ja 18-vuotiaana oman isän ja äitipuolen hoidossa varttuneena, kolmen siskonsa parissa.

Tarinan rippeitä on nyt siellä ja täällä. Nukeista olen kertonut Varamussalossa, suvusta Villamussalossa. Tietoa kerään vimmatusti. Vielä kun saisin laitettua ne järjestykseen. Ihmeellinen on elämä!

(Mata,) Toini, Sigrid, pikku-Kaiju, Heikki, Kaisu, Kaiju, Ade, Pirkko, Sirkka.

PS. Nuket ovat nyt järjestyksessä sivupalkin nukkehuoneissa.

Joulun taikaa

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivotan Sinulle, blogini lukija.

Unelmien joulu kokoaa yhteen toisistaan eksyneet sydämet. Menneet annetaan anteeksi ja unohdetaan. Sigrid-nukke on tässä saanut ympärilleen tyttärensä joulunviettoon. Kaikki ovat nuoria ja kauniita. Lauletaan "Maa on niin kaunis..." ja "Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan" Ei, ei niin, vaan: "... miespolvet vaihtuvat vuorollaan". Näin meillä lauletaan. Muiston vaaliminen varjelee edelläkulkeneet rakkaamme unholasta.

Nuket ovat kokoontuneet Sigridin ruokasaliin joulukahville. Kuva on tämän vuoden joulukorttini, joka lähti läheisille signeerattuna grafiikanlehtenä.  Alkuperäinen kuva vuodelta 1927 löytyy Villamussalon tarinasta: Joulunviettoa Sigridin salongissa.

Mummin silmät

Sigrid-nukke on syntynyt. Hän oli 18-vuotiaana jo rouva ja pienen tyttären äiti. Ainoa löytämäni valokuva tuolta ajalta on mustavalkoinen. Minkävärinen mahtoi leninki olla? Entä silmät? Minun pitäisi muistaa silmät, sillä olin 11-vuotias mummini kuollessa. Vaan en muista, vaikka vierailin usein Mummin luona. Hän istui tuolissaan hiukan etäisenä, ja Rauni, aikuinen serkkuni, huolehti minusta. Äitini siniset silmät ovat  isoisän perua. Yrjö Ollilan maalaamassa muotokuvassa 42-vuotiaan Sigridin leninki on sininen, ja silmät harmaanvihreät. Siveltimeni on yrittänyt noudattaa Ollilan mallia. Monia polttoja tarvittiin, enkä ole varma olenko vieläkään tyytyväinen tulokseen.

Minkähän leninkikankaan Sigrid nyt valitsee? Uskon että hän piti sinisestä. Mummin tuoli, joka nyt on minun olohuoneessani, oli verhoiltu sinisellä sametilla hänen kodissaan. Sen muistan paremmin kuin silmien värin. Valokuvasta voin huomata, että 18-vuotias Sigrid oli hyvin tietoinen muodista. Asento on ryhdikäs, kaulus ulottuu korkealle, muhkeat hihat kapenevat rannetta kohti.

Edwardiaaninen tyyli muovaili vuosisadan vaihteen jälkeen naisen vartalon Jugend-kiemuraksi. Siihen tarvittiin tiukkaa korsettia. Sepä onkin valmistettava ennen leningin sovitusta. Löytöretkestä korsettien maailmaan tulen vielä kertomaan.

Sigridin kuuden tyttären nukkehahmoista olen nyt saanut valmiiksi neljä. Heidät olen esitellyt täällä:

Sigridin tyttäret

Sigridistä kerron myös täällä:

Mummini ja Yrjö Ollila

Meren väri

"Kivipiilo" MH Valokuvatorstain 281. haaste on TURKOOSI

Otin kuvia näyttelytöistäni viime vuosituhannella ennen aavistustakaan digikamerasta. Olipa hauska löytää tämäkin kuva, ja antaa sille uusi digitaalinen elämä. Tavoittelin tähän keramiikkakiveen merenraikasta väriä, ja näköjään pääsinkin lähelle toiveitani. Savenvääntäjät  tietävät, että väri syntyy vasta uunissa, oikeassa lämöpötilassa.

