lauantai 28. helmikuuta 2009

Makuasioita

Otin tänään bussireissulle lukemisiksi pienen pokkarin: Joanne Harris Pieni suklaapuoti. Ei olisi pitänyt. Sillä suklaa on ehdottomasti suurin heikkouteni.
Paluumatkalle ostin suklaapatukan, ahmin sen yhtäpäätä heti bussin liikahdettua termiaalista. Se taltutti pahimman himon. Sitten pystyinkin jo jatkamaan lukemista , vaikka muutama patukka olisi ihan kevyesti vielä mennyt alas.

Mutta nyt pitäisi minun siis luetella inhokkiruokiani. Vallaton Mummeli heitti haasteen.

Useimmat inhokokemukseni liittyvät lapsuuteen, ja iän mukana maku on 'kehittynyt'. Kaali, punajuuri ja kaikki puurot kauhistuttivat. Lempeä äitini ei koskaan pakottanut minua syömään lautasta tyhjäksi. Pelkäsinkin kouluruokailua ja muita sosiaalisia tilanteita, sillä vastenmielisyys aiheutti pahoinvointia, joka johti toisinaan katastrofiin.

1. Riisipuuro ei vieläkään mene alas sokerin ja kanelin kanssa, kuten jouluna kuuluu. Mutta selviydyn siitä juuri ja juuri ilman lisukkeita.
2. Paksut voiraidat täytekakussa aiheuttavat sosiaalisia vaikeuksia kutsuilla, mikäli semmoinen viipale on lautaselle joutunut. Yhhyh.
3. Aniksella maustettu leipä on suuhun jouduttuaan ankara pettymys. Ja aniksen maku ylipäänsä.
4. Muistikuva: nuorena Norjanreissulla tilasin kahvilassa rohkeasti voileivän, joka oli päällystetty paksulla viipaleella jotakin ruskeaa. Vesi valui silmistä, kun yritin selviytyä tilanteesta säädyllisesti seurassa. Se oli meesjuustoa. Myöhemmin aikuisena opin sitä varovasti maistelemaan.
5. Tunnistamaton valkoinen sitkeä tahna. Japaninmatkalla muinoin isäntämme tarjosi 'herkullista keittoa'. Makeassa kirkkaassa kuumassa liemessä kellui möykkyjä. Lusikoin luottavaisesti suuhuni ison sellaisen. Se oli absoluuttisen mautonta, enkä pystynyt hampaillani pilkkomaan. Muistan pakokauhun, kun pyörittelin iljettävää mälliä poskesta toiseen isäntämme hyväntahtoisen uteliaana seuratessa. Itse asiassa armelias unohdus on himmentänyt loppuratkaisun. Joutuiko möykky lopulta kukkaruukkuun, vai kääräisinkö nenäliinaan. Mutta sen kauhistuttavan suuntäyden muistan unissanikin.

Koskaan en ole ratkaissut arvoitusta: Mitä se oli??? Vihjeitä vastaanotetaan.

Haaste pitäisi arvatenkin laittaa eteenpäin. Mitähän vaikkapa Crane, hyvän ruoan ystävä, omista inhokeistaan kertoisi?

perjantai 27. helmikuuta 2009

Huoneita ja elämäntiloja

Näen usein unia huonetiloista. Seikkailen uutuuttaan hohtavissa huoneissa, oi tänne muutamme kohta! Tästä tulee minun työhuoneeni, tuosta sinun. Niin paljon tilaa! Tai löydän tutusta kodistani käytävän, jonka olin aivan unohtanut. Avaan suljettuja ovia, näen huonekaluja paksun pölyn peitossa. Alan siivota ja suunnitella innoissani huoneille uutta käyttöä. Herättyäni tunnen lievää pettymystä.
Painajaisten huone alkaa narahdella, liikahdella. Katson ikkunasta, ja kauhukseni näen maiseman liikkuvan. Vauhti kiihtyy, ja talo alkaa luisua alas vuoren rinnettä. Ennen mereen syöksymistä herään. Ahdistus viipyy, kunnes saan kerrottua uneni.
-Joskus saavun kotiovelle, mutta oven takana onkin aivan vieras huone. Tämä uni toistui usein lapsuudessani.

