perjantai 27. syyskuuta 2013

Naisvuoren tammi


Mikkelissä asuessamme innostuin suunnittelemaan kunnianhimoista grafiikansarjaa: "36 kuvaa Naisvuoren tornista". Esikuvani ei ollut  vähäisempi kuin Katsushika Hokusain puupiirrossarja "36 näkymää Fuji-vuoresta". Linjakas torni, Mikkelin maamerkki,  on Eero Jokilehdon  suunnittelema v.1949. Se kohoaa näkyviin yllättävissäkin paikoissa ja on varmaankin Mikkelin kuvatuin kohde. Vuorelle nousija löytää kauniin puiston, jonka keskeltä valkoinen näkötorni kohoaa taivasta vasten. Aihe kiehtoi minua vahvasti.

Muutto Kotkaan v.1988 keskeytti hankkeeni. Kotkan työhuoneessa viimeistelin yhdeksännen kuvan. Tämä on kahdeksas: "Työväentalo". Kerron kuvasta siksi, että kuvaan pääsi mukaan 300-vuotias tammi jonka kohtalo minua on askarruttanut. Tämä puupiirros/serigrafia perustuu valokuviin, joita mieheni kanssa otimme runsaasti aihettani varten. Kohdetta on tähtäilty paikalta, jossa nyt kohoaa uusi kerrostalo. Tästä purettiin noihin aikoihin v.1798 rakennettu pieni Natulinin talo, joka nyt kuuluu siirrettynä Ristiinan nähtävyyksiin nimenään Grännä-talo. Ja tuo tammi siirrettiin!

 Otin kovin pieniä vedossarjoja tuohon aikaan, eikä tästäkään minulla ole muuta muistoa kuin tämä liian pieni digikuva. Ilokseni löysin sen nyt kovalevyn uumenista, kun muistelin Naisvuoren tammea.

 Samaisesta tammesta lisää kerron edellisessä tarinassani: Mikkelin suuri tammi.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Mikkelin suuri tammi

Viime maaliskuussa Thaimaassa lumouduin valtavasta sadepuusta, ja mieleeni tuli Mikkelin kuuluisa tammi, joka aikoinaan rohkaisi meitä, Miestä ja minua, hulluun hankkeeseen. Istutimme omaan pihaan Mikkelistä Kotkaan muutettuamme  30-vuotiaan tammen! Nyt halusin löytää tietoa Mikkelin  jättitammesta. Googlaukseen turhautuneena laitoin viimein tiedustelun sosiaaliseen mediaan:
  • FACEBOOK
  • 6.3.2013
  • "Suurten puiden lumoissa muistelen vanhaa tammea Mikkelissä, Naisvuoren juurella. Se oli ainakin 300-vuotias, ja joutui rakennustyömaan jalkoihin. Tammi päätettiin siirtää. Hurja hanke sai paljon huomiota, kuvia nähtiin telkkarissa ja lehdissä suuresta puusta, joka oli kiedottu käärinliinoihin. Sittemmin en tiedä kuinka sille kävi. Mikään googlaus ei tuo osumia. Niinpä kysyn kavereilta, joilla on Mikkeliin siteitä, mahtaako teillä olla tammesta tietoa? Siirtämisestä on hyvinkin parikymmentä vuotta. Epäonnistuiko hanke, ja vaiettiinko kuoliaaksi?"
Vastauksia sain monenlaisia, ja yksi vinkki tärppäsi. Se johti antoisaan kirjeenvaihtoon Ilkka Sténin kanssa. Hän toimi noihin aikoihin ympäristönsuojeluneuvoksena Mikkelissä, lääninhallituksessa. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen hän oli muuttanut pois, mutta lupasi ottaa asiasta selvää seuraavalla Mikkelin-reissullaan. Ja kesällä sain kuulla iloisen uutisen: tammi kukoistaa ja voi hyvin! Ilkka Stén antoi myös asiasta juttuvinkin Länsi-Savolle, ja elokuussa artikkeli ilmestyikin. Olipa mieluisaa saada paperilehdestä PDF-kopio, kiitos Ilkka!

Juttu löytyy myös Länsi-Savon digiversioista oikein kuvien kanssa:
Naisvuoren kuuluisa tammi voi hyvin-

Tammessa on taikaa. Meidänkin unelmamme onnistui toisella yrittämällä v.1993. Viisikymmenvuotias pihatammi  on nyt suuri ja tuuhea, ja suojaa varjollaan kuumina kesäpäivinä.

30-vuotiaan tammen istutus Mussalossa 1993

maanantai 9. syyskuuta 2013

Robinson Crusoen maja

Cortes-Island, BC, Canada


Meren hiomat ja auringon kuivattamat ajopuut Kanadan länsirannikon saarten autioilla rannoilla houkuttelevat rakentajaa. Joku on ehkä täällä yöpynyt, tuokion asunut tai unelmoinut asuvansa. Miten hyvä on viipyä  majassa tuulelta suojassa ja kuunnella meren kohinaa. Kuutamoyönä laskuveden aikaan  kuuluu merileijonan karjahtelua läheiseltä luodolta. Aamun valjetessa veden liplatus lähenee, ja huuhtelee pian varpaita. Valkopääkotka kaartelee sinisellä taivaalla. On aika nousta, ja pulahtaa uimaan kirkkaaseen veteen. Matka jatkuu.

Valokuvatorstain 293. haaste on "Koti"