Kävimme aurinkoa kurkkaamassa

A postcard from Gran Canaria from Marjatta Huuskonen on Vimeo.

Aurinko löytyi kaukaa etelästä, siellä se on! Tässä postikortti Sinulle, paperiset jäivät lähettämättä.

Äkkimatkan ajoitus juuri joulun alle  häivytti joulustressin aavistuksenkin. Ja jouluhan joutui vähemmälläkin puuhastelulla, kun parahiksi kerkisimme kotijoulua viettämään. Taas oli mukava palata reissusta kotiin, sulatella vaikutelmia  ja tutkia kuvasaalista. Ulkona on niin hämärää, ettei kukkavaloja kannata edes keskipäivällä sammuttaa. Mutta valoa kohti mennään, ja pian nähdään aurinko täälläkin!

Joulun taikaa

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivotan Sinulle, blogini lukija.

Unelmien joulu kokoaa yhteen toisistaan eksyneet sydämet. Menneet annetaan anteeksi ja unohdetaan. Sigrid-nukke on tässä saanut ympärilleen tyttärensä joulunviettoon. Kaikki ovat nuoria ja kauniita. Lauletaan "Maa on niin kaunis..." ja "Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan" Ei, ei niin, vaan: "... miespolvet vaihtuvat vuorollaan". Näin meillä lauletaan. Muiston vaaliminen varjelee edelläkulkeneet rakkaamme unholasta.

Nuket ovat kokoontuneet Sigridin ruokasaliin joulukahville. Kuva on tämän vuoden joulukorttini, joka lähti läheisille signeerattuna grafiikanlehtenä.  Alkuperäinen kuva vuodelta 1927 löytyy Villamussalon tarinasta: Joulunviettoa Sigridin salongissa.

Tervetuloa arki!

Yksi ainoa tonttu  lennähti joulun ajaksi olohuoneeseen. Toissajouluna löysin sen Anusarn-marketilta ChiangMain kaupungissa. Thaimaalaisen nukentekijän näkemys tontusta riemastutti, ja tämä lähti heti mukaani. Hän on ehkä keiju, henkien talon asukas, hyväntahtoinen mutta hiukan ilkikurinen. Suomalaiset tontut  edustivat samoin muinaista henkiuskoa, ja thai-tonttuni tervehtii heitä luottavaisesti. Suvaitsevainen thaimaalainen poimii joulusta minkä haluaa, eikä vieroksu Jeesus-lastakaan.  Thaimaalainen keramiikkaseimi , mistä jo kuvan esittelin aikaisemmin, on vielä tänään piirongin päällä. Vietän mielelläni joulua Jeesuksen syntymäpäivänä vaatimatta sitä toisilta. Eniten soisin, että joulusta tulisi sosiaalisempi juhlapäivä. Ettemme sulkeutuisi koteihimme, vaan voisimme tavata ystäviä. Ehkä nuori polvi osaa muuttaa tuon perisuomalaisen käytännön, jota ei muualla tapaa.

Tänään loppiaisena silmäilen vielä vähäisiä joulukoristeitamme. Huomenna vien ne varastoon.  Minun jouluuni ei juuri kuulu tonttuja nykyisin. Olen varmaan saanut niistä tarpeekseni. Räikeä punainen ei ole minun värini. Joulumusiikkini ei ole  "Tip tap tip tap tipe tipe tip tap..." Tänä jouluna ravitsin sieluani Ranskan barokin joululaululuilla Kati Hämäläisen  soittamina Kotkan kirkon uruilla (sic!): "Noëls". Taidankin tänään vielä tuikata tuon CD-levyn iMaccini rakoon.

Vanhojen kansansatujen  harmaista riihitontuista kyllä tykkään, samoin Thai-tontustani sekä ja hellyttävistä villalankatontuista, jotka kauan sitten roikkuivat joulukuusessa. Nytpä olen hyvilläni siitä, ettei enää tarvitse imuroida kuusenneulasia juhannukseen asti. Keramiikkakuusi on helppo pinota kaappiin.

Antoisaa arkea toivotan sinulle lukija! Tulppaanit kertovat, että kevät on edessä.