Crane kirjoittaa blogissaan aiheesta Elämäni huoneita Hän käyttää huonetta vertauskuvana elämänvaiheisiin, ja näkee niitä neljä. Vertaus viehättää minua. Itsekin toisinaan numeroin elämäni kuten moni muu, mutta tuo huonevertaus on omaperäinen ja puhutteleva.

Hän haastaa myös kanssablogaajansa pohtimaan aihetta. Olen kuvitellut, että minäpä en kirjoita annetuista aiheista, sehän olisi kuin ainekirjoitustunnilla, missä koin ankaria suorituspaineita, ja kädet hioten ojensin joskus opettajalle tyhjän paperin.

Kuitenkin tämä aihe alkoi pyöriä päässäni, ja vaati tulla kirjoitetuksi. Minunkin huoneeni liittyvät elämänvaiheisiin, mutta ovat myös muistikuvia. Asuinpaikalla ja kodilla on ollut niin suuri merkitys, että koen eläneeni enemmän kuin ne neljä elämää, jotka on tapana luokitella ikäkausia määritellessä.

Syntyi kirjoitus:"Elämäni huoneet"

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Toimelias joutilaisuus

Takavuosina kiersi sähköpostilistoilla hauska juttu. Se oli kuin minun kirjoittamani! Ehkä kiertää vieläkin, mutta olen sen kadottanut. Varastan tässä formaatin, ja laitan oman versioni kiireisen eläkeläisen päivästä.

Aamutoimista suoriuduttuani, pesukoneen käynnistettyäni, sähköpostit kirjoitettuani ryhdyn toimeen. Aion jatkaa hyvin alkanutta pyykkipäivää.
Pinoan kylpyhuoneen lattialle vuoreksi kirjopesuun menevän pyykin. Avaan pesukoneen, ja kiskon pestyn valkopyykin koriin. Tartun koriin, ja kannan sen pannuhuoneeseen.
Pannuhuoneessa huomaan edellisen pyykin kuivuneen, lasken korin lattialle ja alan ottaa vaatteita naruilta. Tuulitakin vien saman tien eteiseen.
Eteisessä huomaan, että posti on tullut ja lojuu lattialla luukun alla. Lasken tuulitakin penkille, ja noukin postipinon ylös. Uteliaana tietenkin avaan kirjeet, ja jätän siksi aikaa postipinon eteisen pöydälle. Kirjeiden joukossa on kutsukirje, ja vien sen työpöydälleni.
Työhuoneessa päätän merkitä päivämäärän kalenteriini, joka on tietokoneella. Huomaan kuitenkin saapuneet sähköpostit, ja luen ne ensin...
Näläntunne havahduttaa minut katsomaan kelloa parin tunnin kuluttua. Laitan koneen lepotilaan, ja menen keittiöön.
Keittiössä haukkaan kevyen lounaan, ja aion laittaa astiat tiskikoneeseen, joka tietenkin on täysi. Konetta tyhjentäessäni osuu käteeni lasipurkki, ja päätän viedä sen heti pannuhuoneeseen, lasinkeräyskoriin.
Pannuhuoneessa huomaan pyykkikorin lattialla ja edelliset pyykit yhä naruilla. Tällä kertaa keskityn, ja saan kuivat pyykit nostettua takkahuoneen tuolille isoksi kasaksi. Kuulen samalla hälytyksen kännykässä, lempiohjelmani radiossa alkaa! Riennän reipaasti olohuoneeseen, suljen hälytyksen kännykästä, mutta ennen kuin ehdin avata radion, unohdan miksi riensin olohuoneeseen.
Olohuoneessa katselen hetken nolona ympärilleni,ja huomaan orkideojen kaipaavan vettä.
Palaan keittiöön hakemaan kastelukannua, ja huomaan kesken jääneen tiskikoneen tyhjennystyön. Se sujuukin rivakasti. Tiskikonetta täyttäessäni muistan mennä hakemaan kahvikupin työhuoneesta, tietokoneen vierestä.
Työhuoneessa tietokone kilahtaa houkuttavasti: olen saanut postia!
Ja kas, eräitä laadukkaita blogeja on päivitetty. Kaksi tuntia kuluukin taas kuin siivillä.
Päivä on jo pitkällä, ennenkuin saan kuljettua takaperin jälkiäni pitkin. Satunnainen lukija varmaan osaa kuvitella, kuinka se sujuu, joten jätän kuvailematta.

