Fasaanin kevättunteet

 Kiljahdus kertoo, että fasaani on puutarhassa. Eksoottinen näky! Valokuvaajalla pulssi nousisi, jos lintu olisi harvinainen. Tein pienen videotarinan toukokuun otoksista. Mukaan leikkasin otteita Miehen videosta, jonka hän vuosia sitten tallensi puhelimella. Pienellä jekulla sain klipit sovitettua isokokoisempaan  kuvanlaatuun. Leikkasin mukaan ääniä pihalta ja ympäristöstä. Video avautuu kuvasta:

Pihabongausta

Birdlifen toukokuinen pihabongauspäivä  (johon myös osallistuin) inspiroi askartelemaan pikku videon kotipihan linnuista. Pihabongaus on mainio harrastus ikälopulle, jolla ei enää riitä rahkeet rankemmille reissuille. Hyvä henkireikä näinä vaikeina aikoina. Kodin ikkunat aukeavat takapihan puutarhaan. Kamera on kaulassa sisällä ja ulkona. Puutarhapuuhiin tulee keskeytyksiä tuon tuostakin.

Toukokuu, kuukausista suloisin, kiitää nopeasti. Juuri nyt puutarha on avara, puut lehdettömiä. Pian kaikki peittyy tuuheaan vihreyteen, ja lintuja on vaikeampi havaita. Pieni allas on hyvä houkutin kameran kanssa vahtaajalle. Ruokinta olisi jo syytä lopettaa...

Tähän videoon keräsin otoksia kymmenen päivän ajalta. Kotipihaan  kuuluvia ääniä leikkasin mukaan tarinaan. Niistä voi tunnistaa muitakin lajeja, joista kaikki eivät ole lintuja. Vielä olisi ollut syytä muokata, kimalainen kuulostaa helikopterilta...

PS. Katso loppuun asti, siellä varis kokee yllätyksen :)

Kaunis pari

Odotukseni palkittiin! Pian sain sillalta ihastella  silkkiuikkuparin seurustelua. Tuuli heilutti kameran putkea, mutta jotakin sain talteen. Pieni kuvakertomus syntyi otoksista:

Vappuaattona  jäätävä tuuli oli hajoittanut loput jäät. Esitykset sillankorvassa ovat siirtyneet laajemmille rannoille. Silkkiuikutkin hylkäsivät ensimmäisen lemmenpesänsä ja taisivat löytää suojaisamman paikan.

Vielä tukkasotkatkin ilmestyivät näyttämölle ennen jäidenlähtöä

Tukka tuulessa

Silta

 Aivan kodin lähellä on silta, joka ylittää kapean salmen. Huhtikuussa ilmestyy jäähän ensimmäinen railo, jota käyn melkein joka päivä tarkkailemassa. Ensimmäisenä ilmestyvät tietenkin sinisorsat. Pian kuulen äänestä jo kaukaa, että nokikana on paikalla!  Sulan laajetessa tulijoita ilmaantuu lisää: telkkä, isokoskelo ja lisää nokikanoja. Meluisia lokkeja myös viivähtää paikalla. Birdlifen vuoden linnuksi nimeämä naurulokki oli ilo nähdä ensimmäisen kerran tänä keväänä. Vielä odottelen silkkiuikkua näkyville.

Pian linnut hajaantuvat tahoilleen. Toivon nokikanan jäävän pesimään, kuten on tapahtunut edellisinäkin kesinä.

Koostin pikku videon huhtikuun hauskimmista havainnoista:

Silta on ollut henkireikäni tänä keväänä. Kun epätoivo vyöryy yli, on yritettävä silti jaksaa. Kun on tehnyt sen minkä pystyy, on jatkettava eteenpäin. Luonto tarjoaa ikiaikaista lohtua.

Herkkä hetki

Valkoposkihanhia, hohhoijaa. Helppo kohde videoharjoitelmalle. Yllättäen sain talteen kiihkeän kohtauksen. Kaunis pari!