Joulukortti 2012

Joulun iloa ja rauhaa 

sinulle lukija !

Tätä korttia en ole lähettänyt postin kautta, sillä sain sen valmiiksi viime yönä. Eilen myös julkaisin viimeisen käsintehdyn kortin kuvan, ja päätin sarjan jonka aloittamisesta täälläkin kerroin. Kortit tarinoineen löytyvät piirustusblogistani. Siellä myös kerron tämän kuvan piirtämisestä:

Kuvitellen

Joulugrafiikkaa

Repe-koiramme tässä toivottelee hyvää joulua 1981. Kuvan leikkasin linoulemiin ja vedostin joulukorteiksi. Tuosta alkoi perinne josta tuli tärkein jouluaskareeni vuosien varrella. Pian aloin valmistaa numeroituja sarjoja, jolloin kortti oli myös joululahja. Näistä kerron lisää blogissa Kuvitellen. Tänään olen päässyt vuoteen 1989, ja meinaan julkaista kortin päivässä jouluun asti.

Vaikka digiaika tuli muuttamaan käytännön, en vieläkään osaa lähettää kaupasta ostettua korttia kuin äärimmäisessä hädässä... Esimerkiksi matkoilta. Unicef-kortteihin joskus turvauduin, kun vedosmäärä jäi liian pieneksi. - Grafomania merkitsee kirjoitusvimmaa. Eikö se voisi myös merkitä graafikon piirustusvimmaa ! (hymiö)

En myöskään hävitä toisilta saamiani omatekoisia kortteja. Niitä on mukava selailla vuosienkin päästä. Kaikki kortit ilahduttavat yhtä lailla, tietenkin! Että joku on minua ajatellut sen hetken, kun on osoitteeni kirjoittanut ja nimensä omakätöisesti alle piirtänyt! Vielä tänään, kun niin paljon helpommalla pääsemme...

Joulunviettoa

Ping-joen rannalla

"Ja niin joulu joutui..."myös ChiangMaihin. Aattoillallisen paikka oli vielä hakusessa, kun tuktukimme etsi kiertotietä NightMarketin tungoksen ohi.Viimein saatiin kännykkään lopullinen osoite, emmekä paremmasta paikasta olisi osanneet edes uneksia. Paikka ei ollut farangien kansoittama, mutta silti oli joulukoristelut kohdallaan. Tumma veden pinta heijasti valoja puihin ripustetuista joulutähdistä ja vastarannalta.  Kirkkaasti valaistu jokivene  matkustajineen lipui ohi. Tähän rantaterassille ei kuulunut juurikaan sisätilojen musiikki, eikä naapuripöytiinkään osunut meluisaa joukkoa.  Kinkkua ja lanttulaatikkoa emme edes yrittäneet tilata, mutta paljon muuta hyvää  kannettiin pöytään miniän reippaiden ohjeiden mukaan. Kiireetöntä iltaa oli mukava jatkaa kotipatiolla puhellen, muistellen  ja lahjapaketteja rapistellen.

Vaikka kotimaassa olemme laiskoja kirkossakävijöitä, oli ilo löytää täältä joulukirkko. Kaunis tila oli täynnä kansainvälistä yleisöä, ja yömyöhäinen palvelus oli englanninkielinen. Hyvä tunne kosketti mieltäni seuratessamme tuttuja ja myös toisenlaisia joulurituaaleja, lauluja ja evankeliumia, jotka suoritettiin valloittavalla ilolla ja temperamentilla. Mietin ja ehkä hetken aikaa ymmärsinkin, miksi maahanmuuttajat kaikkialla haluavat säilyttää ja tuoda mukanaan jotakin omaa kulttuuriperintöä. Siitä huolimatta, että tahtoisivat sulautua paikalliseen kulttuuriin.

First Thai Church

Hyvää joulua!

Joulua ei ole helppo paeta edes Thaimaassa. Myös täällä, pääkaupunkiin verrattuna kodikkaassa maalaiskylässä, ChiangMaissa, otetaan joulusta ilo irti kaikkialla, missä turisti liikkuu. Kuvassa  rakennetaan lumista joulutoria Kolmen kuninkaan aukiolle, ja usko tai älä, luistinratakin on perustettu! ('Jää' näyttää öljytyltä laattapinnalta.) Joululaulut ovat jo kauan raikuneet tavarataloissa. Nyt joulupäivä sattuu sunnuntaiksi, jolloin monella on vapaata, muuten se olisi tavallinen arkipäivä.

