lauantai 13. heinäkuuta 2013

Miten vuohenputki hävitetään? Osa 2

Pientä nurmikkoa kiertävät istutukset, jotka ovat laajentuneet sisäänpäin vuosien kuluessa.
 Raja-aita jossakin takana piirtää suorakaiteen. Siellä on vuohenputkien valtakunta.

Kissako se kurjenpolvia heiluttaa? Rapinaa ja tuhinaa kuuluu kukkatiheiköstä. Lystikäs piikkipallero siellä lyllertää, siili! Eipä vuosiin ole näkynyt. Tervehdin ilolla:— Popsi kernaasti kaikki etanat! Ostan sulle kissanruokaa, että viihtyisit pitempään.

Piti kertoa vuohenputkiongelmasta omakotipihassa. Pensaiden takana piilossa, raja-aidan vieressä nuo sitkeät sissit  viihtyvät ja leviävät taajoiksi kasvustoiksi. Siili on niistä mielissään. Näin se uskaltaa retkeillä aidan ali pihasta toiseen, ja etsiä  mieluisimman pesäpaikan. Siisti aidanvierus olisi siilille ongelma. Tilanne meidän puutarhassamme on viime vuosina kehittynyt sille suotuisaksi, sillä tarhuri on viipynyt usein ja pitkään muualla.

Neljän naapurin kanssa jaetaan yhteistä aitaa. Meidän puolellemme on kasvanut vuosien kuluessa se viidakko, josta muinoin haaveilin. Aitaa ei juuri näy, paitsi puutarhamajan ja marjapensaiden takana, missä on mukava rupatella naapurien kanssa jos kohdalle satutaan yhtaikaa. Asukkaat aitojen takana ovat vaihtuneet, kukaan ei voi tietää, mistä vuohenputket tulivat. Me rakennutimme puutarhan oikein bobcatin avulla yli kaksikymmentä vuotta sitten. Istutukset tehtiin tarkan suunnitelman mukaan. Suunnitelmassa ei ollut vuohenputkia. Jostakin ne vaan ilmestyivät. Uusissa siisteissä kukkapenkeissä semmoinen sai huolekasta huomiota. Silloisen ykkösnaapurin kanssa suihkuttelimme RoundUppia molemmin puolin aitaa. Ehkäpä vuohenputket pysyttelivät muualla jonkin aikaa. Yhtäkkiä niitä kurkisteli pionin juurelta, marjapensaasta, syysleimujen seasta. Kaivelin pois ja ihmettelin pitkää, vaaleaa juurta, joka näytti jatkuvan äärettömiin.

Jonakin vuonna ilmestyi vadelmapensaiden väliin vuohenputkimatto. Peitin sanomalehdellä, katoin katteella. Muistaakseni niitä ei näkynyt pariin kesään juuri siinä kohtaa.

Tänä kesänä nyhdin vuohenputkikasvuston taas vadelmien juurelta. Kas, niiden alta paljastui suikeroalpimatto! Kannustan sitä leviämään, ja nyhdän vuohenputket taas ohimennen. Sillä tiedänhän, että tarvitaan vaivaiset kymmenen vuotta sen katoamiseen, jos sitä estetään kasvamasta.

Nyt päädyn samaan tulokseen kuin edellisessä postauksessa: Tykkään kitkemisestä. Istutukseni ovat tiheitä , missään ei näy multaa, kaikki on kasvien peitossa. Vuohenputkea kukkapenkeissä ei hevin huomaa, mutta kuljen mielelläni etsimässä. Yleensä löydän kaikkea muutakin: kultatyräkkejä punatähkäosastosta, nauhuksia kaukasianmaksaruohomatolta, töyhtöangervoja  pikkutalviokentältä ja kanadanvuokkoja varjoyrttien keskeltä, keltavaleunikkoja ihan mistä vaan ja sitä rataa, kellokasveja unohtamatta. Vuohenputki yrittää kurkkia siellä seassa, mutta jää monasti alakynteen.

Yhdestä voittajakasvista varsinkin on kerrottava, ja se on kevätkaihonkukka! Sain ystävältä muutaman taimen kauan sitten, ja se on levinnyt likusterisyreenin ympärille. Ensimmäistäkään vuohenputkea ei näy seassa, vaikka niitä kasvaa alueen reunoilla. Kannustan siis kevätkaihonkukkaa leviämään.

Lopputulos: Vuohenputkea ei hävitetä mitenkään. Ja onko sillä edes väliä?  Toki se voidaan häätää viisalla painostuksella, muiden kasvien avulla. Silloin se ymmärtää matkustaa muualle.

