Pihabongausta

Birdlifen toukokuinen pihabongauspäivä  (johon myös osallistuin) inspiroi askartelemaan pikku videon kotipihan linnuista. Pihabongaus on mainio harrastus ikälopulle, jolla ei enää riitä rahkeet rankemmille reissuille. Hyvä henkireikä näinä vaikeina aikoina. Kodin ikkunat aukeavat takapihan puutarhaan. Kamera on kaulassa sisällä ja ulkona. Puutarhapuuhiin tulee keskeytyksiä tuon tuostakin.

Toukokuu, kuukausista suloisin, kiitää nopeasti. Juuri nyt puutarha on avara, puut lehdettömiä. Pian kaikki peittyy tuuheaan vihreyteen, ja lintuja on vaikeampi havaita. Pieni allas on hyvä houkutin kameran kanssa vahtaajalle. Ruokinta olisi jo syytä lopettaa...

Tähän videoon keräsin otoksia kymmenen päivän ajalta. Kotipihaan  kuuluvia ääniä leikkasin mukaan tarinaan. Niistä voi tunnistaa muitakin lajeja, joista kaikki eivät ole lintuja. Vielä olisi ollut syytä muokata, kimalainen kuulostaa helikopterilta...

PS. Katso loppuun asti, siellä varis kokee yllätyksen :)

Tervaleppälehdossa

Sapokanlahdella sinisorsat uiskentelevat värikylvyssä. Jatkan matkaa kohti Tervaleppälehtoa. Syksyn tullen metsän linnut on taas helpompi havaita. Alkukesän huumaava äänimaisema on muisto vain. Turhaan yritin kesäkuussa saada kiikariini satakielen, jonka helkyntä soi mustarastaiden säestämänä  ylimpänä. Haaleanvärinen lintu kätkeytyi tuuheaan lehvistöön. Nyt raakkuvat varikset, harakat ratisevat, naakat kirahtelevat.  Tikan nakutus paljastaa sen sijainnin helposti. Luottavaiset tiaiset sirkuttelevat kulkijan ympärillä. Sinitiainen tulisi kädelle, jos olisi pähkinöitä mukana. Nyt tuotan pettymyksen, pähkinät unohtuivat. Ohitan kuraisella polulla tyttösen, jonka kädelle lehahtaa tiaisia vähän väliä, isän valokuvatessa. Muistuu mieleen lapsuuden kävelyretket isän kanssa  Helsingissä. Hietaniemen hautausmaan tiaiset olivat yhtä kesyjä.

Tilhiä kaipailen mutta vain räkättirastasparvet näen ja kuulen pihlajanmarjojen kimpussa. Tilhen lasimaista helinää yritän nyt päiväretkilläni kuulostella. Tuokin tuttu lintu vielä puuttuu vuoden 100-listalta. Suomen BirdLifen hauska hanke on innostanut uusia bongareita lintuharrastuksen pariin. Oma listani ei vielä yllä tavoitteeseen: 77 havaintoa. Voisinpa laskea mukaan matkoilla kohtaamani lajit, mutta kyse on tietenkin Suomen linnuista. Vielähän tätä vuotta riittää...

50-luvun tyttö Helsingin Hietaniemessä

Lintuja kotinurkilla

Kyhmyjoutsen, mustarastas ja harmaahaikara

Kiikaria on kannettava mukana kävelyretkillä. Näkeminen on pääasia, mutta harvoin maltan jättää kameran kotiin. Huonokin valokuva auttaa tunnistamisessa. Ja se paras valokuva on vielä ottamatta...

Maalis-huhtikuussa rannoille ilmestyy sulapaikkoja, ja ne ovat lintubongarille iso ilo. Telkät, isokoskelot, joutsenet, nokikanat ilmestyvät tutuille paikoille. Jäiden lähdettyä ne näyttävät katoavan näkymättömiin ilmestyäkseen ykskaks kesän alussa poikaset vanavedessään.

