tiistai 28. helmikuuta 2017

Linturetkeilyä Thaimaassa




"Ah eikö tämä ole onnea!" Lin Jutangin sanoin. Auringonnousu Doi Inthanonin kansallispuistossa, kaukana asutuksesta, kaukana liikenteestä. Onnenkantamoinen järjesti Miehen ja minut linturetkelle, mistä olen kauan haaveillut. Välikätenä toimi hyvä naapuri, joka tuntee Chartin, lintuoppaan.


himalajanhaukkanen on suloinen ja pieni

 Opas kuljetti viiden hengen seuruettamme vuorille, viidakoihin, vesiputousten äärelle, missä poimi erehtymättömällä taidollaan kaukoputkeensa värikkäitä lintuja joita sitten vuoronperään kurkimme linssien läpi.  70-300mm objektiivistani ei ollut täällä juuri hyötyä; linnut olivat kaukana. (Himalajanhaukkanen on rajattu ankarasti suurentaen. Kuva kelpaa tunnistamiseen, ei muuhun.)
 Parasta olikin ensikertalaiselle retkeily luonnon helmassa. Kaukoputki toi linnut lähelle. Olisi pitänyt olla muistilehtiö mukana, että tietäisin mitä näimme... Ensi kerralla olen viisaampi ja otan myös oman kaukoputken mukaan. Oikeilla valokuvaajilla on järeämmät kamerat tietenkin. Mutta voihan linnuista iloita myös ilman kameraa! On kiehtovaa oppia tunnistamaan lintuja myös äänestä. Lisätietoa löytyy kirjoista ja verkosta.  Xeno-canto esimerkiksi on loistava äänisivusto linnuista ympäri maapallon.

Thaimaassa on helppo aloittaa lintuharrastus, sillä kaikki tavallisimmatkin linnut ovat vierailijalle eksoottisia. Kaupunkilinnut eivät ole kovin arkoja. Parhaat lintukuvani olen saanut pihalla, puistoissa ja lähikujilla. Istun mangopuun varjossa ja tarkkailen näytelmää yläpuolellani. Sähkölangoilla käyvät näyttäytymässä aasianturturikyyhkynen, punaposkibulbuli, oliivimedestäjä, pihamaina, töyhtömaina, harakkatasku, nokipääbulbuli jne jne; - kaikki erilaisia kuin kotoiset linnut. Pikkuvarpunen sentään on tuttu, samoin ilmaa halkovat pääskyset ja puistojen pulut.


Aasiankukaalin ääni on salaperäinen. Lintu on Thaimaassa tavallinen kuin meillä harakka. Silti oli sykähdyttävää nähdä sen ensimmäisen kerran levittävän punaiset siipensä aurinkoa vasten. Vieläkin ilahdun sen näkemisestä ja varsinkin onnistuneesta kuvasta.


Punaposkibulbuli on tässä kuvassa saanut ylimääräiset raidat pyrstöönsä. Auringon kepponen. Sen tarmokas viserrys kuuluu kaupungillakin liikenteen melun läpi. Valitettavasti näitä näkee usein häkkilintuina tuomassa tunnelmaa hotellien terasseille.


Paras laulaja on pihamaina! Sen voi nähdä ja kuulla kaikkialla. Ehkä ensimmäinen lintu johon aloitteleva bongari tutustuu aasianturturikyyhkyn ohella.





perjantai 10. helmikuuta 2017

Luopumisen tuskaa


Siivoaminen on nyt muotia, kiitos Konmarin suuren suosion. Itse olen harrastanut raivausprojekteja aika ajoin jo kauan ennen maritus-buumia ja iloinnut suuresti tuloksista. Kuvataiteilijalla ja käsityöharrastajalla kertyy yhtä ja toista vuosien varrella. Vaikeinta on tehdä päätös, että yksi vaihe on kerrassaan loppu.- Että suuria saviveistoksia ei enää synny, eikä puutarharuukkuja. -Että huilunuottini ovat käyneet tarpeettomiksi. - Että enää en käytä suurta serigrafiapöytää satojen grafiikanlehtien vedostamiseen. Kesken raivausprojektin siis tutustuin kirjaan. Ehkäpä sen  lukeminen hiukan auttoi luopumisen tuskaan. Muutamia hyviä vinkkejä löysin, mutta Konmari-hihhuliksi en ryhdy. Sattui niinkin, että jouduin ostamaan muutamia kirjojani takaisin Fidasta...