Entäs naapurit? Arvelen että ainoat vuohenputket kurkkivat aidan alta. Ruohonleikkuukone on kaikista konsteista tehokkain.

Alppiruusujen ja syyshortensian välissä nousee kaikenlaista. Vuohenputkeakin.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Miten vuohenputki hävitetään? Osa 1


Jossakin täällä oli taannoin kukkapenkki

Sama näkymä metsänreunasta katsottuna

Uusi potager. Sama kuvakulma kuin ylimpänä, vähän myöhemmin


Varhainen muisto: Siivosin avuliaana anopin villiintyneen kukkapenkin. Kun olin kiskonut vuohenputket pois, lysähti kaunis istutus surkeasti hapsottavaksi. Mitäs vikaa vuohenputkissa oli...?

Vuohenputkikeskustelu on ryöpsähtänyt käyntiin joka kesä, niin kauan kuin olen virtuaalisilla puutarhapalstoilla viihtynyt. Viime vuosisadan lopulla liityin Puutarhanettiin. Sen jälkeen on monia foorumeita tullut ja mennyt. Taas käy keskustelu vilkkaana  Somessa ja Blogistaniassa.

Suosituimmat ohjeet:

1. Syö vuohenputket
2. Istuta rotevia perennoja tukahduttamaan ne
3. Käytä Round Uppia
4. Kitke kitke
5. Käännä maa ja kitke
6. Peitä Hesari-kerroksella ja kärrää multaa päälle
7. Käytä katteita istutuksissa
8. Opettele tykkäämään vuohenputkesta


Kaikkia on kokeiltu. Täällä Vanhalla Huvilalla näen, miten vuohenputki seuraa ihmisen jäljissä. Se viihtyy ikuisesti siellä missä maata on ravittu. Hylätyllä joutomaalla seuraan nousee  muita kukkijoita, ja kamppailu tilasta on armoton. Akileija kurkistelee sieltä täältä. Kurjenpolvien jälkeen ilmestyvät vankat metsänätkelmät, harjaneilikat ja päivänkakkarat. Metsänreunan lähettyvillä vuohenputki väistyy, ja muut saavat hallita. Ehkäpä tuosta kukkakedon saisi, jos jaksaisi sinnikkäästi niittää ja haravoida. Siis köyhdyttää maata. Jätän suosiolla jälkipolville tuon hankkeen, sillä sangen somalta näyttää joutomaa vuohenputkineenkin.

Jos nyt kumminkin haluan viljellä, otan käyttöön järeät keinot (5,6,7). Vanha kuokka on verraton apu, kun kaivan esiin vanhan kukkapenkkini ja laajennan sen kasvimaaksi. 

Uuden valtauksen pohja on peitetty Hesari-kerroksella. Viettävään rinteeseen syntyi vanhan sähkötolpan avulla kohopenkki.  Silti vuohenputket luikertavat salakavalasti penkkiini herneristikon takaa. Nyppäsen oitis jokaisen kurkistelevan tungettelijan(4).



Huvilan paraatipuolelta vuohenputki on tyystin kadonnut alueelta, jota kutsun nurmikoksi. Se on syntynyt ruohonleikkurin avulla parin vuosikymmenen aikana. Ruohoa, apilaa, suikeroalpia, sammalta siihen on ilmestynyt muun tunnistamattoman lisäksi. Voikukat ponnahtavat toukokuussa "nurmikkoa" koristamaan, milloin leikkaaminen on jäänyt. Kerrassaan hyvä, hienostelematon  nurmikko. Sitä reunustavat ruusupensaat, joita vuohenputkien valkeat röyhyt somistavat...




Tunnustan kumminkin yhden oudon piirteen itsessäni: Rakastan kitkemistä. Sormeni nauttivat kasvien kosketuksesta. Vuohenputken pitkän juuren nouseminen kuohkeasta maasta tuottaa kiksejä. Myös tuuhean vesiheinän irtoaminen  napsahtaen ilahduttaa kuin tykkääminen Facebookissa. Niinpä olen siirtynyt päättymättömässä pelissä kohtaan 8.

Kaupungissa, pienessä aitojen ympäröimässä kotipuutarhassa on myös vuohenputkiongelma. Se vaikuttaa näpertelyltä täältä luonnonhelmasta katsellen. Sielläkin on kertynyt  hyviä havaintoja, joista  kerron seuraavassa postauksessa.

Ehkäpä sinulla, hyvä lukija, on kerrottavaa vuohenputkesta?