Lisäpuhtia harrastajalle antaa tänä vuonna Suomen BirdLifen hauska hanke "Tunnista 100 lintulajia".  Huomaan ammottavia aukkoja lintutiedoissani, ja tänä kesänä yritänkin niitä paikata. Listaltani puuttuvat pöllöt, haukat, kirviset ja kerttuset. Siinäpä riittää opiskelua.

Isokoskelo

Linturetkeilyä Thaimaassa

"Ah eikö tämä ole onnea!" Lin Jutangin sanoin. Auringonnousu Doi Inthanonin kansallispuistossa, kaukana asutuksesta, kaukana liikenteestä. Onnenkantamoinen järjesti Miehen ja minut linturetkelle, mistä olen kauan haaveillut. Välikätenä toimi hyvä naapuri, joka tuntee Chartin, lintuoppaan.

himalajanhaukkanen on suloinen ja pieni

 Opas kuljetti viiden hengen seuruettamme vuorille, viidakoihin, vesiputousten äärelle, missä poimi erehtymättömällä taidollaan kaukoputkeensa värikkäitä lintuja joita sitten vuoronperään kurkimme linssien läpi.  70-300mm objektiivistani ei ollut täällä juuri hyötyä; linnut olivat kaukana. (Himalajanhaukkanen on rajattu ankarasti suurentaen. Kuva kelpaa tunnistamiseen, ei muuhun.)  Parasta olikin ensikertalaiselle retkeily luonnon helmassa. Kaukoputki toi linnut lähelle. Olisi pitänyt olla muistilehtiö mukana, että tietäisin mitä näimme... Ensi kerralla olen viisaampi ja otan myös oman kaukoputken mukaan. Oikeilla valokuvaajilla on järeämmät kamerat tietenkin. Mutta voihan linnuista iloita myös ilman kameraa! On kiehtovaa oppia tunnistamaan lintuja myös äänestä. Lisätietoa löytyy kirjoista ja verkosta.  Xeno-canto esimerkiksi on loistava äänisivusto linnuista ympäri maapallon.
Thaimaassa on helppo aloittaa lintuharrastus, sillä kaikki tavallisimmatkin linnut ovat vierailijalle eksoottisia. Kaupunkilinnut eivät ole kovin arkoja. Parhaat lintukuvani olen saanut pihalla, puistoissa ja lähikujilla. Istun mangopuun varjossa ja tarkkailen näytelmää yläpuolellani. Sähkölangoilla käyvät näyttäytymässä aasianturturikyyhkynen, punaposkibulbuli, oliivimedestäjä, pihamaina, töyhtömaina, harakkatasku, nokipääbulbuli jne jne; - kaikki erilaisia kuin kotoiset linnut. Pikkuvarpunen sentään on tuttu, samoin ilmaa halkovat pääskyset ja puistojen pulut.

Aasiankukaalin ääni on salaperäinen. Lintu on Thaimaassa tavallinen kuin meillä harakka. Silti oli sykähdyttävää nähdä sen ensimmäisen kerran levittävän punaiset siipensä aurinkoa vasten. Vieläkin ilahdun sen näkemisestä ja varsinkin onnistuneesta kuvasta.

Punaposkibulbuli on tässä kuvassa saanut ylimääräiset raidat pyrstöönsä. Auringon kepponen. Sen tarmokas viserrys kuuluu kaupungillakin liikenteen melun läpi. Valitettavasti näitä näkee usein häkkilintuina tuomassa tunnelmaa hotellien terasseille.

Paras laulaja on pihamaina! Sen voi nähdä ja kuulla kaikkialla. Ehkä ensimmäinen lintu johon aloitteleva bongari tutustuu aasianturturikyyhkyn ohella.

