Pientä nurmikkoa kiertävät istutukset, jotka ovat laajentuneet sisäänpäin vuosien kuluessa. Raja-aita jossakin takana piirtää suorakaiteen. Siellä on vuohenputkien valtakunta. |
Kissako se kurjenpolvia heiluttaa? Rapinaa ja tuhinaa kuuluu kukkatiheiköstä. Lystikäs piikkipallero siellä lyllertää, siili! Eipä vuosiin ole näkynyt. Tervehdin ilolla:— Popsi kernaasti kaikki etanat! Ostan sulle kissanruokaa, että viihtyisit pitempään.
Piti kertoa vuohenputkiongelmasta omakotipihassa. Pensaiden takana piilossa, raja-aidan vieressä nuo sitkeät sissit viihtyvät ja leviävät taajoiksi kasvustoiksi. Siili on niistä mielissään. Näin se uskaltaa retkeillä aidan ali pihasta toiseen, ja etsiä mieluisimman pesäpaikan. Siisti aidanvierus olisi siilille ongelma. Tilanne meidän puutarhassamme on viime vuosina kehittynyt sille suotuisaksi, sillä tarhuri on viipynyt usein ja pitkään muualla.
Neljän naapurin kanssa jaetaan yhteistä aitaa. Meidän puolellemme on kasvanut vuosien kuluessa se viidakko, josta muinoin haaveilin. Aitaa ei juuri näy, paitsi puutarhamajan ja marjapensaiden takana, missä on mukava rupatella naapurien kanssa jos kohdalle satutaan yhtaikaa. Asukkaat aitojen takana ovat vaihtuneet, kukaan ei voi tietää, mistä vuohenputket tulivat. Me rakennutimme puutarhan oikein bobcatin avulla yli kaksikymmentä vuotta sitten. Istutukset tehtiin tarkan suunnitelman mukaan. Suunnitelmassa ei ollut vuohenputkia. Jostakin ne vaan ilmestyivät. Uusissa siisteissä kukkapenkeissä semmoinen sai huolekasta huomiota. Silloisen ykkösnaapurin kanssa suihkuttelimme RoundUppia molemmin puolin aitaa. Ehkäpä vuohenputket pysyttelivät muualla jonkin aikaa. Yhtäkkiä niitä kurkisteli pionin juurelta, marjapensaasta, syysleimujen seasta. Kaivelin pois ja ihmettelin pitkää, vaaleaa juurta, joka näytti jatkuvan äärettömiin.
Jonakin vuonna ilmestyi vadelmapensaiden väliin vuohenputkimatto. Peitin sanomalehdellä, katoin katteella. Muistaakseni niitä ei näkynyt pariin kesään juuri siinä kohtaa.
Tänä kesänä nyhdin vuohenputkikasvuston taas vadelmien juurelta. Kas, niiden alta paljastui suikeroalpimatto! Kannustan sitä leviämään, ja nyhdän vuohenputket taas ohimennen. Sillä tiedänhän, että tarvitaan vaivaiset kymmenen vuotta sen katoamiseen, jos sitä estetään kasvamasta.
Nyt päädyn samaan tulokseen kuin edellisessä postauksessa: Tykkään kitkemisestä. Istutukseni ovat tiheitä , missään ei näy multaa, kaikki on kasvien peitossa. Vuohenputkea kukkapenkeissä ei hevin huomaa, mutta kuljen mielelläni etsimässä. Yleensä löydän kaikkea muutakin: kultatyräkkejä punatähkäosastosta, nauhuksia kaukasianmaksaruohomatolta, töyhtöangervoja pikkutalviokentältä ja kanadanvuokkoja varjoyrttien keskeltä, keltavaleunikkoja ihan mistä vaan ja sitä rataa, kellokasveja unohtamatta. Vuohenputki yrittää kurkkia siellä seassa, mutta jää monasti alakynteen.
Yhdestä voittajakasvista varsinkin on kerrottava, ja se on kevätkaihonkukka! Sain ystävältä muutaman taimen kauan sitten, ja se on levinnyt likusterisyreenin ympärille. Ensimmäistäkään vuohenputkea ei näy seassa, vaikka niitä kasvaa alueen reunoilla. Kannustan siis kevätkaihonkukkaa leviämään.
Lopputulos: Vuohenputkea ei hävitetä mitenkään. Ja onko sillä edes väliä? Toki se voidaan häätää viisalla painostuksella, muiden kasvien avulla. Silloin se ymmärtää matkustaa muualle.
Entäs naapurit? Arvelen että ainoat vuohenputket kurkkivat aidan alta. Ruohonleikkuukone on kaikista konsteista tehokkain.
Alppiruusujen ja syyshortensian välissä nousee kaikenlaista. Vuohenputkeakin. |