Valon juhla

Loy Krathong festival in ChiangMai 2017 from Marjatta Huuskonen on Vimeo.

Loy Krathong-juhlaa vietetään Thaimaassa vuosittain täydenkuun aikaan. Panin merkille monia turistibusseja ChiangMaissa, sillä täällä juhla on näyttävin. Väkijoukko oli miltei läpitunkematon juhlapaikoilla. Lauantaina Naa ja minä pyrimme Navarat-sillan yli kohti juhlakulkueen reittiä. Silta oli yksi luvallisista taivaslyhtypaikoista. Tuulenpuuskat tekivät lyhtyjen lähettämisen suorastaan haasteelliseksi. Lievä kauhuntunne ei ollut kaukana, kun lyhtyjen polttimot loimottivat joka puolella tungoksessa. Milloin oli väisteltävä maassa kytevää silkkipaperikasaa, milloin kohti lentävää lyhtyä. Kalifornialaispariskunta yritti turhaan saada lyhtyään nousemaan. Tuulenpuuska painoi sen lommolle aina uudelleen. Naa ryhtyi tottunein käsin auttamaan, ja niin lähti onnellisten juhlavieraiden lyhty viimein kohti korkeuksia.  Sähköjohdoissa tuulen alla lepatti liekehtiviä lyhdynraatoja. Korkeat puut jokivarressa olivat kuin jättimäisiä joulukuusia loimuavin koristein. En silti kuullut palosireenien ulvontaa. Tämä oli siis aivan normaalia...

    Mutta taivainen  näky oli lumoava! Lyhdyt vievät huonon onnen ja väärät teot pois, unohduksiin. Sama tarkoitus on kelluvilla lyhdyillä, kratongeilla, joita Ping-joen rannoilta laskettiin virran vietäväksi.

Juhlakulkueen vaunut vierivät suoraan Tuhannen ja yhden yön saduista. Kännykät myös hehkuivat väkijoukossa kuin pienet hassut lamput. 

Videoon olen pominut välähdyksiä juhlinnasta. 

Yksinäinen kratong, kelluva lyhty, seuraavana aamuna

Tervaleppälehdossa

Sapokanlahdella sinisorsat uiskentelevat värikylvyssä. Jatkan matkaa kohti Tervaleppälehtoa. Syksyn tullen metsän linnut on taas helpompi havaita. Alkukesän huumaava äänimaisema on muisto vain. Turhaan yritin kesäkuussa saada kiikariini satakielen, jonka helkyntä soi mustarastaiden säestämänä  ylimpänä. Haaleanvärinen lintu kätkeytyi tuuheaan lehvistöön. Nyt raakkuvat varikset, harakat ratisevat, naakat kirahtelevat.  Tikan nakutus paljastaa sen sijainnin helposti. Luottavaiset tiaiset sirkuttelevat kulkijan ympärillä. Sinitiainen tulisi kädelle, jos olisi pähkinöitä mukana. Nyt tuotan pettymyksen, pähkinät unohtuivat. Ohitan kuraisella polulla tyttösen, jonka kädelle lehahtaa tiaisia vähän väliä, isän valokuvatessa. Muistuu mieleen lapsuuden kävelyretket isän kanssa  Helsingissä. Hietaniemen hautausmaan tiaiset olivat yhtä kesyjä.

Tilhiä kaipailen mutta vain räkättirastasparvet näen ja kuulen pihlajanmarjojen kimpussa. Tilhen lasimaista helinää yritän nyt päiväretkilläni kuulostella. Tuokin tuttu lintu vielä puuttuu vuoden 100-listalta. Suomen BirdLifen hauska hanke on innostanut uusia bongareita lintuharrastuksen pariin. Oma listani ei vielä yllä tavoitteeseen: 77 havaintoa. Voisinpa laskea mukaan matkoilla kohtaamani lajit, mutta kyse on tietenkin Suomen linnuista. Vielähän tätä vuotta riittää...

50-luvun tyttö Helsingin Hietaniemessä

Nokkelat lokit

Luulin lokin pudottavan saliinsa vahingossa, mutta erehdyin. Yhä uudelleen näen miten suuri  lokki kaartelee rantakivikon yllä ja mäiskäyttää yks kaks simpukan sopivaan paikkaan. Sitten vauhdikas syöksy nauttimaan ateriaa, ennen kuin muut ehtivät paikalle.

Lokit tuntuvat kotoisilta linnuilta, samanlaisilta kuin kotinurkillakin, mutta eivätpä kaikki olekaan. Vain kalalokki näyttäisi olevan tuttu myös BC:n rannoilla.— Tuo simpukansärkijä on nimeltään amerikanisolokki. Nuorta naurulokkia muistuttava on kuusilokki (juhla-asussa sen pää on musta). Englanninkielinen nimi Bonaparte's Gull ei viittaa Napeleoniin vaan hänen veljenpoikaansa, joka oli ornitologi. Ja tuo, jolla on musta rengaskuvio nokassaan, on tietenkin rengasnokkalokki.

 Täältä löytyy piirustukseni amerikanisolokista: Kuvitukset