Joulunviettoa

Ping-joen rannalla

"Ja niin joulu joutui..."myös ChiangMaihin. Aattoillallisen paikka oli vielä hakusessa, kun tuktukimme etsi kiertotietä NightMarketin tungoksen ohi.Viimein saatiin kännykkään lopullinen osoite, emmekä paremmasta paikasta olisi osanneet edes uneksia. Paikka ei ollut farangien kansoittama, mutta silti oli joulukoristelut kohdallaan. Tumma veden pinta heijasti valoja puihin ripustetuista joulutähdistä ja vastarannalta.  Kirkkaasti valaistu jokivene  matkustajineen lipui ohi. Tähän rantaterassille ei kuulunut juurikaan sisätilojen musiikki, eikä naapuripöytiinkään osunut meluisaa joukkoa.  Kinkkua ja lanttulaatikkoa emme edes yrittäneet tilata, mutta paljon muuta hyvää  kannettiin pöytään miniän reippaiden ohjeiden mukaan. Kiireetöntä iltaa oli mukava jatkaa kotipatiolla puhellen, muistellen  ja lahjapaketteja rapistellen.

Vaikka kotimaassa olemme laiskoja kirkossakävijöitä, oli ilo löytää täältä joulukirkko. Kaunis tila oli täynnä kansainvälistä yleisöä, ja yömyöhäinen palvelus oli englanninkielinen. Hyvä tunne kosketti mieltäni seuratessamme tuttuja ja myös toisenlaisia joulurituaaleja, lauluja ja evankeliumia, jotka suoritettiin valloittavalla ilolla ja temperamentilla. Mietin ja ehkä hetken aikaa ymmärsinkin, miksi maahanmuuttajat kaikkialla haluavat säilyttää ja tuoda mukanaan jotakin omaa kulttuuriperintöä. Siitä huolimatta, että tahtoisivat sulautua paikalliseen kulttuuriin.

First Thai Church

Hyvää joulua!

Joulua ei ole helppo paeta edes Thaimaassa. Myös täällä, pääkaupunkiin verrattuna kodikkaassa maalaiskylässä, ChiangMaissa, otetaan joulusta ilo irti kaikkialla, missä turisti liikkuu. Kuvassa  rakennetaan lumista joulutoria Kolmen kuninkaan aukiolle, ja usko tai älä, luistinratakin on perustettu! ('Jää' näyttää öljytyltä laattapinnalta.) Joululaulut ovat jo kauan raikuneet tavarataloissa. Nyt joulupäivä sattuu sunnuntaiksi, jolloin monella on vapaata, muuten se olisi tavallinen arkipäivä.

Nyt  vietämme, Mies ja minä, taas kerran joulua poissa tutuista jouluaskareista. Emme suinkaan karkumatkalla, pikemmin löytöretkellä.  Täällä emme tosiaan voi nyt suorittaa joulua, kuten kotona. - No tietenkin voi lahjoja kääriä ja tervehdyksiä lähettää, mutta kaikki muu valmistelu jää. Matkan päässä joudun miettimään joulun merkitystä juuri minulle. Markkinoilta en sitä löydä, en kotomaassa enkä täällä. Eniten iloitsen yhteisistä hetkistä täällä asuvien omaisten ja ystävien kanssa. Ja se on mukavaa, oli joulu tai ei. Totta puhuen, en ole juhlaihminen ollenkaan. Kotona olen aattoillallisesta selvittyä siirtynyt omiin puuhiini, ja viimeistään tapanina mennyt vaikkapa savipajaan. (Taitaa olla sama vika perheellä...)

Täällä monien uskontojen sulatusuunissa on niitäkin, jotka kokoontuvat kirkkoihin kuulemaan iloista joulusanomaa. Itse toivon mielenrauhaa, iloa ja sopua. Thaimaalaisilta voisi oppia paljon uskonnollista suvaitsevuutta ja perheiden keskinäistä huolenpitoa. Muulloinkin kuin jouluna.

Joulurauhaa kaikille blogiystäville!

