riivin suikaloin
saalistani tuoksuvaa
pataan pudotan
Kello viisi Mies kurkistaa keittiöön ja ajattelee:
Milloinkahan syödään?
mutta ei sano
höyry kohoaa
padan kansi hyppelee
kuohun sylkäisee
Kello kuusi Mies kurkistaa keittöön ja ajattelee:
Milloinkahan syödään?
mutta ei sano
veitsi terävä
lautaa vasten silppuaa
zip zip zip zip zip
Kello seitsemän Mies kulkee keittiön läpi ja ajattelee:
Milloinkahan syödään?
mutta ei sano
tehosekoitin
oiva apu emännän
käyntiin hurahtaa
Kello kahdeksan Mies kulkee keittiön läpi ja ajattelee:
Milloinkahan syödään?
mutta ei sano
paksu muhennos
suureen paljuun solahtaa
kauha hämmentää
Kello yhdeksän Mies tulee keittiöön ja sanoo:
Kulta, ajattelitko että
syödään tänään?
viiran upotan
nokkospuuroon sakeaan
syntyy ihana
nokkospaperiarkki, ja minä sanon:
ah niin tosiaan
kännykästä numero
pizzataksin hae
---------------------------------------------
Runotorstain 125. haaste: keittiö
perjantai 27. maaliskuuta 2009
tiistai 24. maaliskuuta 2009
Kevättunnelma
torstai 19. maaliskuuta 2009
Seitsemän askelta unholaan
Osat: allegro, rondo ja finaali
Allegro
Venytellen viivytellen
herään milloin haluan.
Kahvi alkaa houkuttaa.
Sipsuttelen keittiöön
laitteen lataamaan.
Rondo
Lehden noudan, postit avaan,
mieli valmis nautintoon.
Vain kuumaa vettä luovuttaa tuo kurja keitin.
Kahvinporot kaapissa on paikoillaan, pussissaan.
Siis uudestaan.
Lehden noudan, postit avaan,
suu on valmis nautintoon.
Kuin kissa sihisee tuo laite kumma
ja porot silmiin sylkäisee. Vesi minne jäi?
Siis uudestaan.
Lehden noudan, postit avaan,
henki valmis nautintoon.
Mikä siivo posketon! Riepu käteen onneton.
Kahvipannu poissa on.
Siis uudestaan.
Lehden noudan, postit avaan,
nielu valmis nautintoon.
Nyt on sotku siivoton!
Se paperinen suodatin siis missä on?
Taas uudestaan, uudestaan, ja ensin siivotaan.
Lehden noudan, postit avaan,
sielu valmis nautintoon.
Mi ikävyys, mi hämäryys sieluni ympär
kuin aamu tuoksuton autiomaal?
Sähköjohto irrallaan
roikkuu pitkin pituuttaan.
Siis uudestaan.
Lehden noudan, postit avaan,
kieli valmis nautintoon.
Se sallitaan, ah sallitaan.
On tuoksu suloinen.
Vaan kielen poltan, onneton.
Ja kauan murjotan.
Finaali
Lehden noudan, postit avaan,
Ehkä hiukan nukahdan
ja kahvin unohdan.
Kas huonekasvit janoissaan,
ruukuissaan
nuupahtaa.
Ne juoda saa, oi juoda saa
kahvia haaleaa.
---------------------------------------
Runotorstain 124. haaste Murphyn laki
Allegro
Venytellen viivytellen
herään milloin haluan.
Kahvi alkaa houkuttaa.
Sipsuttelen keittiöön
laitteen lataamaan.
Rondo
Lehden noudan, postit avaan,
mieli valmis nautintoon.
Vain kuumaa vettä luovuttaa tuo kurja keitin.
Kahvinporot kaapissa on paikoillaan, pussissaan.
Siis uudestaan.
Lehden noudan, postit avaan,
suu on valmis nautintoon.
Kuin kissa sihisee tuo laite kumma
ja porot silmiin sylkäisee. Vesi minne jäi?
Siis uudestaan.
Lehden noudan, postit avaan,
henki valmis nautintoon.
