Viikonloppu Vanhalla Huvilalla

Hetki ennen auringonlaskua

Sellaista tapahtuu. Vain uutisissa, ei toki meille... Eilen saimme hiukan ajateltavaa:

JOS olisimme jättäneet jääkaapin sammuttamatta, kun palasimme kaupunkiin? Muutaman kerran tuli niin tehtyä reissatessa edestakaisin. JOS tämä olisi tapahtunut yöllä, kun nukuimme sikeästi yläkerrassa? JOS…

    

Eilen laitoimme Vanhan Huvilan vanhan jääkaapin käyntiin ensi töiksemme. Se hyrähti tuttuun tapaan, ja Mies ryhtyi siirtämään tuomisia hyllyille. Kesken kaiken kaapin ääni muuttui oudon rätiseväksi, ja samalla alkoi huoneeseen levitä kitkerää savua. Miehen nopea toiminta esti tuhoisat tapahtumat. Olimme paikalla, olimme vieressä. Mutta JOS…

***

Aamulla heräsimme joutsenten mellastukseen järvellä. Ne suunnittelivat muuttomatkan aloittamista, eivätkä päässeet ilmeisesti yksimielisyyteen. Huutoa ja pulikoimista , valkoisen välkettä aamuauringossa. Viimein ne lehahtivat lentoon, mutta yksi jäi vielä pitkäksi aikaa järven selälle mietiskelemään. Lopulta sekin nousi siivilleen, ja kaarsi kohti etelää.

Kahvin tuoksun jo leijuessa keittiössä laskeuduin  Vanhan Huvilan syvään viileään kellariin, mistä aamiaistarvikkeet löytyivät. Ajattelin anoppiani, taitavaa emäntää, joka kulki näitä jyrkkiä kiviportaita aikoinaan monta kertaa päivässä. Mies muistaa, että metsän reunassa oli myös sahajauhojen uumenissa maakellari, johon Isontalon vanhaisäntä oli toimittanut talvella järven jäästä sahatut jääkuutiot.  Täällä perhe vietti  koko pitkän kesän ja odotti isää lauantai-iltaisin käymään. Reppu selässään hän saapuikin kävellen kahdeksan kilometriä rautatieasemalta.  'Viikonloppua' ei ollut vielä keksittykään. 

Ihan turha kapine tuo jääkaappi...?

Annetaan hyvään kotiin

Brugmansia  arborea, pasuunakukka

Tilanpuutteen takia luovuttaisin yhden aarteistani ensimmäiselle sopivalle tarhurille, joka voi tulla sen noutamaan. Oli vaikeaa saada siitä kuva keskipäivän kirkkaassa paisteessa, mutta tuo isolehtinen tuolin vieressä on kyseinen puska. Itse asiassa siinä on kolme  pasuunakukkaa. Istutin keväällä kolme pikkiriikkistä talvipistokasta samaan ruukkuun, ja nehän lehahtivat huimaan kasvuun jo ensimmäisenä kesänään. Yksi on jo esitellyt keltaisia kukkiaan, ja meinaa jatkaa. Muissakin nuput pullistelevat, mutta en ole ihan varma väristä. Kapuloita on ollut niin runsaasti, että ne ovat sekoittuneet.

Tässä olisi nopealle noutajalle komea pensas loppukesäksi, kunnes hallat alkavat uhata. Pikkuauton takapenkille se ei leikkelemättä mahdu.  Nämä kannattaisikin ensi kesänä jakaa kolmeen ruukkuun.

Kaikki pasuunakukkani ovat Madeiralta 2002 tuomieni pistokkaita. Siellä näitä kutsuttiin Daturoiksi. Pasuunalajikkeiden oikeista nimistä onkin aika ajoin noussut keskusteluja puutarhafoorumeilla.

Hoidosta hiukan: Pasuuna lepäilee talvet viileässä, valoisassa tilassa. Pimeässäkin lepo voi onnistua, jos viileyttä riittää. Lehdet tippuvat  eikä kastelua tarvita kuin ehkä kerran kuussa hiukan. Huonekasvina talvetus onnistuu myös, vaikka se ei ole sisätiloissa ilo silmälle. Lisääminen on helppoa varrenpalasista. Jopa syksyllä olen siinä onnistunut, kuten nämä kolme osoittavat.

Keväällä  'Brugi' tuodaan ulos hallavaaran mentyä. (Tai suojataan hallaöinä). Todennäköisesti se menettää sisällä syntyneet lehdet, mutta kasvattaa pian uudet  ja aurinkoasietävät. Hoito on helppoa, seisot vaan vieressä kastelukannun kanssa...Varsinkin kukkiessaan se on tosi janoinen (ja nälkäinen), ja riiputtaa lehtiään iltapäivän auringossa. Se osaa myös kiittää! Kohta vesitarjoilun jälkeen lehdet ja keltaiset torvet nousevat jäntevästi tanaan!

Jos olet kiinnostunut, kommentoi, ja otetaan yhteyttä. Haluaisin luovuttaa koko istutuksen, sillä kapuloiden lähettäminen ympäriinsä ei nyt ole suunnitteilla. (Aikansa kutakin.)