Toivon hartaasti, että tämänkin esineen omistaja on lopettanut tupakoinnin, ja käyttää kipposta vaikkapa parvekeroskiksena. Kotilon vahtimasta aukosta voi helposti tipauttaa pähkinänkuoret ja karkkipaperit "kiven" sisuksiin, niin  ettei tuuli niitä lennättele.

Valentinuksen päivänä

Olkoon jokainen päivä ystävänpäivä!

Joulukortti 2012

Joulun iloa ja rauhaa 

sinulle lukija !

Tätä korttia en ole lähettänyt postin kautta, sillä sain sen valmiiksi viime yönä. Eilen myös julkaisin viimeisen käsintehdyn kortin kuvan, ja päätin sarjan jonka aloittamisesta täälläkin kerroin. Kortit tarinoineen löytyvät piirustusblogistani. Siellä myös kerron tämän kuvan piirtämisestä:

Kuvitellen

Joulugrafiikkaa

Repe-koiramme tässä toivottelee hyvää joulua 1981. Kuvan leikkasin linoulemiin ja vedostin joulukorteiksi. Tuosta alkoi perinne josta tuli tärkein jouluaskareeni vuosien varrella. Pian aloin valmistaa numeroituja sarjoja, jolloin kortti oli myös joululahja. Näistä kerron lisää blogissa Kuvitellen. Tänään olen päässyt vuoteen 1989, ja meinaan julkaista kortin päivässä jouluun asti.

Vaikka digiaika tuli muuttamaan käytännön, en vieläkään osaa lähettää kaupasta ostettua korttia kuin äärimmäisessä hädässä... Esimerkiksi matkoilta. Unicef-kortteihin joskus turvauduin, kun vedosmäärä jäi liian pieneksi. - Grafomania merkitsee kirjoitusvimmaa. Eikö se voisi myös merkitä graafikon piirustusvimmaa ! (hymiö)

En myöskään hävitä toisilta saamiani omatekoisia kortteja. Niitä on mukava selailla vuosienkin päästä. Kaikki kortit ilahduttavat yhtä lailla, tietenkin! Että joku on minua ajatellut sen hetken, kun on osoitteeni kirjoittanut ja nimensä omakätöisesti alle piirtänyt! Vielä tänään, kun niin paljon helpommalla pääsemme...

Syysunelmointia

Kolea tuuli keinuttaa pasuunakukkia

 lakastuvassa puutarhassa

Tartun huiluuni

ja menneet kesät

virtaavat ajan ikkunassa

Närhen karhea ääni ei tuo lohtua

linnut ovat poissa

ne laulavat  vuorten rinteillä

sademetsän sylissä

lämpimässä maassa

missä kukat loistavat ilman pelkoa

ilman pelkoa lumesta ja pakkasesta

Garden Music from Marjatta Huuskonen on Vimeo.

Runotorstain 256. aihe on "Syksy"

Hyvää pääsiäistä!

Posliinimunat pääsevät kaapista näytille pääsiäisen lähestyessä. Jotkut näistä ovat seireeninmunia, niillä voi soittaa! Lintujen juoma-allasta ei vielä tarvita puutarhassa, joten sekin pestiin juhlasommitelmaa varten.

Luovan lauantain 106. haaste on PÄÄSIÄINEN ja osallistun vaihteen vuoksi keramiikalla.

Perjantaina 6.4.2021 Huomaan, että Valokuvatorstain 241. haaste on sama. Niinpä vastaan siihen samalla kuvalla, sillä keramiikan lisäksi on tässä myös valokuva. Sainkin ottaa niitä yli parikymmentä, ennen kuin pääsin toivottuun tulokseen. Kuvankäsittelyä tarvitsin ainoastaan rajaukseen.

Hyvää pääsiäistä  toivotan sinulle lukija!

Kadonnutta viivaa etsimässä

Kreikassa 1990 luonnostelen hosrisontissa siintävää, saavuttamatonta Athos-vuorta.
 Seuraani on pelmahtanut  tyttösiä, joille turistilta riitti värikyniä ja paperia.

Uuden blogini tarkoitus alkaa hahmottua. Unohdettuja asioita palautuu mieleen.  Uusia ideoita ja kuvia syntyy. Voisi kiinnostaa toista samanmoista, jolla on omituinen taipumus sotkea pintoja viivoilla ja väreillä. Vasta kolme lukijaa on uskaltanut laittaa naamansa lukijalaatikkoon, mutta sitäkin arvokkaampia tuttavuuksia ovat he, inspiroivine blogeineen.