Luopumisen tuskaa

Siivoaminen on nyt muotia, kiitos Konmarin suuren suosion. Itse olen harrastanut raivausprojekteja aika ajoin jo kauan ennen maritus-buumia ja iloinnut suuresti tuloksista. Kuvataiteilijalla ja käsityöharrastajalla kertyy yhtä ja toista vuosien varrella. Vaikeinta on tehdä päätös, että yksi vaihe on kerrassaan loppu.- Että suuria saviveistoksia ei enää synny, eikä puutarharuukkuja. -Että huilunuottini ovat käyneet tarpeettomiksi. - Että enää en käytä suurta serigrafiapöytää satojen grafiikanlehtien vedostamiseen. Kesken raivausprojektin siis tutustuin kirjaan. Ehkäpä sen  lukeminen hiukan auttoi luopumisen tuskaan. Muutamia hyviä vinkkejä löysin, mutta Konmari-hihhuliksi en ryhdy. Sattui niinkin, että jouduin ostamaan muutamia kirjojani takaisin Fidasta...

On upeaa päästä eroon turhasta materiasta ja saada tyhjää tilaa. Jostakin syystä minua ahdistaa myös aineeton sälä, jota on kertynyt bittiavaruuteen. Kyllähän sinne mahtuu rajattomasti, mutta silti. Olen aikoinaan poistanut laajat verkkosivut, joita olin suurella innolla rakennellut. Nyt olen tuskastunut blogeihini, joita on ollut turhan monta. Ne vain ovat jääneet retuperälle, päivittämättä. Sellainen on minulle taakka. Nyt olen sulkenut kaikki blogini tätä lukuunottamatta. (Ok, Kuvitukset on toistaiseksi paikoillaan.) Blogeista olen poiminut materiaalia kirjoihin. Kirjoista pidän, sekä paperisista että digitaalisista. Kirjassa on alku ja loppu. Blogi jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

Itse asiassa lopettaisin kernaasti tämänkin blogin ja aloittaisin uuden. Nähtäväksi jää.

Kirjoittamisesta en halua luopua. Enkä valokuvaamisesta. Nämä harrastukset seuraavat mukana, missä kuljenkin.

Digikuvien uusi elämä

Hurahdin digikuvaukseen jo viime vuosituhannella, kuten moni muukin. Viimeiset paperikuvaniput kenkälaatikossa ovat vuodelta 1997. Sen jälkeen on kuvia kertynyt kovalevyille, lerpuille, korpuille, CD-levyille, muistitikuille, ulkoisille kovalevyille, verkkoon, someen, pilveen.  

      Tekniikka vanhenee, verkko laajenee kuin maailmankaikkeus, kuvat katoavat aikanaan...

      Ja nyt olen hurahtanut paperikuviin! On tullut näitä mainioita palveluita, kuten Ifolor. Parhaat kuvansa (ja tarinansa) voi helposti saattaa kirjan muotoon ja säilyttää kirjahyllyssä. Eläköön ikuisesti paperinen käyttöliittymä! 

Leijuvat hetket

Perhosen perässä ei kannata juosta.Se kieppuu ketterästi edelläsi,  viipyy hetken lepattaen punaisen verbenan  yllä, ja kun saat kamerasi nostettua silmille on se jo  kadonnut korkeuksiin. Ei, parempi on istua  penkillä ilman kiirettä, tarkentaa kamera verbenan kukkaan ja odottaa. Varsinkin jos lämpötila on 33,2°C varjossa. Oikeastaan ei haluakaan tehdä muuta kuin istua varjossa. Perhoset rakastavat auringon lämpöä ja tulevat kyllä kun tuntevat kukkien kutsun.

Tätä et kyllä usko!

Saunan verannalla on ollut mukava tarkkailla linnunpönttöä. Sirkutus oli käymässä yhä äänekkäämmäksi  ja onnistuin osumaan paikalle juuri kun talitintin poikaset päättivät lähteä suureen, tuntemattomaan maailmaan. Tähtäsin kameranputki tanassa pesäaukkoa, mistä tinttejä  tuiskahteli niin että menin jo laskuissa sekaisin. Hiukan kömpelösti mutta onnekkaasti kukin suoritti laskeutumisen  rantapensaiden oksille sirkuttamaan. Kuvasaalis karttui. 