***


Jälkikirjoitus

31.8.2011 

Hyvillä mielin kerron, että pasuunakukka on nyt toisessa puutarhassa. Ihanassa puutarhassa!

Se matkusti sinne peräkärrissä nuput pullottaen. Nyt toivon pitkää lämmintä syksyä, ja anteliasta kukintaa. Ruukussa on kolme yksilöä, kukaties jonkin väri on yllätys? Kiitos teille, Krisse ja Pekka, pelastitte minut pulasta.

Vanhat negatiivit

Laatikoita siivotessani äskettäin jäin selailemaan vanhojen kuvakuorien sisältöä. Isäni oli innokas valokuvaaja, ja opetti minulle pimiötyöskentelyn saloja. Miten helppoa onkaan nykykonstein valmistaa kuva tästäkin unohtuneesta negatiivista! 

Monta polkua avautuu mieleeni.Voisin kertoa  akvaariosta, ikkunanverhoista, tauluista seinällä. Tammiparketista ja puunauksen tuoksusta. Poninhännästä. Pian leikkasin itselleni otsatukan ja sain huomata isän moisesta 'lapsellisuudesta' harmistuvan.  Mitähän 13-vuotias Marjatta tässä lukee? Grimbergin 'Kansojen historia' selkäni takana on nyt omassa kirjahyllyssä. Tätä valoisaa lapsuudenkotia jäin pian kaipaamaan ja unissani etsimään. 

Mustavalkomaanantain 79. aihe on negatiivi

Valkoisen lumoissa

Kerrottu valkoinen Brugmansia  Madeiralta

Kaunista kohdetta on vaikea kuvata. Todellisuus on aina kauniimpi. Minkä  lukemattomista kuvista valitsisin , mikä tekisi oikeutta kohteelleni ?
    Kun iltahämärissä palasin Turunmatkalta kotiin, oli vastassa huumaava tuoksu. Pasuunakukat olivat avautuneet! Lähtiessäni jäivät nuput paisumaan, tutut keltaiset ja uudelleensyntyneet valkoiset .
    Toin Madeiralta yhdeksän vuotta sitten  kolme juurakkoa: keltaisen, vaaleanpunaisen ja kerrotun valkoisen. Majatalon puutarhuri kaivoi ne minulle emännän luvalla. Siihen aikaan pasuunakukkia ei nähnyt täällä supermarketeissa, ne olivat harrastajien erikoisuuksia. Ihmeen hyvin eksoottiset tuomiseni selviytyivät talvilevosta savipajassa, ja lähtivät huimaan kasvuun jo seuraavana kesänä. Keltainen on kukkinut uskollisesti joka kesä ja ollut lukemattomien uusien istutusten äiti myös puutarhaystävien pihoissa.

Vuosien kuluessa vaaleanpunainen katosi, ja niin näytti käyvän valkoisellekin, joka oli ihanin mielestäni. Arvelin jakaneeni kaikki valkoisen palikat pois, kun leikkelin noita uusiksi taimiksi. Viime keväänä sain ihmetellä muutamaa talvisäilössä syntynyttä hentoa valkoista kukkaa. Sen jälkeen helle ja kuivuus koettelivat kovin, nuput tippuivat sitä mukaa. Vain keltainen jaksoi kukoistaa.

Ja nyt on valkoinen täydessä loistossaan! Onko kukkia tusina vai kaksi, uusia avautuu kun ensimmäisiä lakastuu.Taas haluaisin kutsua kaikki  katsomaan valkoista Brugmansiaani, sillä ilo on aivan liikaa kannettavaksi. - Mutta palikoita ehkä voin jakaa taas keväällä.

Isojen pasuunoitteni varjossa varttuu pieni punaisen taimi. Se on puutarhaystävältä saatu. Toivon että se selviytyy pitkästä talvesta.

Tässä videossa keinuu myös pasuunakukkia: Elokuun puutarha

 

Serkkutytöt aikamatkailevat

Tämän kuvan sukualbumista julkaisin 'Mustavalkomaanantaissa' ja arvuuttelin samalla kuvauspaikkaa. Sain hyviä vinkkejä, ja Maijaserkku turkulaisena tunnistikin paikan oitis.

Tänä kesänä verraton serkkupiirimme , -  kuuden sisaren tyttäristä viisi, kokoontui Turussa, ja Maija johdatti meidät vanhan kuvan maisemaan. Siinähän talo on paikoillaan!



Itse seison kuvassa äitini paikalla.  Muut vanhassa kuvassa ovat isäni veljiä vaimoineen, ja kovasti arvailemme mikä oli retken tarkoitus? Miksi auto oli parkkeerattu juuri tähän?