Avaa Youtubessa

Lintujen lumoissa

Ei, en ole siirtynyt tuonilmaisiin. Tämä tiedoksi mahdolliselle seuraajalleni...Edellisen Valon juhla-postauksen jälkeen olen ehtinyt jo kahdesti viettää kuukauden Thaimaassa. Mukana on ollut kamera ja maalausvälineet. Luulin jättäneeni taidehommat, mutta nyt olen osallistunut jo kuuteen Kotkan Taideseuran näyttelyyn, ja oma näyttely on tulossa 13 vuoden paussin jälkeen. Kaikki on lintujen syytä!  Linnuista näytänkin postanneeni täällä jo toissa vuonna. 

   Aluksi piirsin lintuhavaintojani digitaalisesti, ja tarkoitus oli käyttää niitä vain verkkojulkaisuissa. Aineeton taide miellytti kovin. Vanhana graafikkona sitten innostuin tulostamaan piirroksiani taidepaperille. Materiaalit ja menetelmät ovat kehittyneet niin, että vedosten säilyvyyteen voi luottaa.

   Vasta vuosi sitten otin esille unohtuneet pastelliliituni, ja se oli menoa. Näistä olenkin kertonut toisessa blogissani Kuvitukset.

Näyttelymainoksen on laatinut Kotkan Taideseura ry:n sihteeri Katja Saastamoinen. Pastellimaalaus esittää kauluskottaraista, jota tarkkailin Chiang Maissa.

Tervetuloa näyttelyyn!

Tervaleppälehdossa

Sapokanlahdella sinisorsat uiskentelevat värikylvyssä. Jatkan matkaa kohti Tervaleppälehtoa. Syksyn tullen metsän linnut on taas helpompi havaita. Alkukesän huumaava äänimaisema on muisto vain. Turhaan yritin kesäkuussa saada kiikariini satakielen, jonka helkyntä soi mustarastaiden säestämänä  ylimpänä. Haaleanvärinen lintu kätkeytyi tuuheaan lehvistöön. Nyt raakkuvat varikset, harakat ratisevat, naakat kirahtelevat.  Tikan nakutus paljastaa sen sijainnin helposti. Luottavaiset tiaiset sirkuttelevat kulkijan ympärillä. Sinitiainen tulisi kädelle, jos olisi pähkinöitä mukana. Nyt tuotan pettymyksen, pähkinät unohtuivat. Ohitan kuraisella polulla tyttösen, jonka kädelle lehahtaa tiaisia vähän väliä, isän valokuvatessa. Muistuu mieleen lapsuuden kävelyretket isän kanssa  Helsingissä. Hietaniemen hautausmaan tiaiset olivat yhtä kesyjä.

Tilhiä kaipailen mutta vain räkättirastasparvet näen ja kuulen pihlajanmarjojen kimpussa. Tilhen lasimaista helinää yritän nyt päiväretkilläni kuulostella. Tuokin tuttu lintu vielä puuttuu vuoden 100-listalta. Suomen BirdLifen hauska hanke on innostanut uusia bongareita lintuharrastuksen pariin. Oma listani ei vielä yllä tavoitteeseen: 77 havaintoa. Voisinpa laskea mukaan matkoilla kohtaamani lajit, mutta kyse on tietenkin Suomen linnuista. Vielähän tätä vuotta riittää...

50-luvun tyttö Helsingin Hietaniemessä

Nokkelat lokit

Luulin lokin pudottavan saliinsa vahingossa, mutta erehdyin. Yhä uudelleen näen miten suuri  lokki kaartelee rantakivikon yllä ja mäiskäyttää yks kaks simpukan sopivaan paikkaan. Sitten vauhdikas syöksy nauttimaan ateriaa, ennen kuin muut ehtivät paikalle.

Lokit tuntuvat kotoisilta linnuilta, samanlaisilta kuin kotinurkillakin, mutta eivätpä kaikki olekaan. Vain kalalokki näyttäisi olevan tuttu myös BC:n rannoilla.— Tuo simpukansärkijä on nimeltään amerikanisolokki. Nuorta naurulokkia muistuttava on kuusilokki (juhla-asussa sen pää on musta). Englanninkielinen nimi Bonaparte's Gull ei viittaa Napeleoniin vaan hänen veljenpoikaansa, joka oli ornitologi. Ja tuo, jolla on musta rengaskuvio nokassaan, on tietenkin rengasnokkalokki.

