Jaksa!

            

               kuumuus häikäisee

                     vielä muutama askel

                               fiikuspuun varjoon

Runotorstain ja valokuvatorstain  178.haaste: Eteenpäin

Henkien talo

Mitä yhteistä on thaimaalaisella huoltoasemalla, poliisilaitoksella, supermarketilla ja omakotitalolla? Viimeistään hotellinsa edustalla matkalainen panee sen merkille, ja virittää kameransa. Kaikkien rakennusten alueelta löytyy pieni, koristeellinen nukketalo. Leikkisä   'falangi'  nimittää sitä kottaraisenpöntöksi. Taloa ei kuitenkaan ole rakennettu linnuille, vaan hengille. Rauhattomille, ärtyneille hengille, joiden asuinpaikan rauhaa kauhakuormaajat ovat rohjenneet häiritä.

Henkiä on kaikkialla luonnossa, maassa, puissa, kivissä, vesissä. Ne ovat oikullisia ja ilkikurisia. Paras pysytellä väleissä. Silloin ne saattavat jopa tuoda onnea naapureilleen. Animismi on kaikissa kulttuureissa tunnettu, ja täällä se elää yhä täydessä sovussa valtauskonnon, buddhalaisuuden kanssa.

Henkien talon sijainti on suunniteltava tarkoin, ja usein kutsutaankin paikalle brahmaanipappi siihen tehtävään. Hän myös suorittaa seremonian joka kutsuu henget uuteen asuntoon.

Meidänkin hotellissamme huolehditaan henkien ruokatarjoilusta hyvin, kuten kuva kertoo. Eipä meillä kuolevaisillakaan ole valittamista palveluiden suhteen täällä.

Taikauskoa. 
Mehän tiedämme, että henkiä ei ole.
Tiedämmekö?

Linnun vapauttaminen, ja muita tuokioita Chiang Maissa

Ostan katumyyjältä linnun, ja päästän sen vapaaksi. Ehkä se piankin joutuu pyydystäjän haaviin päästäkseen taas vapautettavaksi. Olen kuitenkin tehnyt 'hyvän teon', ja se tuo minulle onnea.

Kamerani poimii pieniä tuokioita elämysten virrasta. Sunday Market kerää paikalle monenlaiset yrittäjät , joille turismi on tulonlähde. Paljon hymyä, työn iloa, mutta varmaan myös väsyttävää raadantaa. Kerjäläisiä näemme paljon vähemmän kuin Helsingissä. Jokainen näyttää myyvän osaamistaan. Jotkut pikku taiteilijat näyttävät hiukan uupuneilta. Tietysti laitoin roposen lippaaseen kiitokseksi kuvauksesta. Muiltakin pyysin luvan, minkä voi ehkä huomata.

Lopussa pienoikainen äiteineen lähettää linnun vapauteen . Sen mukana toivon Thaimaan lapsille onnea, koulutusta,ja hyvää elämää.

Tämä on kuvattu viime talvena.

Melkein siellä!

Taas olen joutunut tuttuun välitilaan. Irroittaudun hitaasti juuri nyt niin tärkeistä asioista. Muutaman päivän päästä irroitan tämän mainion työasemani johdot, ja jätän monet hankkeet kesken.

Työt jaksavat kyllä odottaa, kenties ne kypsyvät aivojen sopukoissa melkein valmiiksi. Mutta puutarha, minun puutarhani!

Puutarha tekee parhaansa sitoakseen minut.Pasuunakukka, kärsimyskukka, kelloköynnös ja sinihibiscus ovat melkein kukassa. Miksi ne ovat kasvattaneet nuppujaan elokuusta alkaen, ja koko syyskuun? Viime yönä avautui ensimmäinen huumaavasti tuoksuva, valkoinen röyhelöhelma, kerrottu brugmansia. Tuijotan sitä kauan, ja talletan mieleeni. Sinihibiscuksen nuput rakoilevat kovin hitaasti, kuin kiusatakseen. Kaikki jäävät yksin kukkimaan karuun talvivarastoon, ja tiputtavat kukkansa ennen kuin palaan.

Hurmaavien orkideojen keskellä muistan hoidokkini, ja puutarhan, jonka nurmikolle tammi pudottaa pian lehtensä paksuksi matoksi. Kuitenkin lähden ilolla, sillä osa sydäntäni on siellä valmiina, melkein perillä.

Juuri kun totesimme tyytyväisinä, että tilanne Thaimaassa on pysynyt rauhallisena, pullahti näkyviin uutinen punapaitojen uusista levottomuuksista Bangkokissa.

Yksi kerkesi avautua kokonaan, eikä melkein:

Pakinaperjantain 199.haaste: 'Melkein'.

Vetovoima

Aina kun taas kerran pudotan lusikan, kynän, silmälasit lattialle, ja syvään huokaisten syvään kumarrun tukevan massuni yli sen poimimaan,  muistan erään vastahakoisen tutustumiseni maan vetovoimaan.