Mutta kiitos Maijan, paikka on nyt selvitetty. Tässä on 1756  valmistunut vanha sokeritehdas, joka on uudistettu Charles Bassin piirustusten mukaan. Maija on tallettanut lehtileikkeen Turun Sanomista 6.5.2011:
Charles Bassi - Suomen ensimmäinen intendentti

Artikkeliin  liittyy komea panoraama juuri tästä paikasta joelta katsottuna.
Ote kokosivun jutusta:

"Empiren arkkitehti
Vuodesta 1824 alkaen Charles Bassi toimi yksityisenä arkkitehtinä Turussa. Hänen vuosina 1824-27 suunnittelemat talonsa tuhoutuivat Turun palossa. ----- (nyk. kaupungintalon) viereiseen kortteliin Bassi suunnitteli kaksikerroksiset empiretalot, Aurakadun kulmaan apteekkari Julinille ja Kauppiaskadun kulmaan kauppaneuvos Trappille. Näiden talojen välissä (eli juuri siinä, missä auto on pysäköity) on 1756 valmistunut vanha sokeritehdas ja sen vieressä Engelin 1816 suunnittelema kapea Lohmannin talo. Turun palossa (v. 1827) talot kärsivät pahoja vaurioita, mutta palon jälkeen Bassi uudisti talojen julkisivut ja sisustat. Hän itse asui perheensä kanssa entisen sokeritehtaan kolmannessa kerroksessa." 

 Täältä viime vuosisadan autoretkeltä jatkui meidän matkamme takaisin nykyaikaan ihmettelemään Turun, vuoden kulttuuripääkaupungin  nähtävyyksiä.



PS.  Kuva on tavallaan Raijan ja minun yhteistyö, photoshoppailemalla sain kaikki viisi serkutarta samaan kuvaan.(Olisinpa ollut huolellisempi ja ottanut vanhan kuvan mukaan. Olisin saanut perspektiivin paremmin kohdalleen.)

Oilin Hemerocallikset

Aamuvarhaisella kävin jo nyppäisemässä nämä kaunokaiset kuihtuneina pois. Uudet nuput pullistelevat, lisää on tulossa! Päivänliljan kukka kestää päivän, mutta uusia aukeaa viikkotolkulla. Eilen odotin oikeaa valaistusta, jotta kukkien syvä tummuus onnistuisi kuvassa. Aurinko näyttää ne liian punaisina. Varjosta huolimatta keltainen kukka teki valkoisen reiän kuvaan (yritin photoshoppailla sen paremmaksi). Niinpä tämän kirjoituksen pohjalla on vielä kuva keltaisesta rimssureunasta. Oilin puutarhasta sekin on peräisin, kuten monet muut kasviaarteeni.

Elokuussa 2002 joukko internetin ihmemaassa tutustuneita puutarhahulluja, 'Taimipottilaisia', osallistui puutarhakierrokseen Kotkassa. Täällä riittäkin ihasteltavaa Sapokan vesipuistosta alkaen. Tiesin että ystävieni kasseissa kulkee taimia minullekin tuomisiksi. Panin merkille varsin pitkän hojopin, joka huojui Oilin kassissa koko kierroksen ajan, olin kai vähän huolissani siitä. Illansuussa sitten etsiskelin tuomisille paikkoja, ja istuttelin minne sattui mahtumaan. Oilin korkea Hemerocallis pääsi 'Cottage Gardeniin', polun reunaan. Vähän surkeana se retkotti, mutta juurtui kumminkin paikalleen.

Aivan äskettäin  tuo arvoituksellinen hojoppi kasvatti ensimmäisen kerran kukkavanan. Tarkistin päiväkirjastani: se   'aivan äskettäin' oli vuonna 2004, siitähän on jo seitsemän vuotta! Voi miten olin innoissani, tiesin että tämä ei ole mikään tavallinen tarhapäivänlilja, vaan erikoinen, tummanpunainen hybridi. Jotakin puuhastelin ja kitkin siinä vieressä taas,  yhtäkkiä huitaisu osui kukkavanaan ja naps! varsi oli poikki. Taisin lysähtää polulle nuppuvarsi kädessäni, enkä voinut estää kyyneleitä tulemasta. Kyllä tiesin että se voisi kukkia seuraavina kesinä, mutta seuraava kesä on ikuisuuksien päässä. Kuinka jaksaisin odottaa!

Aika kuluu, vaikka ei jaksakaan odottaa... Kolmisen vuotta sitten rakensin oikein päivänliljapenkin, keräilin sinne tänne ripottelemani ( usein etanoiden ahdistelemat ) hemerot reunustamaan kaarevaa kivipolkua, missä myös aurinko viipyy pisimpään. Tämä hellekesä onkin ollut niille yhtä juhlaa, keltapäivänliljat aloittivat jo varhain, sitten rusopäivänliljat ja viimein Oilin uskomattomat pitsihelmat, joista monet kukkivat nyt ensimmäistä kertaa. Jotkut hän kasvatti siemenestä, toiset oli tuonut matkoiltaan.

Oili Kaijomaan liian varhainen kuolema talvella 2006  jätti lukemattomat puutarhaytävät kaipaamaan. Hän oli ennen muuta kuunliljoistaan tunnettu monen muun ohella. Olen tallettanut puutarhalehtien artikkeleita, ja 'Puutarhaunelmien' jakso Oilin puutarhasta on kasetilla jossakin tallessa. Tänä kesänä päivänliljat muistuttavat ystävästä, joka aikoinaan lietsoi innostustani ja rakkauttani puutarhakasveihin.