Graafikkona

 Näyttelytöitä vuosien varrelta


Harha, puupiirros 1972


Vastaantulija, puupiirros 1972


Kiilin hanhet, puupiirros 1981


Pihapuu
puupiirros 1981


Meri
puupiirros/serigrafia 1989


Tervasilta
puupiirros/serigrafia 1989


Naisvuori-sarja,  puupiirros/serigrafia 1988



Naisvuori-sarja
puupiirros/serigrafia 1989


Naisvuori-sarja,  puupiirros/serigrafia 1988


Naisvuori-sarja
 puupiirros/serigrafia 1988


Länsituuli, väripuupiirros
2004


Ropo ja vaasi, puupiirros/serigrafia 2004
Puupiirroksesta, kuten huilunsoitosta, voi nauttia, vaikka ei tietäisi siitä mitään. Mutta tieto tuo lisää vivahteita elämykseen. Perspektiiviä. Oivaltamisen iloa. - Puupiirrokselle puun syyt ja veitsen kosketus antavat ainutlaatuisen, jäljittelemättömän ilmeen. Kerron niin lyhyesti kuin osaan:

  • Puupiirros on taidegrafiikan menetelmistä vanhin.
  • Puulaatasta leikataan terävillä veitsillä pois kohdat, joihin ei halua painoväriä.
  • Jokaiselle värisävylle, myös harmaasävyille, tehdään oma laatta. (Tosin muitakin tapoja on.) 
  • Kaiverrettu laatta väritetään telan avulla. Muitakin konsteja löytyy.
  • Vedostaminen tapahtuu käsin hiertämällä paperia luulaikalla tms., tai joskus painoprässin avulla.
  • Vedokset numeroidaan 1/25, 2/25 jne, perinteisesti vasempaan reunaan; signeeraus oikeaan.
  • Näytteille ripustetaan kehystettynä, lasin alle (muuten vedos turmeltuu pian).


Puupiirtäjäksi päätin ryhtyä jo 13-vuotiaana. Serkkuni vieraana Nurmijärvellä, hiihtolomalla, pääsin kokeilemaan veistä puuhun Vilho Askolan työpajassa. Lumoutuneena seurasin, miten vedos siirtyi puulaatalta läpikuultavalle japaninpaperille hitaasti hiertämällä. Uudet taitoni vein oitis kuvisluokkaan, missä ikimuistoinen taidekasvattaja,  Kerttu Luukannel, kannusti oppilaitaan. (Hän oli ensimmäinen mesenaattini :) Ex Libriksiä syntyi itselle ja ystäville.


Rovaniemellä 70-luvulla uskoin vakaasti, että ryhdyn päätoimiseksi taidegraafikoksi. Sain töitäni jurytettyihin näyttelyihin, nämä kaksi postikortin kokoista puupiirrosta esiintyivät ensimmäisen kerran Ars Arcticassa 1972. Kellastunut lehtileike kertoo, että 'Harha' ja 'Vastaantulija' pääsivät valtion kokoelmiin. Voit uskoa, että se kannusti jatkamaan nuorta aloittelijaa! Aktiivisimmat vuodet taidegraafikkona vietin Mikkelissä 80-luvulla,  ja näyttelyissä meni tuohon aikaan tauluja mukavasti kaupaksi, yksityisille ja julkisille seinille. Jäipä Mikkelin taidemuseon kokoelmiin jäljiltäni yksi taulu, puupiirros-serigrafia. Mutta koulu oli minut ominut, ja kuvisluokkaan vein myös innostukseni. Ja paljon sieltä myös sain.


Mikkelissä syntyy serigrafioita 1980-luvulla.

Pihlaja
serigrafia 1982

Elefanttivitsi
serigrafia 1982

Amatööri
serigrafia 1983


Silkkipainon historia juontaa juurensa tuhansien vuosien taakse  Kiinaan ja Japaniin.
Idea on yksinkertainen: painoväri vedetään raakelin avulla kehykseen pingoitetun kankaan läpi. Kankaaseen on kiinnitetty sabloona, jonka aukoista väri siirtyy alla olevalle pinnalle. Jokainen väri vaatii oman painokertansa.