Mikä siivo posketon! Riepu käteen onneton.
Kahvipannu poissa on.
Siis uudestaan.
Lehden noudan, postit avaan,
nielu valmis nautintoon.
Nyt on sotku siivoton!
Se paperinen suodatin siis missä on?
Taas uudestaan, uudestaan, ja ensin siivotaan.
Lehden noudan, postit avaan,
sielu valmis nautintoon.
Mi ikävyys, mi hämäryys sieluni ympär
kuin aamu tuoksuton autiomaal?
Sähköjohto irrallaan
roikkuu pitkin pituuttaan.
Siis uudestaan.
Lehden noudan, postit avaan,
kieli valmis nautintoon.
Se sallitaan, ah sallitaan.
On tuoksu suloinen.
Vaan kielen poltan, onneton.
Ja kauan murjotan.
Finaali
Lehden noudan, postit avaan,
Ehkä hiukan nukahdan
ja kahvin unohdan.
Kas huonekasvit janoissaan,
ruukuissaan
nuupahtaa.
Ne juoda saa, oi juoda saa
kahvia haaleaa.
---------------------------------------
Runotorstain 124. haaste Murphyn laki
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Runotorstai
multaan kuohkeaan
pienen risun istutan
heinät kätkee sen
alta suuren puun
lapioni ruostuneen
löydän lumesta
Kerkisin jo postata yhden version, toivottavasti kukaan ei huomannut...
Hylkäsin sen samantien liian selittävänä, yllä korjattu (?) painos.
---------------------------------------------------------
Runotorstain 123. haaste:
"Mieli kuvittaa - mielen tekee mieli ottaa kokonainen kuva
elämästä. Mieli koittaa tallentaa viimeiseen asti, mutta me olemme riisuneet muistomme
välineen ympärille: kuvalla lähtemisestämme
emme voi viestiä muuta kuin keveyden ääntä:"
Juhani Ahvenjärvi: Kahvin hyvyydestä (SanaSato 1997, s. 44)
--------------------------------------------------------------------
pienen risun istutan
heinät kätkee sen
alta suuren puun
lapioni ruostuneen
löydän lumesta
Kerkisin jo postata yhden version, toivottavasti kukaan ei huomannut...
Hylkäsin sen samantien liian selittävänä, yllä korjattu (?) painos.
---------------------------------------------------------
Runotorstain 123. haaste:
"Mieli kuvittaa - mielen tekee mieli ottaa kokonainen kuva
elämästä. Mieli koittaa tallentaa viimeiseen asti, mutta me olemme riisuneet muistomme
välineen ympärille: kuvalla lähtemisestämme
emme voi viestiä muuta kuin keveyden ääntä:"
Juhani Ahvenjärvi: Kahvin hyvyydestä (SanaSato 1997, s. 44)
--------------------------------------------------------------------
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Aivan tavallinen tapaus
Kaikkein parasta bussimatkailussa on se, että voi lukea kirjaa keskellä päivää ilman syyllisyyttä. Varsinkin jos osaa maisemat jo ulkoa.
Eilen illalla bussin noustessa Kampin terminaalista maan pinnalle, alkoi jo hämärtää. Kirja odottti sylissäni, se oli jäänyt jännään paikkaan. Kokeilin tuon tuostakin lamppua tuolini yläpuolella, mutta ei, katkaisija ei toiminut. En huomannut muillakaan lamppujen syttyvän, joten odottelin kärsivällisesti, että kuljettaja tekisi asialle jotakin.
Helsingin valojen jälkeen matka jatkuu säkkipimeässä. Puoli tuntia lukuaikaa on jo menetetty. Näkyy toisillakin sanomalehtiä tuolilla.
Napsuttelen katkaisijaa ilman tulosta. Radion vaimeaa ääntä leikkaa vain kännyköiden piipitykset ja yksityiset rupattelut jossakin pehmeiden tuolien kätköissä. Minun päässäni pyörii dialogi itseni kanssa:
-No, miksei kukaan sano kuljettajalle mitään?