Nyt  vietämme, Mies ja minä, taas kerran joulua poissa tutuista jouluaskareista. Emme suinkaan karkumatkalla, pikemmin löytöretkellä.  Täällä emme tosiaan voi nyt suorittaa joulua, kuten kotona. - No tietenkin voi lahjoja kääriä ja tervehdyksiä lähettää, mutta kaikki muu valmistelu jää. Matkan päässä joudun miettimään joulun merkitystä juuri minulle. Markkinoilta en sitä löydä, en kotomaassa enkä täällä. Eniten iloitsen yhteisistä hetkistä täällä asuvien omaisten ja ystävien kanssa. Ja se on mukavaa, oli joulu tai ei. Totta puhuen, en ole juhlaihminen ollenkaan. Kotona olen aattoillallisesta selvittyä siirtynyt omiin puuhiini, ja viimeistään tapanina mennyt vaikkapa savipajaan. (Taitaa olla sama vika perheellä...)

Täällä monien uskontojen sulatusuunissa on niitäkin, jotka kokoontuvat kirkkoihin kuulemaan iloista joulusanomaa. Itse toivon mielenrauhaa, iloa ja sopua. Thaimaalaisilta voisi oppia paljon uskonnollista suvaitsevuutta ja perheiden keskinäistä huolenpitoa. Muulloinkin kuin jouluna.

Joulurauhaa kaikille blogiystäville!

Jouluaskareet

Tuleeko joulu ilman siivoamista ja leipomista ja kaikkea rekvisiittaa?  Pitääkö joulu aina suorittaa?

Täällä uskontojen hämmentävässä mutta sopuisassa karusellissa löydämme keramiikan myyntigalleriasta norsujen, Buddhien ja astioiden joukosta viehättävän seimiryhmän. Aika hyvin kuvittelen jo osaavani vältellä turhan tavaran ostamista. Tuota shakkinappulamaista pakkausta en nyt vaan voi vastustaa, se lähtee mukaan 'kotiimme'. Lapsen lailla iloissani siirtelen nukkia sopivaan sommitelmaan. Tämä onkin ainoa joulukoristelumme tänä vuonna.

Mustavalkomaanantain 96. haaste on 'Jouluaskareet'.

Kolmen kuninkaan päivä

"Joulun valo", mustevedos © MHu 2010

Uusimman grafiikanlehteni nimi voisi yhtä hyvin olla "Loppiainen". Sitähän vietämme 6.1. itämaan tietäjien muistoksi, vaikka nuo kolme Tiernapoikaa, joista yksi on musta, esiintyvät meillä jo joulua odotellessa. Kuvani voisi viitata loppiaiseen myös myös lähetystyön juhlapäivänä, ovathan Betlehemin tähti ja Buddhan lootuskukka tässä hyvässä sovussa.

Lootus kuvaa valaistumista, mielen nousua liejusta puhtauteen. Tähden valo yltää kukkaan. Hyvyys, totuus ja kauneus ovat Jumalasta. Norsuni Thaimaasta haluavat kertoa sen iloisesti.

Loppiainen ei välttämättä merkitse joulun lopettajaisia. Vanha suomalainen perinne sallii juhlatunnelman säilyttämisen Nuutinpäivään 13.1. saakka.