Pop-taide jo 50-luvulla toi serigrafian kuvataiteen piiriin. (Kukapa ei muistaisi Andy Warholin Marilyn-muunnelmia?) Minäkin innostuin tekniikasta vuosituhannen lopulla. Tosin alku oli karikkoinen…

Kuinka se alkoikaan? Oppilaat kuvisluokassa  penäsivät, että eikö painettaisi kuvia  ja tekstejä, -varsinkin tekstejä, T-paitoihin? Silkkipainolla tietenkin. Täytyihän tuohon paneutua, vaikka ei Ateneumissa ollut kuulunut kurssitarjontaan.  Tilasin seuloja, raakeleita ja värejä, niitä oli jo saatavilla harrastuskäyttöön.

Välineet ovat pöydällä, oppilaat piirissä ympärilläni. Olin leikannut sabloonan litoposter-paperista, ja näyttäisin nyt kuinka väri vedetään raakelilla seulan yli, jolloin se ilmestyy allaolevalle piirustuspaperille. Näytin hyvin itsevarmalta kuten opettajan tulee. Eiväthän he tienneet, että vedostin nyt elämäni ensimmäisen serigrafian. Olin tarkasti perehtynyt ohjeisiin, miksi suotta olisin harjoitellut etukäteen? Vain lahjattomat harjoittelee...

Tulihan siitä kuva, jonkinlainen. Väri vaan karkasi ääriviivan vierestä tehden ruman punaisen lammikon arkille. Mikähän meni vikaan? Oliko ryhdyttävä sittenkin harjoittelemaan?
   Epäonnistumisen syy oli tämä: Paperille ja kankaalle on erilainen tekniikka. Sitä en vielä tiennyt. Paperipainannassa käytetään kovapintaista imupöytää, ja seula nostetaan irti  paperista salamannopeasti. Kangaspainossa  käytetään joustavaa alustaa, ja väri voidaan vetää useammankin kerran samaan kohtaan. — Ratkaisu löytyi! Kuvisluokassa keksimme kuitukankaan, jolle voi tehdä kuvia. Ja oppilaiden T-paitakuvista tuli verrattoman hienoja!

Sitten kohtasi taiteilijaa onnenpotku. Iso hotelli tilasi minulta 100 kpl tauluja, grafiikkaa siis. Tein luonnoksia puupiirros- ja linotekniikalla, ja totesin että urakka on mahdoton. Silloin Mies, tuo verraton kannustajani, löysi minulle käytetyn imupöydän serigrafiaa varten, se näkyy kuvassa. Valmistin sabloonat pohjavärejä varten kalvosta leikkaamalla, tarkemmista yksityiskohdista syntyi valotuskaaviot (alan liikkeessä). Yhteistyössä Miehen kanssa vedostimme nuo 100 kuvaa (50+50, kaksi mallia). Mies oli mestarikohdistaja. Tässä oli nyt ensimmäiset oikeat serigrafiani! Hanke onnistui, ja taulut sopivat sisustuksen väriin ja hyväksyttiin.

Sittemmin hankittiin kunnollinen imulla varustettu, saranoitu  painopöytä serigrafiaa varten. Yhdistin serigrafian ja puupiirroksen. Serigrafian värivoima ja puupiirroksen herkkyys synnyttivät parhaat grafiikanlehteni.

5 kommenttia:

  1. Puhelimella sivu näkyy paremmin vaakasuorana.

    VastaaPoista
  2. Upeita töitä! Nöyrällä kunnioituksella niitä ihailen. Puupiirros ei ole mikään helppo tekniikka, mutta oletkin ammattilainen.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania töitä. Löysin laiskuuttani" nämä lnkit vasta nyt, ja olen aivan myyty. Olet taitava !!!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Orvokki! Kiva että tykkäät :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?