On upeaa päästä eroon turhasta materiasta ja saada tyhjää tilaa. Jostakin syystä minua ahdistaa myös aineeton sälä, jota on kertynyt bittiavaruuteen. Kyllähän sinne mahtuu rajattomasti, mutta silti. Olen aikoinaan poistanut laajat verkkosivut, joita olin suurella innolla rakennellut. Nyt olen tuskastunut blogeihini, joita on ollut turhan monta. Ne vain ovat jääneet retuperälle, päivittämättä. Sellainen on minulle taakka. Nyt olen sulkenut kaikki blogini tätä lukuunottamatta. (Ok, Kuvitukset on toistaiseksi paikoillaan.) Blogeista olen poiminut materiaalia kirjoihin. Kirjoista pidän, sekä paperisista että digitaalisista. Kirjassa on alku ja loppu. Blogi jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Itse asiassa lopettaisin kernaasti tämänkin blogin ja aloittaisin uuden. Nähtäväksi jää.

Kirjoittamisesta en halua luopua. Enkä valokuvaamisesta. Nämä harrastukset seuraavat mukana, missä kuljenkin.

torstai 9. helmikuuta 2017

Juhlaa ja arkea



ChiangMaissa on rauhallista. Hiljalleen haalistuvat aitoja ja muureja verhoavat surukankaat ovat yhä paikoillaan. Väri on palannut katukuvaan, vaikka uskollisimmat vielä pukeutuvat mustiin. Musta sururusetti hihassa viestii surusta, vaikka asu olisi värikäs. Kuninkaan kuvia ja muistoalttareita näkee runsaasti. Myös uuden kuninkaan suuren kuvataulun  voi jossakin kohdata. Kuningas Vajiralongkorn on astunut virkaansa, mutta kruunajaiset tapahtuvat vasta suruajan päätyttyä, hautajaiseremonian jälkeen. 

Vuosittainen kolmipäiväinen kukkajuhla vietettiin hienostuneesti. Moneen kukkavankkuriin oli rakennettu tai maalattu kaivatun kuninkaan nuoruuskuva. Kuningas oli vahvasti läsnä juhlassa.
Eletään välitilassa. 

Juhla sijoittuu kylmän ja lämpimän vuodenajan väliin. Arki on palannut. Pian on edessä kuuma ja kuiva kausi. DoiSuthep-vuori alkaa jo peittyä usvaan, savusumu laskeutuu vuorten väliseen kaupunkiin. Hengityssuojain on suosittu asuste kaupungilla. Harvoin tulee siellä käytyä, täällä rauhallisilla kujilla on vielä  ilma raikasta. 

Juhlat olivat  hieno elämys. Komeita kuvia jäi saaliiksi ja paljon iloa muistoihin.  
Silti eniten minua sykähdyttää uusi lintu, joka lehahtaa kujalla ihailtavakseni.


torstai 5. tammikuuta 2017

Digikuvien uusi elämä


Hurahdin digikuvaukseen jo viime vuosituhannella, kuten moni muukin. Viimeiset paperikuvaniput kenkälaatikossa ovat vuodelta 1997. Sen jälkeen on kuvia kertynyt kovalevyille, lerpuille, korpuille, CD-levyille, muistitikuille, ulkoisille kovalevyille, verkkoon, someen, pilveen.  
      Tekniikka vanhenee, verkko laajenee kuin maailmankaikkeus, kuvat katoavat aikanaan...
      Ja nyt olen hurahtanut paperikuviin! On tullut näitä mainioita palveluita, kuten Ifolor. Parhaat kuvansa (ja tarinansa) voi helposti saattaa kirjan muotoon ja säilyttää kirjahyllyssä. Eläköön ikuisesti paperinen käyttöliittymä! 

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Thaimaa hiljeni suruun


Sinä päivänä televisio keskeytti ohjelmatarjonnan, ja joka kanavalta alkoi tulla  suruohjelmaa mustavalkoisena. Huolellisesti, hyvissä ajoin  valmistetut historiikit rakastetun kuninkaan pitkältä hallituskaudelta vuorottelivat uutiskatsausten kanssa. Ystävä ei tahdo katsoa. Häntä itkettää. Vaihdamme sanattoman halauksen. Tämän päivän oli jo kauan tiedetty tulevan. Digilehdet muuttuivat mustavalkoisiksi ja jopa värikäs Google-logo oli paikallisilla yhteyksillä musta.

Myös suomenkieliset uutislähteet kertoivat 13.10. 2016: "Thaimaan kuningas Bhumibol Adulyadej on kuollut. Monarkia on odottanut virallista vahvistusta kansalaisten palvoman kuninkaan poismenosta useita päiviä." Juuri kukaan ei muista aikaa ennen kuningasta. Hänet kruunattiin 1945. Muutos on järisyttävä. Suurista muistotilaisuuksista kerrotaan uutisissa. Kautta maan järjestetään joukkokuljetuksia Bangkokiin osoittamaan kunnioitusta vainajalle.