Thaitonttu

turha yrittää

täällä eksyttää tontut

lentotaitoiset

***

Valokuvatorstain ja runotorstain 229. haaste: 'Tontut hiipivät'

Lintubongausta

Puu ikkunan alla. JH

Jo ennen auringon nousua  kyyhkyset alkavat kujertaa. Silloin olisi otettava kamera, ja vahdittava tätä puuta ikkunan edessä. Sillä siellä on pesä! Sukkelasti linnut lehahtavat edes takas ja pujahtavat piiloonsa, josta voi nähdä muutaman risun. Istun ja päivystän kamera valmiina, mutta koskaan en kerkiä.  Sensijaan jossakin tylsässä paikassa, asvaltilla tai roskiksen vieressä kyyhky poseeraa anteliaasti. Kaikkein hauskinta silti oli tunnistaa se ja löytää sille lajinimi. Ja sehän on Spotted Dove (Spilopelia chinensis) . Ehkä huomenna onnistumme, minä tai Mies, saamaan siitä kunnon luontokuvan :)

Jouluaskareet

Tuleeko joulu ilman siivoamista ja leipomista ja kaikkea rekvisiittaa?  Pitääkö joulu aina suorittaa?

Täällä uskontojen hämmentävässä mutta sopuisassa karusellissa löydämme keramiikan myyntigalleriasta norsujen, Buddhien ja astioiden joukosta viehättävän seimiryhmän. Aika hyvin kuvittelen jo osaavani vältellä turhan tavaran ostamista. Tuota shakkinappulamaista pakkausta en nyt vaan voi vastustaa, se lähtee mukaan 'kotiimme'. Lapsen lailla iloissani siirtelen nukkia sopivaan sommitelmaan. Tämä onkin ainoa joulukoristelumme tänä vuonna.

Mustavalkomaanantain 96. haaste on 'Jouluaskareet'.

Lyhdyt loistavat Chiang Main yössä

Kolmen kuninkaan aukiolla juhlitaan kuninkaan syntymäpäivän aattoa 4.12.2011

Mustavalkomaanantain 95. haaste  on LAMPPU.

***

Kuvittele hautova lämpö, läpipääsemätön vellova ihmismassa, häikäisevät valot mustaa taivasta vasten, pakokaasujen kitkerä haju, meteli kovaäänisistä ja ihmisistä jotka yrittävät ylittää sen. Ja yhtäkkiä ihmismassa jähmettyy vaieaten paikoilleen. Viimeisinä farangit (ulkomaalaiset) ymmärtävät myös vaieta pyöritellen joukon yläpuolelle nousevia päitään kummissaan. Kovaäänisistä soi nyt kuningashymni. Sen päätyttyä 'pysäytyskuva' käynnistyy kuin napista painaen, liike ja meteli palautuu. Tiukasti käsi kädessä Mies ja minä yritämme pujotella kohti 'Sunday Marketia', jossa ei ole lainkaan väljempää. Täällä taitaa nyt tungeksia kymmenkertainen väkimäärä pitkän viikonlopun takia.

Prinsessan katse

En arvannutkaan eilen kulkiessani Wat Chiang Manin temppelialueella, että minulle poseerasi itse prinsessa Turandot! Hän tuijotti minua pelkäämättä, eikä väistynyt tuumaakaan hiipiessäni kameroineni lähemmäs.

Tässä siis vastaukseni Valokuvatorstain 228. haasteeseen, joka on Corellin esittämä aaria 'Nessun dorma'.

Hidasta matkailua

Palaan temppelipuutarhaan päivänvalolla. Palaan vielä monta kertaa, milloin ei ole muuta yhteistä menoa. Puutarha on aivan vieressä ja korvaa mainiosti oman pihan puutteen. Vaeltelen hitaasti, pistäydyn sisällä Wat Chiang Man-temppelissä ja alueen uudemmissa temppelirakennuksissa. Kaikkein uusimman näemme ikkunasta, se on rakennettu aivan äskettäin. Muitakin vaeltelee  harvakseltaan poluilla kameroineen, enemmän kotimaalaisia kuin 'farangeja' (valkoihoisia). Saattaa olla runsaasti varakkaampia tulvapakolaisia kaupungissa myös. (Väentungos SundayMarketilla oli meille ennenkokematon.)