-Pitääkö minun?
-Huutaisinko? Ei, olen liian kaukana.
-Taidankin tönäistä edessä istujaa, ja pyytää laittamaan viesti kuljettajalle eteenpäin. Ei, en kehtaa.
-No, nouse, lähde, tee jotakin!
Viimein kokoan kaiken tahtoni, irroitan turvavyön ja lähden hoippumaan käytävää pitkin kuljettajaa kohti.
-Voisikohan tänne saada hiukan valoa?
Kuljettaja kurottaa kätesä kohti mittaritaulua ja napsauttaa: tadam!
-Kiitos! Käännyttyäni räpyttelen silmiäni häikäisevässä loisteessa. Melkein odotan kuulevani taputuksia, tai ainakin hyväksyvää mutinaa.
Mutta kukaan ei edes katso. Horjuessani takaisin kohti paikkaani, huomaan siellä täällä käsien nousevan kohti kattoa kuin kurinalaisessa koululuokassa. Ei, katkaisijat eivät toimi nytkään.
Hiukan korvat luimussa pääsen takaisin paikalleni. Syvennyn kirjani maailmaan, ja yritän unohtaa, että monet olisivat halunneet mieluummin nukkua.
Kuinkahan tuo pikku episodi olisi sujunut, jos olisin matkustanut vaikkapa Rovaniemeltä Sodankylään? Siellä asuneena saatan hyvinkin kuvitella.
---------------------------------
16.3.09 Yön yli mietittyä:
Tekeepä mieli haastaa toisetkin kertomaan bussikokemuksistaan . En ihmettelisi, jos MMlla olisi varastossaan vähän erilaisia kokemuksia? Crane jo kommentissaan vihjaisee, että Rovaniemellä on toisenlaista. Mahtaisiko olla kokemus kerrottavaksi omassa blogissa? Entä miten sujuu bussilla köröttely Etelä-Ruotsissa? Syntyisikö Sylvian blogiin semmoinen juttu? Tiinalla onkin jo repäisevä tarina 70-luvulta
Eilen illalla bussin noustessa Kampin terminaalista maan pinnalle, alkoi jo hämärtää. Kirja odottti sylissäni, se oli jäänyt jännään paikkaan. Kokeilin tuon tuostakin lamppua tuolini yläpuolella, mutta ei, katkaisija ei toiminut. En huomannut muillakaan lamppujen syttyvän, joten odottelin kärsivällisesti, että kuljettaja tekisi asialle jotakin.
Helsingin valojen jälkeen matka jatkuu säkkipimeässä. Puoli tuntia lukuaikaa on jo menetetty. Näkyy toisillakin sanomalehtiä tuolilla.
Napsuttelen katkaisijaa ilman tulosta. Radion vaimeaa ääntä leikkaa vain kännyköiden piipitykset ja yksityiset rupattelut jossakin pehmeiden tuolien kätköissä. Minun päässäni pyörii dialogi itseni kanssa:
-No, miksei kukaan sano kuljettajalle mitään?
-Pitääkö minun?
-Huutaisinko? Ei, olen liian kaukana.
-Taidankin tönäistä edessä istujaa, ja pyytää laittamaan viesti kuljettajalle eteenpäin. Ei, en kehtaa.
-No, nouse, lähde, tee jotakin!
Viimein kokoan kaiken tahtoni, irroitan turvavyön ja lähden hoippumaan käytävää pitkin kuljettajaa kohti.
-Voisikohan tänne saada hiukan valoa?
Kuljettaja kurottaa kätesä kohti mittaritaulua ja napsauttaa: tadam!
-Kiitos! Käännyttyäni räpyttelen silmiäni häikäisevässä loisteessa. Melkein odotan kuulevani taputuksia, tai ainakin hyväksyvää mutinaa.
Mutta kukaan ei edes katso. Horjuessani takaisin kohti paikkaani, huomaan siellä täällä käsien nousevan kohti kattoa kuin kurinalaisessa koululuokassa. Ei, katkaisijat eivät toimi nytkään.