Temppelipihoihin, puistoihin ja tavarataloihin pystytetään muistoalttareita. Mustalla ja valkoisella leveällä kankaalla reunustetaan aidat ja muurit. Kuinkahan monia kilometrejä niitä on kudottu?

 Tässä Airport Plazan muistoalttari, jossa voi käydä kirjoittamasssa nimensä surunvalittelukirjaan.

Tulevaisuudesta ei puhuta, ei spekuloida. Eikä siitä, että kruunuprinssi Vajiralongkorn ei ole rakastettu kuten kuningas oli. Kuningashuonetta ei arvostella, ja vierailijan on syytä se muistaa. Jopa ajattelemattomista Facebook-kommenteista voi joutua huomattaviin vaikeuksiin. Kruunajaisia odotetaan vaieten.

Vierailija on huolissaan. Night Market peruutetaan, samoin suosittu Sunday Market. Marraskuinen Loy Krathong-juhla ilmoitetaan myös peruutetuksi. Loppuvatko kaikki riennot? Loppuuko alkoholinmyynti? ? Suljetaanko Internet? Loppuuko raha automaateista? Suurempia huolenaiheita tietenkin on maan poliittinen tulevaisuus,  sillä pinnan alla on monia jännitteitä.

Sotilashallitus on julistanut vuoden suruajan. Valtion virastoissa pukeudutaan mustiin ja liput pidetään puolitangossa. Aika pian elämä palaa kuitenkin ennalleen. Torielämä elpyy parissa viikossa, ja Loy Kratongin peruutus puretaan. Hallitus ei halua karkoittaa turisteja, tärkeää tulolähdettä. Internet toimii, samoin pankkiautomaatit.

Vähitellen katukuva käy yhä tummemmaksi myös pohjoisessa ChiangMaissa, missä vietämme loka-marraskuuta. Hallitus suosittelee mustiinpukeutumista ja hillittyä käytöstä etenkin 30 päivän ajan. Sururuusukkeita on tarjolla.  Digilehdessä ilmoitetaan ilmaisesta vaatteidenvärjäystapahtumasta. Kaikilla ei ole varaa hankkia uusia vaatteita. Monet vakuuttavat pukeutuvansa mustiin  koko vuoden.

Maalaisten aamutorilla sunnuntaina noudatetaan myös pukukoodia
Minultakin jää kirkkaanväriset asut kaapin perälle. Siitä huolimatta emme koskaan pysty sulautumaan joukkoon rakkaaksi tulleessa kaupungissa. On ollut koskettava kokemus jakaa tämä historiallinen tapahtuma ruohonjuuritasolla.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Leijuvat hetket





Perhosen perässä ei kannata juosta.Se kieppuu ketterästi edelläsi,  viipyy hetken lepattaen punaisen verbenan  yllä, ja kun saat kamerasi nostettua silmille on se jo  kadonnut korkeuksiin. Ei, parempi on istua  penkillä ilman kiirettä, tarkentaa kamera verbenan kukkaan ja odottaa. Varsinkin jos lämpötila on 33,2°C varjossa. Oikeastaan ei haluakaan tehdä muuta kuin istua varjossa. Perhoset rakastavat auringon lämpöä ja tulevat kyllä kun tuntevat kukkien kutsun.




tiistai 14. kesäkuuta 2016

Tätä et kyllä usko!


Saunan verannalla on ollut mukava tarkkailla linnunpönttöä. Sirkutus oli käymässä yhä äänekkäämmäksi  ja onnistuin osumaan paikalle juuri kun talitintin poikaset päättivät lähteä suureen, tuntemattomaan maailmaan. Tähtäsin kameranputki tanassa pesäaukkoa, mistä tinttejä  tuiskahteli niin että menin jo laskuissa sekaisin. Hiukan kömpelösti mutta onnekkaasti kukin suoritti laskeutumisen  rantapensaiden oksille sirkuttamaan. Kuvasaalis karttui. 

Yksi pienokainen empii pitkään.  Ja oops, nyt se heittäytyi ilmaan. No, minne kummaan se hävisi? Tiirailen kameran etsimen kautta lähipusikoita. Ja mitä ihmettä: höyhenpallo istuskelee kamerani putkella!! Siinä se  silmäilee minua luottavaisesti. Nyt en  voi valokuvata, koska lintu istuu kameran päällä! Lasken kameran alemmas;  poikanen pysyttelee kyydissä. Ooh, miksei kännykkä ole mukana!

Lopulta siirsin kameran varovasti saunan kaiteen viereen, ja tintti hypähti siihen. Onnistuin perääntymään kuvausetäisyydelle, ja sain rohkelikosta kuvan. Ehkä ei paras kuvani,mutta ikimuistoinen.