Pionien juhlaa

Upeimmat pionini piileksivät marjapensaiden takana raja-aidan kupeessa. Niitä on vasiten lähdettävä puutarhapolun päähän katsomaan. Ensimmäinen jalopionini oli sattumalta jäänyt entisen asukkaan leikkimökin taakse kiven kupeeseen, missä se ei osunut kauhakuormaajan saaliiksi kun istutusalueita kaivettiin. Tunnistin sen parista syksyn lakastuttamasta lehdestä, ja annoin olla paikoillaan. Siitä on tullut suuri ja komea vuosikymmenten kuluessa, minkä kuvasta voi aavistaa.

Toisen jalopionin kärräsi taannoinen naapuri  pihalleni, ja rysäytti nurmikolle  kottikärryistään: —Huolitkos pionin? Kaivoin sen pois kun kyllästyin sen retkottamiseen. —No huolinhan minä, kiitos kovasti! Silti olin ymmälläni koska silloin meillä oli puutarhasuunnitelma. Siihen  ei ollut merkitty paikkaa pioneille. Vasta-alkajana kunnioitin kovasti suunnitelmaa. Ainoa paikka, joka oli jätetty omaksi temmellyskentäkseni oli keittiöpuutarha. Sinne kaivoin kuopan uudelle asukkaalle, joka on mainiosti viihtynyt ensimmäisen pionin seurana.

Myös ensimmäinen oma hankintani puupioni on liittynyt takapihan aarteisiin. Sen kukinta on jo ohi kun jalopionit aloittavat.

Ajan kuluessa rohkaistuin toteuttamaan omia suunnitelmiani, ja paraatipaikalle kaivettiin suuri pionipenkki. Jalopionien lisäksi keräilin sinne muitakin lajikkeita, ja monet ovat lisääntyneet. Kuolanpionit, tarha- ja tillipioni ovat jo kukkineet, ja nyt on jalopionien aika. Näiden pionien paras kukoistuskausi taitaa olla takana, sillä tammi kurottelee lehvistoään ja juuriaan yhä lähemmäs. Reunimmaiset olen jo siirtänyt kauemmas ja istuttanut tilalle kuunliljoja.

Miten vaikeaa onkaan lähteä, ja jättää aarteensa yksin kukkimaan! Ja miten hauskaa onkaan tulla, ja nähdä Vanhan Huvilan pionien avaavan nuppujaan! Ja sama toisin päin.

Kesä on vielä nuori, ja pionien jälkeen on uutta odotettavaa. Ruusunnuput pullistelevat maalla ja kaupungissa. Lähtemisen vastahakoisuus ja saapumisen ilo pitävät mielen virkeänä kahden puutarhan loukussa.

Kaupunkipuutarhan pionit kesäpaikan aamukahvipöydässä

Vanhan Huvilan pionit istutti edesmennyt anoppini yli 60 vuotta sitten. Ensin avautuu vaaleanpunainen, sitten tummanpunainen. Kuten aina ennenkin.

Kahden puutarhan loukussa

Ovatko nämä daalioita?

Maalta tullessa kiirehdin ensimmäisenä uuden daalia-istutukseni luo. Jokohan taimet kurkistavat maasta? Kyllä kurkistavat. Seitsemän tomeraa sormivaleangervon alkua ojentelee kauniita lehtiään uudesta asuinpaikasta mielissään. —Ähäkutti, ne iskevät silmää tarhurille, joka hieraisee hämillään nenäänsä. Se tuntuu kasvavan pituutta.

Kukkapenkkiä oli valmisteltu huolellisesti. Ensin poistettiin miesvoimaa hyödyntäen mahtavaksi kasvanut jasmike varjostamasta aluetta. Sitten kaivettiin pois kaikki sekalaiset maanpeitekasvit ja karkuperennat, parannettiin maata kanankakalla, merilevällä ja kuohkealla mullalla.Viime kesänä daalioita kasvoi siellä täällä, mutta nyt ne saavat ikioman kukkapenkin. Poistetut kasvit matkustivat maalle, Vanhalle Huvilalle.

Mutta missä juurakot? Turvesaaveista löysin vain muutaman kuivuneen kikkareen. Missä kaikki pulleat mukulat joita nostelin kuin perunoita maasta myöhään syksyllä? Monet matkat sekoittivat hankkeeni, en muista, en millään. Ja yhtäkkiä osui eteen musta jätesäkki pullollaan multaisia juurakoita. Kadonneet daaliani ! Kuinka ihmeessä jätin juurakot näin huolimattomasti heitteille? Mutta jotakin vihreää niistä pilkistää, hengissä ovat. Äkkiä maahan siis, auto jo odottaa maallelähtöä taimikuorma peräkontissa.

Nyt on käyty puutarhakaupassa ja ostettu viimeiset daalianmukulat hyllystä. Valeangervot on kaivettu ylös, ja istutettu Vanhalle huvilalle. Vielä ei mustasta mullasta kurkista mitään. Näinköhän ehtivät kukkaan ennen syksyä?

Selityskin tapahtuneelle on sepitetty: Ihminen näkee sen mitä uskoo näkevänsä. Niinkuin en eroittaisi daalianmukulaa  sormivaleangervon (Rodgersia  aesculifolia) juurakosta! Mussalon puutarhassa kasvaa niitä liikaa, ja olin poistanut muutamia sopimattomista paikoista. Jätesäkit olivat matkalla jäteasemalle. Tässä rangaistus moisesta piittaamattomuudesta. Rodgersiat pääsivät nyt toiseen puutarhaan, missä kasvavat jo tarmokkaasti.

Daalia omenapuun alla viime syyskuussa