Yksi pienokainen empii pitkään.  Ja oops, nyt se heittäytyi ilmaan. No, minne kummaan se hävisi? Tiirailen kameran etsimen kautta lähipusikoita. Ja mitä ihmettä: höyhenpallo istuskelee kamerani putkella!! Siinä se  silmäilee minua luottavaisesti. Nyt en  voi valokuvata, koska lintu istuu kameran päällä! Lasken kameran alemmas;  poikanen pysyttelee kyydissä. Ooh, miksei kännykkä ole mukana!

Lopulta siirsin kameran varovasti saunan kaiteen viereen, ja tintti hypähti siihen. Onnistuin perääntymään kuvausetäisyydelle, ja sain rohkelikosta kuvan. Ehkä ei paras kuvani,mutta ikimuistoinen.

Mitä näetkään, kun alat katsoa!

Peipponen odottaa talitintilta kylpyvuoroa

Eksoottisten lintujen lumoissa jäi lintuharrastus päälle. Thaimaassa piirsin ja opettelin näkemiäni lintuja. Huomasin, että valokuvaaminen lisää harrastuksen iloa. Valokuvan avulla voi tunnistaa näkemänsä. Järjestelmäkamera olikin mukana viime reissulla, ja aloin kaivata siihen uutta  putkea.
Niinpä olen nyt mukavankokoisen teleobjektiivin (70X300) onnellinen omistaja. —Ei liian iso olalla kannettavaksi.

Suomen linnut ovat vallan eksoottisia Thaimaasta katsottuna. Olen malttamattomasti odottanut jäiden sulamista ja ensimmäisten railojen ilmestyttyä nähnyt vesilintuja joita en tiennyt täälläpäin olevankaan. Olenko ollut sokea! Pihabongausta olen toki harrastanut, ja kotipiirin linnut tunnistan. Niiden valokuvaaminen onkin uusi haaste.

Viimeksi pidin lintupäiväkirjaa koulutyttönä, kun Anjan kanssa kiikaroimme lintuja Helsingin liepeillä, Viikin rannoilla.  "Linnut värikuvina" oli aarteeni, ja siihen merkitsin havainnot. — Birdlife lähetti  liittymislahjana soman pienen mustakantisen vihon. Se tuntuu oikein hauskalta kaiken digiseurannan ohella.

Kyhmyjoutsen, albinistinen sinisorsa, nokikanat, harmaahaikarat

Lintutorni

Gracupica nigricollis 

Naapuritontilta  kuului monimutkaista viserrystä, ihan outoa. Tunnistan jo tavallisimmat ääniorkesterin solistit, pihamainan, aasianturturikyyhkyn, vaaleaseeprakyyhkyn, aasiankukaalin. 

Hiivin kujalle kiikari ja kamera (vanha Nikon D90) mukanani. Ääni kuuluu korkealta. Melkein niskani taittaen tarkensin kiikarin, ihanko totta, kauluskottaraisia! Joka päivä olen tähyillyt turhaan  kauluskottaraista  tuuheasta mangopusikosta missä sen ensimmäisen kerran näin ja sain kameran tähtäimeen. Jopas lintupariskuta nyt valitsi teknologisen ympäristön! 

Kameran tarkentaminen oli melkoinen haaste. Onneksi voi huoleti 'tuhlata filmiä'. Kuvankäsittelyssä odotti mieluinen yllätys.Linnut ovat tunnistettavia.  Isosta kuvasta näkyy  koko valokuva, se minkä silmä ja kamera näkivät. Pienet kuvat ovat osasuurennoksia. Töyhtömainat viihtyivät sopuisasti kauluskottaraisten seurassa.