Tänään kerron siitä, miksi ostin pitkästä aikaa luonnoslehtiön. Ja täältähän se blogi löytyy:

Kuvitellen

Tervetuloa seuraan!

PS. Nuo kuvat eivät suurene klikkaamalla, mutta Kuvitus-kuvat suurenevat :)

Lokakuu

Muhkeat kilpiangervot nöyrtyvät taipumaan kohti maata syksyn kutsuessa. Norsu uneksii kaukaisesta kotimaastaan, missä on kesä ainainen.

Mustavalkomaanantain 86. haaste on 'Syksy'.

Isoäidin leikit

Kanadalaiset pojantyttäreni ovat ehkä juuri nyt liian isoja  leikkimään nukeilla. Thaimaalainen katutaiteilija ikuisti heidän veikeät hymynsä postimerkin kokoisista  lompakkokuvista kolme vuotta sitten, jolloin he olivatkin ihan sopivan ikäisiä. Isoäidin nukkeja on tässä kokoontunut ryhmäkuvaan heidän ympärilleen. Siinä on tuttua väkeä kun tarkemmin katsoo: tätejä ja setiä ja  sukulaisia. Pikkuinen isoäidinäiti ujostelee uusissa kouluvaatteissaan viime vuosisadan alussa, ja setä lukee thaikielistä satukirjaa. Isotäti  on solminut hiuksensa  poninhännäksi, ja toivoo että uusi vannealushame vilahtaisi kellohameen alta. Oma isä 70-luvun muotifarkuissaan on hyppäämäisillään ulos kuvasta. Kenties hän lähtee etsimään tyttäriään, jotka ovat juuri sopivan ikäisiä leikkitovereiksi.

Nukkemaailmassa on kaikki mahdollista.

Kaappia siivotessa

Omakuva Rovaniemellä

Kaappisiivouksen pyörteissä  tuli eteen paksu nippu vanhoja hiilipiirroksiani.  Niitä selatessa ja karsiessa pysähdyin tuijottamaan silmiin itseäni kauan sitten. Hyvin muistan miltä tuntui olla minä, ilmeenkin tunnistan. Muutama vuosi aloittelevana kuviksenopettajana Helsingissä on takana. Olemme muuttaneet toiselle puolelle Suomea,  Lapin portille, mikä tuohon aikaan oli hesalaiselle yhtä kaukana kuin kuu. En ole palannut äitiyslomalta takaisin koulutyöhön, ei, ikinä en edes katso kouluun päin. Minusta tulee vapaa taiteilija!
   Nyt katson elämääni samoin silmin, mutta eri suunnasta. En saattanut kuvitella, että työvuosien jälkeen odotti vielä se vapaan taiteilijan ura, eläkeiässä. Vailla suorituspaineita kutsunkin itseäni nyt päätoimiseksi harrastajaksi.
   Tämän piirustuksen säästin, ja digikuvasin kuten monet muut löytöni. Ehkäpä ne saavat uuden elämän digitaalisessa muodossa...

Mustavalkomaanantain 84. haaste on MUISTO.

Puutarhapatsaita

Tämä talvinen puutarhapatsas löytyi Varamussalon Picasa-albumista. Olen sen aikoinaan julkaissut täällä. Juuri nyt voisi lumiveistoksen hyvin rakentaa, puutarha on vielä paksun lumen peitossa. Mieluummin jo haaveilen kesästä, ja sitä odotellessa rakensin pienen kesäisen albumin. Se löytyy tuosta oikealta, sivupalkista: Sivut >Puutarhapatsaat. Joka kesä pääsee muutama vanha tai uusi keramiikkaveistos viidakkooni asumaan. Jotkut näistäkin ovat jo muuttaneet toisiin puutarhoihin. Valitsin aika uusia kuvia, vanhin taitaa olla v.2005 otettu.
Puutarhakeramiikkaa olen rakennellut 1990-luvun alusta alkaen, tarhuriksi ryhdyttyäni, ja 1999 tein ensimmäisen pienen keramiikka-aiheisen kotisivun.

Tervetuloa siis kurkkaamaan puutarhaan!