Hiukan korvat luimussa pääsen takaisin paikalleni. Syvennyn kirjani maailmaan, ja yritän unohtaa, että monet olisivat halunneet mieluummin nukkua.
Kuinkahan tuo pikku episodi olisi sujunut, jos olisin matkustanut vaikkapa Rovaniemeltä Sodankylään? Siellä asuneena saatan hyvinkin kuvitella.
---------------------------------
16.3.09 Yön yli mietittyä:
Tekeepä mieli haastaa toisetkin kertomaan bussikokemuksistaan . En ihmettelisi, jos MMlla olisi varastossaan vähän erilaisia kokemuksia? Crane jo kommentissaan vihjaisee, että Rovaniemellä on toisenlaista. Mahtaisiko olla kokemus kerrottavaksi omassa blogissa? Entä miten sujuu bussilla köröttely Etelä-Ruotsissa? Syntyisikö Sylvian blogiin semmoinen juttu? Tiinalla onkin jo repäisevä tarina 70-luvulta
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Mummin tuoli
En millään voinut vastustaa aihetta, jonka Uuna Leijonainen heitti jo 4.3.09: Mummin korituoli. Korituolistakin olisi kuva, mutta tästä tuolista on enemmän tarinaa. Itse asiassa 'pöytälaatikossani' piileksi paljon sopivia kirjoituksia.
Tuolilla on pitkä tarina, ennen kuin se päätyi kotiimme. Äiti halusi luovuttaa sen minulle, kun hänen oli saatava pyörätuolille tilaa pieneen kauniiseen kotiinsa. Olen tuumaillut tuolin tyyliä, ja tullut siihen tulokseen, että se on biedermeiervaikutteinen, kumminkin 20-luvun maustein. Ihan piti Bukowskille lähettää tiedustelu, ja voin kehua palvelua: vastaus tuli samantien! Tyytyväisenä huomasin, että oma arvaukseni osui oikeaan. Bukowski käytti sanaa myöhäisempire, ja sillähän tarkoitamme samaa. Loimukoivuksi arvasin puumateriaalin, ihan googlaamalla olin tullut siihen tulokseen.
Vanhoista kuvista voi huomata, että verhoilu on ollut tosi kaunis, vaalea kuviollinen paksu kangas. Jospa joskus saisin aikaan...
Ohessa kuva Mummini kodista n 1926. Flyygelin päällä on hääkuva, joka kertoo että äitini ja isäni on juuri vihitty, ja se paljastaa myös ajankohdan.
Nojatuoli näkyy kuvan vasemmassa reunassa.
Kirjotan tarinaa ilolla ja murheella. Joku ehkä aavistaa, miksi juuri nyt on näin.
Tarina löytyy täältä.
Tuolilla on pitkä tarina, ennen kuin se päätyi kotiimme. Äiti halusi luovuttaa sen minulle, kun hänen oli saatava pyörätuolille tilaa pieneen kauniiseen kotiinsa. Olen tuumaillut tuolin tyyliä, ja tullut siihen tulokseen, että se on biedermeiervaikutteinen, kumminkin 20-luvun maustein. Ihan piti Bukowskille lähettää tiedustelu, ja voin kehua palvelua: vastaus tuli samantien! Tyytyväisenä huomasin, että oma arvaukseni osui oikeaan. Bukowski käytti sanaa myöhäisempire, ja sillähän tarkoitamme samaa. Loimukoivuksi arvasin puumateriaalin, ihan googlaamalla olin tullut siihen tulokseen.
Vanhoista kuvista voi huomata, että verhoilu on ollut tosi kaunis, vaalea kuviollinen paksu kangas. Jospa joskus saisin aikaan...
Ohessa kuva Mummini kodista n 1926. Flyygelin päällä on hääkuva, joka kertoo että äitini ja isäni on juuri vihitty, ja se paljastaa myös ajankohdan.
Nojatuoli näkyy kuvan vasemmassa reunassa.
Kirjotan tarinaa ilolla ja murheella. Joku ehkä aavistaa, miksi juuri nyt on näin.
Tarina löytyy täältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)