Mielenrauha

Keraaminen joulukuusi on korvannut meillä oikean jo vuosia. Adventin alkaessa etsin sille aina sopivan paikan. Tämänvuotinen asetelma kertoo yksinkertaisuudessaankin  paljon, kuten esineillä on tapana.      
   Viime vuonna vietimme joulun Thaimaassa omaisten seurassa. Norsu tervehtii olkipukkia, joka muistuttaa menneistä perhejouluista. (Pukki ei ole omasta pajasta.) Jouluomenat maalasi taiteilija Matti Warén 1920-luvulla. Taulu on lapsuudenkodistani. Sähkökynttilät takasivat mielenrauhan niinä aikoina, jolloin kissat hyppelivät jouluasetelmien lomassa.
   Kuvasin ryhmän tänä aamuna  Valokuvatorstain aiheen 189. innoittamana. Tunnustan manipuloinnin: Oikeasti asetelman takana on isokokoinen maalaus iso-isoäidistä, myös saman setäni maalaama. Siitä mahtui asetelman taustalle vain puolet tältä etäisyydeltä, mikä ei näyttänyt ollenkaan mukavalta. Niinpä siirsin toiselta seinältä sen tilalle omenataulun Photoshopissa. Asetelmahan on järjestettyä todellisuutta, eikö vain?

Kuusen latvassa  kuuluu olla tähti. Kirjoittelin tämän vuoden joukukortteihin haikuja tähdestä. Haikujen sommittelu on hyvää terapiaa, milloin mieli on järkkynyt. Syvän surun tai pakahduttavan ilon kohdatessa haikun askeettisella muodolla on tyynnyttävä vaikutus. Ainakin sen kirjoittajalle.
   Oli jotenkin persoonatonta kirjoittaa sama runo kaikille. Niinpä jokainen sai oman versionsa  samasta aiheesta. Aika monta kolmirivivaihtoehtoa ( 5+7+5 tavua) löytyykin allaolevasta, joka on myös vastaukseni Runotorstain 189. haasteeseen. Tee -se-itse-runo:

pimeydessä/ kun on pimeää/ kun yö on  mustin

tähti loistaa kirkkaimmin/ joulutähti verraton/ joulutähti kimmeltää/ joulun tähti ehdoton

tiemme valaisee/ polun valaisee/ rauhaa toivottaa/ ilon sytyttää/ virittää ilon/ herättää toivon

Kerkisin jo hiukan  aikaisemmin julkaista 'virallisen version' joulurunostani sivulla, jolla ehkä kukaan ei vielä ole pistäytynyt.  (Ilman kevytmielisiä loppusointuja. ;)

Tässä olkoon siis lopullinen vastaukseni haasteeseen :
Joulua kohti

Unohdus

Kuvattu 5.11.2010 lähistöllä, © Marjattah

***

maailma loppui

            ja nukahdin valveille

   heräsin uneen

     kuten usein ennenkin

       jossain kaukana täältä

***

Runotorstain haasteena 188.on kuva New Orleansista hurrikaanin jälkeen. Sama haaste on myös Valokuvatorstaissa.

Maallikon reunahuomautuksia Sibelius-viulukilpailusta

Amatöörihuilisti kuuntelee viulunsoittoa lievästi kateellisena: mikä väripaletti! Huilun notkeaa ääntä vertaisin kiinalaiseen tussipiirrokseen. Viivalla voi toki kertoa paljon, hämmästyttävän paljon. Se on myös paljas, minkään taakse ei voi mennä piiloon. Mutta viulu! Viulisti voi upottaa siveltimensä palettiin, josta löytyy kaikki värit, kimmeltävistä sateenkaarensävyistä rouheisiin maaväreihin. Taitava soittaja ja hyvä instrumentti maalaavat värikylläisen maiseman, jota voi vain ihmetellä se, joka on kuunnellut aloittelijaa, tai itse hiukan yrittänyt.


