”Nessun dorma — -” soi päässäni yön pimeydessä. Sitä säesti sydäntäsärkevä vinkuna, joka välillä vaimeni, välillä kiihtyi kimeäksi. — Miten niin pienestä kurkusta lähtee niin iso ääni? Tiesin että kaksi muutakin nukkujaa talossa käänsi kylkeään levottomin ajatuksin. Yksi ärtyneenä siitä, että huomenna on työpäivä. Toinen minun laillani harmissaan siitä, että huomenna on pakattava pitkää kotimatkaa varten. Lento ChiangMaista Bangkokiin, ja sieltä Helsinkiin. Nyt pitäisi nukkua, koska ensi yönä ei voi. Harmi ja sääli vuorottelivat.
Mies arveli, että luonto hoitaa. Ei pidä puuttua. Hän väittää, että minä huokailin yön tunteina:
— Se kärsii. Se kituu kuoliaaksi. Siltä pitäisi vääntää niskat nurin. Mutta kukaan meistä ei kykene. . .
Kuitenkin ajattelin:
— Emo ei tule. Se tietenkin jatkoi synnytystä muualla, ja unohti tämän.
— H:lla on varmaankin pipetti jossakin. Maitoakin on kaapissa. Sitä pitäisi varmaan laimentaa vedellä. Ehkä löytyy ohjeita Googlesta.
— Mutta kuka sitä hoitaisi?
— Ehkä emo tuleekin. Ei hätiköidä.
— Nyt se raukka kuoli. Ei kuulu mitään.
Aamun valjettua käytiin kurkkaamassa. H:n ikkunan alla oleva kukkalaatikko oli tyhjä. Halusimme uskoa, että emo oli käynyt pentunsa noutamassa.
Aamulla H tunnusti, että hänkin oli ajatellut pipettiä. Sepä minua liikutti.
Näin oli päivällä tapahtunut:
Mies kävi jotakin hakemassa talon ja korkean muurin väliseltä takapihalta. Säikähti pahanpäiväisesti keltaista otusta, joka syöksähti pakoon makuuhuoneen ikkunan tyhjästä kukka-altaasta. Myöhemmin alkoi kuulua vinkunaa, ja huomasimme pienen karvaisen hiirulaisen karussa loukossa. Vastasyntynyt kissanpentu!
Aamuyöllä H kertoi kuulleensa ääniä, ikäänkuin jotakin isoa olisi käynyt ikkunan takana. Sen jälkeen parkuminen lakkasi. Tietenkin keltainen kissa oli perustanut jonnekin paremman asunnon, ja kävi nyt noutamassa ensimmäisensä. Happy end?