***
Niksiblogissa K50 rupatetaan kuvista ja niiden järjestämisestä.
Käy kertomassa jos aihe kiinnostaa :)

Mielenrauha

Keraaminen joulukuusi on korvannut meillä oikean jo vuosia. Adventin alkaessa etsin sille aina sopivan paikan. Tämänvuotinen asetelma kertoo yksinkertaisuudessaankin  paljon, kuten esineillä on tapana.      
   Viime vuonna vietimme joulun Thaimaassa omaisten seurassa. Norsu tervehtii olkipukkia, joka muistuttaa menneistä perhejouluista. (Pukki ei ole omasta pajasta.) Jouluomenat maalasi taiteilija Matti Warén 1920-luvulla. Taulu on lapsuudenkodistani. Sähkökynttilät takasivat mielenrauhan niinä aikoina, jolloin kissat hyppelivät jouluasetelmien lomassa.
   Kuvasin ryhmän tänä aamuna  Valokuvatorstain aiheen 189. innoittamana. Tunnustan manipuloinnin: Oikeasti asetelman takana on isokokoinen maalaus iso-isoäidistä, myös saman setäni maalaama. Siitä mahtui asetelman taustalle vain puolet tältä etäisyydeltä, mikä ei näyttänyt ollenkaan mukavalta. Niinpä siirsin toiselta seinältä sen tilalle omenataulun Photoshopissa. Asetelmahan on järjestettyä todellisuutta, eikö vain?

Kuusen latvassa  kuuluu olla tähti. Kirjoittelin tämän vuoden joukukortteihin haikuja tähdestä. Haikujen sommittelu on hyvää terapiaa, milloin mieli on järkkynyt. Syvän surun tai pakahduttavan ilon kohdatessa haikun askeettisella muodolla on tyynnyttävä vaikutus. Ainakin sen kirjoittajalle.
   Oli jotenkin persoonatonta kirjoittaa sama runo kaikille. Niinpä jokainen sai oman versionsa  samasta aiheesta. Aika monta kolmirivivaihtoehtoa ( 5+7+5 tavua) löytyykin allaolevasta, joka on myös vastaukseni Runotorstain 189. haasteeseen. Tee -se-itse-runo:

pimeydessä/ kun on pimeää/ kun yö on  mustin

tähti loistaa kirkkaimmin/ joulutähti verraton/ joulutähti kimmeltää/ joulun tähti ehdoton

tiemme valaisee/ polun valaisee/ rauhaa toivottaa/ ilon sytyttää/ virittää ilon/ herättää toivon

Kerkisin jo hiukan  aikaisemmin julkaista 'virallisen version' joulurunostani sivulla, jolla ehkä kukaan ei vielä ole pistäytynyt.  (Ilman kevytmielisiä loppusointuja. ;)

Tässä olkoon siis lopullinen vastaukseni haasteeseen :
Joulua kohti

Erilainen jouluaatto

Sormia polttaa ja kasvot hehkuvat kuumuudessa.Kaasupoltin on melkein yhtä iso kuin kotona muurilettupannun alla. Mutta paperilyhtyä on kannateltava, kunnes se pullistuu ja saa kantovoimaa. Muuten käy hullusti, se alkaisi vieriä ja poukkoilla tulipallona arvaamattomin seurauksin. Yritän vaihdella sormia tulisen rautavanteen ympärillä.- Kolme perheenjäsentä suorittaa tehtävää, neljäs valokuvaa. Ystäväperheen lyhty nousi hetkeä aikaisemmin riemuhuutojen saattelemana. - Nyt, nyt , päästä irti!  Ihastuneita, jännittyneitä huudahduksia. Lyhty alkaa kohota hitaasti huojahdellen, ohittaa katonräystäät ja rannan puut, ja vaeltaa ylväästi Ping-joen yläpuolelle, missä se aloittaa nousunsa mustalla taivaalla vilkkuvien tähtien ja selällään kelluvan kuunsirpin seuraksi.

Khom fai, kuumailmalyhty, liittyy erityisesti loka-marraskuussa vietettävään Loy Krathong-juhlaan, mutta on suosittu ohjelmanumero kaikissa muissakin juhlissa, ei vähiten ChiangMaissa.
Lyhdyn lähettäjä voi liittää mukaan toiveensa, ja erityisesti kaiken sen, mikä painaa mieltä, huolet, vihan, 'taitamattomat teot', ja jatkaa elämäänsä vapaana taakoistaan. Aattoiltana havaitsimme tuon tuostakin joen yllä leijailevia tähtiä, jotka lopulta katosivat pieninä pisteinä avaruuteen.