Tutkin puita ja kasveja. Saisinpa lähikuvan jostakin koreasta perhosesta, että voisin tunnistaa lajin. Koiria lojuu ja maleksii kaikkialla, eivätkä ne ole vähääkään kiinnostuneita minusta. Vain öisin kuulen yhtäkkiä niiden yltyvän haukkumaan ja rähisemään.

Valitsen varjoisan penkin, ja kaivan laukustani luonnoslehtiön. Päätinhän elvyttää vanhan tavan piirtää matkoillani. Piirtäessäni näen paremmin. Opin näkemään. Tuloksella ei ole niin väliä. Piirtäminen antaa luvan viipyä. Pitäisikö kaiken aikaa  rientää toisaalle, kuvitella että huikeimmat elämykset odottavat muualla? Kulkea ohi näkemättä tätä tässä. Minussa on pienestä pitäen ollut tämä halu omistaa paikka josta pidän, jäädä siihen pitkäksi aikaa. Lapsena se oli ison puun oksanhaara tai sammaleinen kivi metsässä. Sinne leiriydyin yksikseni leikkimään keijujen kanssa. Sitten löysinkin piirustuslehtiön, jonka vein piilopaikkaani kallion koloon meren rannalla. Ja tietenkin kirjat kelpasivat seuraksi. Ehkä parin viikon päästä maltan ottaa kirjankin mukaan puistonpenkille. Kirja kuitenkin vie muualle...

Reissupäiväkirjasta

Wat Chiang Man on ChiangMain vanhin buddhalainen temppeli. Se rakennettiin 1297 paikalle, jossa kuningas Mangrai leiriytyi, kun ChiangMain kaupunkia suunniteltiin.

Chilin ja curryn viipyvän poltteen vielä hyväillessä makuhermoja vaelsimme iltasella kahdenkesken kohti 'kotiamme' täällä Chiang Main Vanhassakaupungissa.  

On jo myöhä, voisimme varmaan oikaista temppelin puutarhan läpi? Muurissa on pieni portti myös temppelin takana, se on aivan vastapäätä kotiovea. Ohitamme norsu-chedin ja temppelin sinisessä korkeudessa kullalle kimaltavan Buddhapatsaan. Puutarhapolulla tulee pimeys vastaan. Ensimmäinen epäluuloinen haukahdus kuuluu. Siihen liittyy toinen ja kolmas. Koirat hiipivät taaksemme, seuraavat yhä lähempänä, haukkuvat kuorossa. -Mekö pelkäisimme koiria? Niitähän lojuu päivisin kaikkialla varjoisissa loukoissa lepäämässä, joskus keskellä tietä. Mutta nyt niistä onkin tullut virkeitä reviirin vartijoita! Yritämme näyttää luontevilta, mutta ensimmäisen hyökätessä Mies huudahtaa päättäväisesti: -Mene pois! Koira hypähtääkin kauemmas, mutta jatkaa seuraamista, ja lauma kasvaa. Minkä metelin saammekin aikaan! Onneksi portti on jo lähellä, toivottavasti se ei ole...? Kyllä, portti on suljettu. Päättäväisin askelin kaarramme vasemmalle palataksemme toista kautta. Torjumme ajatuksen, että pääporttikin on tällä välin suljettu.
     Ja mikä helpotus! Muurin sivussa on myös portti, ja sen kohdalle on kokoontunut ryhmä munkkeja rupattamaan paikallisten mopoilijoiden kanssa. Myös koirien kokous on tässä. Meidän seuraajamme vaikenevat, ja liittyvät joukkoon. Me kaksi muukalaista  astelemme muina miehinä portista kujalle, ja pääsemme kotiin taas hiukan viisastuneina.