Gracupica nigricollis, ensimmäinen bongaus

Aikamatkalla Iitissä

Kesäpäivänä, elämän näyttämöllä

Menneistä tarinoidaan Villamussalossa

Vanhojen kuvien digitalisointi on kiehtovaa puuhaa. Monilla on kaappien kätköissä perittyjä kuvia, joille voi näin antaa uuden elämän. Vanhat harrastajien ottamat kuvat ovat usein pienikokoisia (pintavedoksia), ja skannaaminen isolla resoluutiolla antaa kasvoille ilmeet ja tuo yllättäviä yksityiskohtia esiin. Kuten tässä kuvassa piilottelevan henkilön. Ja miten mukava mahdollisuus on tehdä suurennetuista kuvista uusia kuva-albumeita Ifolorin tai muiden vastaavien palveluiden avulla.

Aurinko havaittu Mussalossa!

Epäilin auringon jääneen Gran Canarialle. Palattuamme sieltä joulukuussa ei aurinkoa ole täällä näkynyt. Tänään pilvet rakoilivat lupaavasti lähtiessäni lenkille. Ja kohta leimahti silmiini häikäisevä valonsäde, joka levisi ja vahvistui. Kävelin sokaistuneena sitä kohti niin kauas kuin pääsin.  Vasta ulapan ja horisontin nähtyäni käännyin takaisin.  Paluumatkalla, aurinko selän takana,  huomasin miten harmaat maisemat olivat saaneet uuden, lempeän värityksen. Harvoin saa ihailla tällaisia näkymiä tammikuussa. Jouluruusut pihalla ovat avautumaisillaan. Ehkä istutan kohta niiden seuraksi jouluruusun ikkunanlaudaltani.

Meren väri

"Kivipiilo" MH Valokuvatorstain 281. haaste on TURKOOSI

Otin kuvia näyttelytöistäni viime vuosituhannella ennen aavistustakaan digikamerasta. Olipa hauska löytää tämäkin kuva, ja antaa sille uusi digitaalinen elämä. Tavoittelin tähän keramiikkakiveen merenraikasta väriä, ja näköjään pääsinkin lähelle toiveitani. Savenvääntäjät  tietävät, että väri syntyy vasta uunissa, oikeassa lämöpötilassa.

Toivon hartaasti, että tämänkin esineen omistaja on lopettanut tupakoinnin, ja käyttää kipposta vaikkapa parvekeroskiksena. Kotilon vahtimasta aukosta voi helposti tipauttaa pähkinänkuoret ja karkkipaperit "kiven" sisuksiin, niin  ettei tuuli niitä lennättele.

Vuosi vaihtui

Tabula rasa

vastasatanut lumi

tuleva vuosi

Hyvää vuodenjatkoa 

lukijalle toivotan!

Adventtisunnuntaina

Valokuvatorstain 266. haaste on "Kolmiodraama"

Ensimmäisen adventtisunnuntain iloksi nostin kaapista näkyville viimejouluiset Thaimaan-muistot. Vietimme joulua siellä, ja löysimme keramiikkagalleriasta näin länsimaista joulurekvisiittaa. Seimiasetelma olikin ainoa joulukoristelumme tuolloin. Tänä aamuna kotosalla digikuvasin draaman päähenkilöt, jotka thaimaalainen keraamikko on näin nähnyt.

Tyhjä koti

Mustavalkomaanantain 138. haaste on "Tyhjä"

Isäntäväki muutti uuteen kotiin aivan lähelle entistä. Suuri kauhakuormaaja vyöryi paikalle ja aloitti hävitystyön. Valkoinen ja kirjava kissa seurasivat kummissaan tapahtumia, eivätkä halunneet muuttaa, ennen kuin nälkä viimein  pakotti, ja tontilta oli viety viimeisetkin entisen kodin rippeet.