-Raaps raaps raaps. Ateneumin piirustusluokassa, hiljaisuuden vallitessa hion hiiliviivaa korkean piirustustelineeni ääressä, kuten muutkin kurssitoverini. Alastonmalli palaa tauoltansa, ja kohdistaa tarkasti jalkansa korokkeelle piirrettyjen liituviivojen mukaisesti. Vilkaisen kelloa. Kolmas tunti neljästä on menossa. Opettaja, kunnioitettu Taiteilija, tekee kierroksensa, ja poistuu taas. Turhautuneena pyyhin pois huolellisesti varjostetut kasvot, sillä päätä on siirrettävä hiukan vasemmalle. - Liike, huomaa liike, älä koristele detaljeja.
-Plik, sanoo hiilenpala pudotessaan lattialle, ja katkeaa kahdeksi. Piirustustelineen kourussa on jo runsaasti pieniä hiilenpalasia. Puhisten kumarrun, taas kerran, valtavan massuni yli poimimaan mustat murenet. Olen raskaana, viimeisilläni, ja huone pyörii silmissäni hetken aikaa. -Raaps , raaps, -plik.

Lasten varttuessa en paljon ehtinyt murehtia maan vetovoimaa. Pärjäsin sille, vaikka se yritti parhaansa. Legopalikat, neppisautot ja parittomat sukat noukittiin sukkelasti, kepein askelin lattialta paikoilleen, milloin antoi aihetta.

Vielä en anna periksi, vaikka maa jo lempeästi vetää suuupieliäni, leukaani ja silmäkulmiani alaspäin, muistuttaen haluavansa minut kerran kokonaan. Ottakoon omansa kun aika koittaa, sillä sehän on vain materiaa. Maa ei voi vangita sieluani. Se lentää vapaana ja ikinuorena.

***
Ajatukset vieritti liikkeelle Pakinaperjantain 198. haaste: Vetovoima


Noudatin Furensicin ohjetta ja yritin seistä päälläni. Nuorruin tyrmistyttävästi, ja aloin piirtää tikku-ukkoja.
Tulos on nähtävissä Niksiblogissa K50.

Syystunnelma

Luovan lauantain 68.aihe 'Muutos' synnytti tämän pikku animaation. Aihe nousi muistikuvistani, kaikki ei ole sitä miltä näyttää.



Niksiblogissa K50 on lisää animaatioita. Kerron myös, miten niitä opettelen tekemään.

Uneton Mussalossa

Öisin kellot näyttävät pysähtyvän. Hyvin nukahdettuani herään parin kolmen tunnin päästä, ja alan käännellä tyynyä. Minun ikäiselläni ei tietenkään olisi syytä valittaa, jos aika tuntuu joskus pitkältä. Siristelen silmiäni mielestäni puolen tunnin välein, ja viisari on liikahtanut viisi minuuttia edellisestä tarkistuksesta.

Muutakaan valituksen aihetta en löydä, sillä mikään kipu tai kolotus ei pidä minua valveilla. Viaton en toki enää ole, mutta lääkitys on kohdallaan. Pääni tapahtumat minua valvottavat. Yritän laskea sormiani, varpaitani, hengitystäni, vaan kohta huomaan taas seuraavani ajatuspolkujani virkeänä, silmät auki pimeässä. Mieleni kirjoittaa, runoilee tai piirtää, muovaa savea, sommittelee puutarhaa. Ideat virtaavat esteettömästi, ja löydän uusia ratkaisuja. Odotan kärsimättömänä aamua, jolloin voin jatkaa keskeneräistä hankettani, josta en edes illan tullen malttaisi erota.

Nousen sitten ylös ja hiivin toiseen huoneeseen, etten herättäisi Miestä. Päätän tehdä yöstä mahdollisimman siedettävän. Ehkä otan lasillisen viiniä, se voisi nukuttaa. Vai olisiko parempi keittää teetä? Avaan yöklassisen ja valitsen kirjan lukemisiksi.  Joskus käy niin onnellisesti, että herään parin tunnin päästä kuuluttajan hyvänhuomenentoivotukseen, silmälasit nenällä ja kirja lattialla. Mutta useammin hyvä kirja tai musiikki virkistää, ei nukuta.

Onneksi on myös rauhallisia kausia, jolloin nukun aamuun asti. Rauhallisia, tavallisia kausia. Heräilen parin tunnin välein, mutta nukahdan samantien. Näen unia koulusta, missä oppilaat karkailevat luokasta, koska en keksi heille mitään tekemistä. Herääminen tuntuu mukavalta. Mihinkähän ryhtyisin? Edellinen projekti on valmistunut, eikä uusi ole lähtenyt liikkeelle.

ET-lehdessä ( 1.9.10) osui silmiini Sanna Höglundin artikkeli keskustelusta runoilija Rakel Liehun kanssa. Näitä jäin miettimään:

"-  Elääköhän hänessä kaksi todellisuutta limittäin? Tavallinen ja runojen valtakunta?
 -  Kyllä, minulla on kaksi todellisuutta. Mutta eikö meillä kaikilla ole, hän vastaa."

"- Odotan jatkuvasti, milloin pääsen tuohon toiseen maailmaan. Se on merkittävämpi. Olen  siellä kirjoittaessani, mutta en voi olla siellä jatkuvasti.
- Luovuus on kuin voimakasta myrkkyä. Jos joisin sitä koko ajan, en kestäisi."

***
Täällä tunnustan, mikä parhaillaan valvottaa: K50

Syyskuun ensimmäinen päivä

hämäränä aamuna
tuuli viskoo vettä ikkunaan
tuuli tanssittaa tammen oksia
ja vaatii syreeniä kumartamaan
puutarhassa

hämäränä aamuna
otan käteeni kivirasian
- se on pieni ja vaaleanpunainen
raotan kantta ja huomaan:
ilo on siellä tallella
ilo ja onni varmassa piilossa
huoneessani

Runotorstain haaste 174
***

Käy täälläkin: K50, iloinen kissajuttu