 Täältä löytyy piirustukseni amerikanisolokista: Kuvitukset

Kalkkunakondori

Turkey Vulture
Turhaan toivoin näkeväni valkopääkotkan, joka on edellisillä reissuilla ollut tuttu näky taivaalla. Ne viihtyivät nyt jossakin muualla. Suuria lintuja leijaili taivaalla usein, ja valokuvailin niitä ahkerasti. Sain tietää, että ne ovatkin kondoreita, kalkkunakondoreita! Ja että niitä ei pidä sekoittaa korppikotkiin. Kondoreita tavataan vain Uudessa maailmassa. - Onnistuinpa viimein kohtaamaan nuo rumilukset rantakokouksessa ja vieläpä hiipimään aika lähelle. Vai ovatko ne rumia? Facebook-kaverini kommentoi että eivät ole! "Niiden mielestä ihmiset ovat rumia" :) Suloisen pikkiriikkisen kettukolibrin jälkeen esittelen siis valtavan, rumankauniin raadonsyöjän, kalkkunakondorin.


Piirsin kalkkunakondorin: Kuvitukset

Kettukolibri

Rufus Hummingbird

Matala pörähdys, kolibri on lähellä! Tuossa se leijuukin melkein vieressä, metrin päässä, kadoten kohta viekkaat silmät välähtäen.  En ehdi kurkottaa kameraa pation pöydältä. Tapaaminen saattoi olla kesän viimeinen, kettukolibrit muuttavat varhain. Onneksi olen jo ehtinyt saada siitä runsaasti   kuvia Maryn puutarhassa, kaukaisessa saaressa British Columbian rannikolla. Viime vierailustamme on jo neljä vuotta, ja varmasti silloinkin kirjoitin kolibreista. Pojan perhe ei voi olla huomaamatta, että olen entistäkin hullaantuneempi noihin lumoaviin pörrääjiin. Valitettavasti myös talon kissat rakastavat kolibreja, ja siksi niitä ei houkutella pihalle ruokintalaitteella. Vahdimme siis punaisia kukkaistutuksia, kissat ja minä... 

Täältä löytyy kolibrimaalaukseni: Kuvitukset

Ärhäkät äidit

 

Telkkä poikasineen viettää rauhallista aamupäivää lahdenpohjukassa.

Mutta kukas tuolla lähestyy? Nokikana! Se on jättänyt poikasensa kaislikon suojaan 

ja kiljahtelee nyt uhkaavasti. Nokikana hyökkää kuin raivotar kohti telkkäperhettä.

Loisketta, räpistelyä, kiljuntaa, kaakatusta. Voin rauhassa räpsiä kameraani, kukaan ei huomaa.

Telkkä yrittää antaa takaisin, mutta katsoo viisaammaksi poistua. Poikasien keräilyssä onkin puuhaa,

sillä ne osaavat ketterästi sukellella.  Ensimmäinen jo löytyi. — Pysykää omalla puolella, kiljuu nokikana.

 

Myös nokikana keräilee poikasiaan. Rauha palautuu.

Lintuja kotinurkilla

Kyhmyjoutsen, mustarastas ja harmaahaikara

Kiikaria on kannettava mukana kävelyretkillä. Näkeminen on pääasia, mutta harvoin maltan jättää kameran kotiin. Huonokin valokuva auttaa tunnistamisessa. Ja se paras valokuva on vielä ottamatta...

Maalis-huhtikuussa rannoille ilmestyy sulapaikkoja, ja ne ovat lintubongarille iso ilo. Telkät, isokoskelot, joutsenet, nokikanat ilmestyvät tutuille paikoille. Jäiden lähdettyä ne näyttävät katoavan näkymättömiin ilmestyäkseen ykskaks kesän alussa poikaset vanavedessään.