Joulua vietetään monin paikoin, monin tavoin keskellä thaimaalaista arkea. Joulu näkyy katukuvassa: kuusia, tonttuja, pukkeja, jouluvaloja, paketteja, toivotuksia. Kuitenkin arvelen, että tonttulakkinen baarityttö tietää joulusta yhtä paljon kuin keskivertoturisti Loy Krathong-juhlasta. Yhtään seimiasetelmaa ei vielä ole osunut silmiini. Mutta yritän etsiä!

Perunalaatikko

Siihen aikaan, kun perhe vielä kokoontui yhteisen joulupöydän ääreen, päätin kerran olla oikein ehtoisa emäntä, ja valmistaa ihan itse imellytetyn perunalaatikon! Se kun näytti kuuluvan aattoaterian välttämättömiin lisukkeisiin, naistenlehtien ohjeiden mukaan.
Aloitin ajoissa, aatonaattona, ja jätin sitten muussin hellanreunalle imeltymään. Pieni napsahtelu ja kalahtelu aamuyön tunteina kertoi kattilankannen iloisesta hypähtelystä, käyminen siis edistyi kuten kuuluu.

Hiukan omituinen aromi sekoittui kinkun tuoksuun paistamisen loppuvaiheessa. En antanut sen häiritä, kuuluu varmaan asiaan.
Seurasin juhlaillallisella vaivihkaa perunalaatikon kulkemista pöydässä. Ensin maistoi kuopus. Tarkkailin ilmettä. Ilme pysähtyi hetkeksi, mutta sanaakaan ei kuulunut. Oliko se hienotunteisuutta vai vahingoniloa? Sillä muutkin ottivat laatikkoa lautaselleen kenenkään estämättä, mutta minä jo tiesin että laatikko tulisi saamaan nimen: katastrofi!

Kuka meistä sitten sai sanotuksi: Kammottavaa mäskiä! Ehkä esikoinen tai itse isäntä. Onneksi oli pöydässä kaikki totutut herkut, joten kenenkään aatto ei mennyt pilalle. En muista itsekään vuodattaneeni kyyneleitä, vaikka kieltämättä nolotti.

Mutta sitä en ymmärrä vieläkään, miksi noin kävi? Toista kertaa en ole edes yrittänyt.

Joulumietteitä

Eilen, vuoden pimeimpänä päivänä uppouduin sukumuistoihin aikojen taakse. Suvun hallussa on aarre, isäni äidin toimittama perheen joululehti vuosilta 1906-1921.  Täynnä kirjoituksia ja piirustuksia, maalauksia, jotka vielä odottavat vapautumista tekijänoikeuslain suojista. Perhe oli suuri, kaikki osallistuivat materiaalin tuottamiseen, kauneimmasta käsialasta tunnistan isoäitini. Runsas kuvitus on tulevan ammattitaiteilijan kynästä ja siveltimestä lähtöisin.

Uskomaton aarre!

Ei, tuo upea codex ei ole minun hallussani, mutta kiitos nykytekniikan, on mahdollista saattaa materiaalia epävirallisesti nähtäväksi. Joku meidän jälkeemme sen varmaankin julkaisee, tavalla tai toisella. Suku on suureksi levinnyt.

Tässä kerron, mistä tuli minun tärkein joulupuuhani. Muiden leipoessa torttuja leivoin minä joulutauluja, käsin vedostettua grafiikkaa joululahjoiksi lähipiirille. Työläs hanke alkoi muuttaa luonnettaan, kun pääsin käsiksi digitekniikkaan. Tapa on yhä säilynyt, mutta tänään kaiverrusveitsen asemesta liikuttelen hiirtä, ja painovärin telaamisen asemesta näppään komentoa print :-)

Mutta edelleenkin joulukortti on tärkein joululeivonnaiseni. Varsinkin kun rakas perheeni jo aikoja sitten ehdotti, että tekisin joulutortut savesta ja paistaisin keramiikkauunissa. Kun eivät kelpaa kellekään muuta kuin joulupöydän koristeeksi. Rakas miesväkeni tykkää enemmän kinkusta ja savusiiasta kuin leivonnaisista.

Löysin 'Joulukissan' kaappeja penkoessani. Se taitaa olla ensimmäinen tulostettu joulukorttini. Valmistettu MacPaint-ohjelmalla v 1989 kuten näkyy. Siitä se alkoi...