Tunnustan, että kuva on manipuloitu. En onnistunut saamaan kissoja tähän näkymään. Valitus vain kuului raunioista illan pimetessä. Alla alkuperäinen kissakuva  aikaisemmin kuvattuna:

Sadekauden jälkeen tulee talvi

Marraskuussa sateet lakkaavat, ja maa on täynnä suuria pudonneita lehtiä. Temppelin puutarhassa korkean puun paljaasta rungosta kurkottelee merkillisiä kukkia. Hemuli ja Hattivatit olisivat varmasti näistä pitäneet, ja Mörkö varsinkin puun ruostuneen kanuunankuulan näköisistä hedelmistä, jotka pamahtavat rikki maahan pudotessaan.

Kävin kuvaamassa oudokin tänä aamuna 16.11.2012 Valokuvatorstain uuden haasteen innoittamana.

Valokuvatorstain 264. haaste on tekstikatkelma Tove Janssonin kirjasta Muumilaakson marraskuu

Lajittelukone

Suvarnabhumin lentoasema, Bangkok, lokakuussa 2012

Le Corbusier määritteli että asunto on asumiskone. Tässäpä vallan jättikone, kansainvälinen lentoasema. Ihmisiä kuin raaka-ainetta virtaa  putkista ja aukoista sisään, jakaantuu eri kerroksiin, liukuhihnoille  ja lokeroihin, eksyy ja harhailee, osuu viimein oikeisiin putkiin jotka syöttävät jatkuvasti uutta täytettä lentokoneisiin. Sitä ennen laatu tarkastetaan ja jyvät erotetaan tarkasti akanoista.Yötä päivää kone humisee ja raksuttaa.

Mustavalkomaanantain 136. haaste on "Kone/koje".

Torstaikuvapeitto

Näkymä parvekkeelta klo 14:04 paikassa Chiang Mai, Thaimaa

Kännykän hälytysääni havahdutti kesken puuhien. Mitäs nyt? Ai niin, nythän on sunnuntai ja kello on kaksi! Sieppaan siis kännykän mukaani, ja siirryn parvekkeelle, missä 30°C:n lämpö kietoo ilmastoinnin viilentämät paljaat käsivarteni. Juuri nyt ei ole paras mahdollinen aika lähteä lenkille. Kuvaan siis parvekenäkymän luoteeseen, missä kohoaa Doi Suthep-vuori. Jonakin päivänä teemme taas retken sinne, sillä vuorella on usein suloisen viileää. Juuri ja juuri voi erottaa Wat Prathat-temppelin kultaisen chedin kiiltelevän auringossa. Vasemmalla alhaalla näkyy kolme erikokoista henkien taloa. Eilen näimme miehen niitä kunnioittavasti siivoavan vanhoista ruoantähteistä. Tuon tuostakin hän liitti kädet yhteen ja kumarsi hengille. Keskellä kuvaa katoksen alla on iso norsupatsas. Täytyykin ottaa selville sen historia. Istutusten vihreys on raikasta monsuunisateiden jälkeen. -Kohta tulee rakkaita vieraita meille. Illan viilentyessä lähdemme jonnekin aterioimaan yhdessä.

Valokuvatorstain 262. haaste on Digitaalinen kuvapeitto klo 14.

"Kymmenellä pennillä siirappia"

Muistui mieleen Teuvo Pakkalan hauska novelli, kun ojensin katukauppiaalle kymmenen bahtin kolikon valittuani pussillisen tuoreita ananas-viipaleita välipalaksi puistonpenkille. Pikku pussi chili-suolaa terästi makeutta. Kymmenellä bahtilla saa monenmoista herkkua kauppakärreistä, joita ChiangMain kaduilta löytää jo ennen kuin nälkä ehtii yllättää. Saman verran maksaa pullollinen raikasta vettä. Kolikon arvo on 25 senttiä Suomen valuutassa.

Tällä vastaan numerokuvahaasteeseen , missä viikon numero on 10