Lisäpuhtia harrastajalle antaa tänä vuonna Suomen BirdLifen hauska hanke "Tunnista 100 lintulajia".  Huomaan ammottavia aukkoja lintutiedoissani, ja tänä kesänä yritänkin niitä paikata. Listaltani puuttuvat pöllöt, haukat, kirviset ja kerttuset. Siinäpä riittää opiskelua.

Isokoskelo

Linturetkeilyä Thaimaassa

"Ah eikö tämä ole onnea!" Lin Jutangin sanoin. Auringonnousu Doi Inthanonin kansallispuistossa, kaukana asutuksesta, kaukana liikenteestä. Onnenkantamoinen järjesti Miehen ja minut linturetkelle, mistä olen kauan haaveillut. Välikätenä toimi hyvä naapuri, joka tuntee Chartin, lintuoppaan.

himalajanhaukkanen on suloinen ja pieni

 Opas kuljetti viiden hengen seuruettamme vuorille, viidakoihin, vesiputousten äärelle, missä poimi erehtymättömällä taidollaan kaukoputkeensa värikkäitä lintuja joita sitten vuoronperään kurkimme linssien läpi.  70-300mm objektiivistani ei ollut täällä juuri hyötyä; linnut olivat kaukana. (Himalajanhaukkanen on rajattu ankarasti suurentaen. Kuva kelpaa tunnistamiseen, ei muuhun.)  Parasta olikin ensikertalaiselle retkeily luonnon helmassa. Kaukoputki toi linnut lähelle. Olisi pitänyt olla muistilehtiö mukana, että tietäisin mitä näimme... Ensi kerralla olen viisaampi ja otan myös oman kaukoputken mukaan. Oikeilla valokuvaajilla on järeämmät kamerat tietenkin. Mutta voihan linnuista iloita myös ilman kameraa! On kiehtovaa oppia tunnistamaan lintuja myös äänestä. Lisätietoa löytyy kirjoista ja verkosta.  Xeno-canto esimerkiksi on loistava äänisivusto linnuista ympäri maapallon.
Thaimaassa on helppo aloittaa lintuharrastus, sillä kaikki tavallisimmatkin linnut ovat vierailijalle eksoottisia. Kaupunkilinnut eivät ole kovin arkoja. Parhaat lintukuvani olen saanut pihalla, puistoissa ja lähikujilla. Istun mangopuun varjossa ja tarkkailen näytelmää yläpuolellani. Sähkölangoilla käyvät näyttäytymässä aasianturturikyyhkynen, punaposkibulbuli, oliivimedestäjä, pihamaina, töyhtömaina, harakkatasku, nokipääbulbuli jne jne; - kaikki erilaisia kuin kotoiset linnut. Pikkuvarpunen sentään on tuttu, samoin ilmaa halkovat pääskyset ja puistojen pulut.

Aasiankukaalin ääni on salaperäinen. Lintu on Thaimaassa tavallinen kuin meillä harakka. Silti oli sykähdyttävää nähdä sen ensimmäisen kerran levittävän punaiset siipensä aurinkoa vasten. Vieläkin ilahdun sen näkemisestä ja varsinkin onnistuneesta kuvasta.

Punaposkibulbuli on tässä kuvassa saanut ylimääräiset raidat pyrstöönsä. Auringon kepponen. Sen tarmokas viserrys kuuluu kaupungillakin liikenteen melun läpi. Valitettavasti näitä näkee usein häkkilintuina tuomassa tunnelmaa hotellien terasseille.

Paras laulaja on pihamaina! Sen voi nähdä ja kuulla kaikkialla. Ehkä ensimmäinen lintu johon aloitteleva bongari tutustuu aasianturturikyyhkyn ohella.

Tätä et kyllä usko!