Tuomaristo on puhunut, en moiti tulosta. Toinen jury olisi ratkaissut toisin. Näin korkealla tasolla kysymys on makuasioista. Kieltämättä Nikita Boriso-Glebsky oli niin asiantuntijoiden kuin suuren yleisön ylivoimainen suosikki. Petteri Iivosen menestyksestä iloitsen kaikien suomalaisten kanssa.

Sibeliuksen viulukonsertto on vuosien varrella tullut niin tutuksi, että jopa maallikko pystyy huomaamaan soittajien persoonalliset erot. Huikeita eroja koettiinkin! Esther Yoon lumoava ote toi kyynelet silmiin. Nancy Zhoun versio sai kirjoittajan pitäämään tuolistaan kiinni, ja lähettämään huutomerkkejä keskusteluun.

Aikaisemmista viulukilpailuista muistan vain finaalit, jotka on televisioitu. Moni voittaja vuosien takaa on jäänyt mieleen, varsinkin jos uraa on mediassa seurattu. Nuoren Pekka Kuusiston Sibelius 1995 teki unohtumattoman vaikutuksen, muistan iloisen virnistyksen vaikeimmissa kiemuroissa.(Sieltähän se löytyy, Elävästä Arkistosta )
     Heti kilpailun jälkeen lähdimme matkalle, ja kas, lentokoneen matkustamossa edessämme tunnistimme nuoren voittajan matkalla New Yorkiin. Oli ilo onnitella kädestä pitäen säteilevää poikaa.Ja on ollut ilo seurata hänen uraansa siitä eteenpäin.

Itse kilpailu on siirtynyt uuteen aikaan. Viidessä vuodessa on tapahtunut viestinnässä niin huimia hyppyjä, että mielikuvitus tuskin riittää näkemään seuraavan Sibeliuskilpailun puitteet.
Nyt jokaisella internet-yhteyden omistajalla oli mahdollisuus aitiopaikkoihin. Mainio YLE on julkaissut musiikkisivuillaan täsmätietoa, uutisvirtaa, blogeja, kaikki kilpailuesitykset alusta alkaen, ja ne ovat vielä pitkän aikaa nähtävissä ja kuultavissa Ylen Areenassa. Tämä on uutta ja ihmeellistä, suurenmoista!

Erikoisherkkuna tarjottiin mahdollisuus keskusteluun ja kommentointiin suoran nettilähetyksen aikana. Eli videon vieressä oli ikkuna Facebookiin, missä keskustelu virtasi.Vähän tuli koulutyttömäinen olo, ikäänkuin istuisi konsertissa eikä malttaisi olla kuiskuttelematta vierustovereiden kanssa. Parasta tuossa chatissa oli Ylen taholta hoidettu tiedottaminen, kuka soittaa ja mitä. Maallikko huomasi piankin, että keskusteluvirtaan kerääntyi keskenään tuttuja asiantuntijoita. Kommentit ja veikkaukset sinkoilivat, ja välillä käytiin jää- tai baarikaapilla. Eihän tuota malttanut olla seuraamatta, ja välillä kurkkimatta puhujan profiilia Facebookissa.

Kieltämättä nettiosuus takkuili yhteyksistä riippuen ja vaati seuraajalta kärsivällisyyttä. Tuon tuostakin tarjoiltiin toimintaohjeita sille, jonka video tai chattivirtaus katkeilee. Aika moni taisi ladata itselleen Google Chromen vanhan selaimensa ohelle, niin minäkin. Huomasin parhaaksi seurata musiikkia nettiradiosta ja videokuvaa tietokoneelta. Finaalin katsoin Teemalta ja silmäilin samalla nettikeskustelua. Nyt jälkeenpäin onkin hyvä tilaisuus katsella tallenteet uudelleen ilman suoran lähetyksen ongelmia. Niin, nyt voi keskittyä musiikkiin lankeamatta rupatteluun...

Viiden vuoden kuluttua tämän päivän uutuudet ovat esihistoriaa, ja nyt tuliterät tietokoneet ja mobiililaitteet joutavat museoon. Ken tänään yrittää päivittää viisivuotiaan rakkineensa ajantasalle, tietää kyllä sen. Nyt jo hymyilemme Internetin alkuajoille, joista on niin kovin, kovin vähän aikaa.