Saunan verannalla on ollut mukava tarkkailla linnunpönttöä. Sirkutus oli käymässä yhä äänekkäämmäksi  ja onnistuin osumaan paikalle juuri kun talitintin poikaset päättivät lähteä suureen, tuntemattomaan maailmaan. Tähtäsin kameranputki tanassa pesäaukkoa, mistä tinttejä  tuiskahteli niin että menin jo laskuissa sekaisin. Hiukan kömpelösti mutta onnekkaasti kukin suoritti laskeutumisen  rantapensaiden oksille sirkuttamaan. Kuvasaalis karttui. 

Yksi pienokainen empii pitkään.  Ja oops, nyt se heittäytyi ilmaan. No, minne kummaan se hävisi? Tiirailen kameran etsimen kautta lähipusikoita. Ja mitä ihmettä: höyhenpallo istuskelee kamerani putkella!! Siinä se  silmäilee minua luottavaisesti. Nyt en  voi valokuvata, koska lintu istuu kameran päällä! Lasken kameran alemmas;  poikanen pysyttelee kyydissä. Ooh, miksei kännykkä ole mukana!

Lopulta siirsin kameran varovasti saunan kaiteen viereen, ja tintti hypähti siihen. Onnistuin perääntymään kuvausetäisyydelle, ja sain rohkelikosta kuvan. Ehkä ei paras kuvani,mutta ikimuistoinen.

Mitä näetkään, kun alat katsoa!

Peipponen odottaa talitintilta kylpyvuoroa

Eksoottisten lintujen lumoissa jäi lintuharrastus päälle. Thaimaassa piirsin ja opettelin näkemiäni lintuja. Huomasin, että valokuvaaminen lisää harrastuksen iloa. Valokuvan avulla voi tunnistaa näkemänsä. Järjestelmäkamera olikin mukana viime reissulla, ja aloin kaivata siihen uutta  putkea.
Niinpä olen nyt mukavankokoisen teleobjektiivin (70X300) onnellinen omistaja. —Ei liian iso olalla kannettavaksi.

Suomen linnut ovat vallan eksoottisia Thaimaasta katsottuna. Olen malttamattomasti odottanut jäiden sulamista ja ensimmäisten railojen ilmestyttyä nähnyt vesilintuja joita en tiennyt täälläpäin olevankaan. Olenko ollut sokea! Pihabongausta olen toki harrastanut, ja kotipiirin linnut tunnistan. Niiden valokuvaaminen onkin uusi haaste.

Viimeksi pidin lintupäiväkirjaa koulutyttönä, kun Anjan kanssa kiikaroimme lintuja Helsingin liepeillä, Viikin rannoilla.  "Linnut värikuvina" oli aarteeni, ja siihen merkitsin havainnot. — Birdlife lähetti  liittymislahjana soman pienen mustakantisen vihon. Se tuntuu oikein hauskalta kaiken digiseurannan ohella.

Kyhmyjoutsen, albinistinen sinisorsa, nokikanat, harmaahaikarat

Lintutorni

Gracupica nigricollis 

Naapuritontilta  kuului monimutkaista viserrystä, ihan outoa. Tunnistan jo tavallisimmat ääniorkesterin solistit, pihamainan, aasianturturikyyhkyn, vaaleaseeprakyyhkyn, aasiankukaalin. 

Hiivin kujalle kiikari ja kamera (vanha Nikon D90) mukanani. Ääni kuuluu korkealta. Melkein niskani taittaen tarkensin kiikarin, ihanko totta, kauluskottaraisia! Joka päivä olen tähyillyt turhaan  kauluskottaraista  tuuheasta mangopusikosta missä sen ensimmäisen kerran näin ja sain kameran tähtäimeen. Jopas lintupariskuta nyt valitsi teknologisen ympäristön! 

Kameran tarkentaminen oli melkoinen haaste. Onneksi voi huoleti 'tuhlata filmiä'. Kuvankäsittelyssä odotti mieluinen yllätys.Linnut ovat tunnistettavia.  Isosta kuvasta näkyy  koko valokuva, se minkä silmä ja kamera näkivät. Pienet kuvat ovat osasuurennoksia. Töyhtömainat viihtyivät sopuisasti kauluskottaraisten seurassa.

Gracupica nigricollis, ensimmäinen bongaus