Hiukan suututtaa, että se radio-ohjelma jäi kuulematta.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Mitäs me amatöörit



Puutarhaystäväni Soili huokaili äskettäin eräällä foorumilla, että miksi ei tullut opeteltua soittamaan nuorena...?
Ehdotin, että älä huokaa, aloita nyt!
Täytyykin kysyä Soilita, joko nurkassa lojuvasta kitarasta on pyyhitty pölyt?



Itse innostuin kitaransoitosta 15-vuotiaana. Olisin niin mielelläni hakeutunut soittotunneille, mutta en kehdannut, sillä olin liian vanha. Olinhan oppinut tietämään, että soitonopiskelu on aloitettava varhain.
Niinpä jatkoin harjoittelua omin päin, ja lisäsin repertuaariin monia eteen osuvia soittimia huuliharpusta nokkahuiluun. Nuotinluvun opiskelua haittasi se, että opin harjoituskappaleet liian pian ulkoa. Varsinkin bassoklaavi pianossa jäi vähän heikoille. Siitähän selvisin, kun opettelin sointukaavat, jolloin oikea käsi luki nuotteja, ja vasen vyörytteli sointukulkuja.

Alttonokkahuilun kanssa kerkisin jo hyvään alkuun, kun Juhani hankki minulle yllätyslahjaksi Armstrongin harjoitushuilun hopeoidulla suukappalella. Syyksi hän paljasti, ettei oikein nauttinut nokkahuilun äänestä...

Ensi töikseni riensin levykauppaan ostamaan huilumusiikkia, että tietäisin millainen ääni nyt pitäisi saada syntymään. James Galway oli ensimmäinen huilistini, oi se ääni vei polveni hervottomiksi...

Olin tuolloin 38-vuotias, enkä enää ollenkaan liian vanha hakeutumaan opetukseen.

Huiluhulluutta kesti 20 vuotta. Sinä aikana musiikista tuli tärkeä voimanlähde. Löysin jotakin, joka aina on ollut minussa. Korvani herkistyivät, aloin kuunnella. Ensin löysin barokkimusiikin harjoitellessani Handelia, Telemannia, J.S. Bachia. Siitä oli kiinnostavaa tehdä opintoretkiä eteenpäin ajassa. Mozartin huilukonsertot! Tietenkin ostin nuotit, ja soitin salaa äänilevyn mukana. Liian vaativaa amatöörille, tietenkin, mutta ihanaa! Vaikeat paikat voi fuskata, kun yksin soittaa ja unelmoi. Ja mikä nautinto on kuunnella oikeiden taiteilijoiden esityksiä sävellyksistä, joita on opetellut. Kipeänsuloinen nautinto.
Mutta paljon löytyy huilukirjallisuudesta sellaista, johon vasta-alkajakin voi yltää. Kuten vaikka konserttojen andante-osat. Ja lukemattomat sovitukset. Suuren Toivelaulukirjan ohjelmistoa voi tutkia niin huilisti kuin kitaristi.

Mieleeni jäi 16-vuotiaan Petri Alangon esiintymien radiossa. Hän esitti Boccherinin huilukonserton taiteilijan bravuurilla. Olin juuti aloittanut huilunsoiton, ja mietin , pääsisinkö koskaan tuohon. Harjoiteltuani 10 vuotta pystyin soittamaan saman konserton, mutta olin myös oppinut, että tekninen selviytyminen on vasta alku. Siinä ajassa Petri Alangon ura oli noussut kuin raketti, ja olen seurannut sitä salaa suurella mielenkiinnolla.

Jossittelin usein, että minusta olisi tullut ammattimuusikko, jos olisin lapsena aloittanut...
Tänään vanhana ja viisaana sanon: Entäs sitten? Jos olisin ammattimuusikko, haaveilisin ehkä kuvataiteilijan urasta!
( >Kommentti)

Urani huippu oli kakkoshuilistin pultti amatöörisinfoniaorkesterissa. Oli huikea kokemus kurkistaa orkesterityöhön sisältäpäin, saada aavistus siitä, mitä se työnä olisi. Itseäni etevämpään seuraan pääsin. Muut olivat oikeasti oppineita tai entisiä ammattilaisia. Kuuntelin kotona sinfoniat levyltä partituurin kanssa tuhat kertaa oppiakseni huilustemmojen osuuden. Kahdeksan vuotta olin mukana, kunnes jouduin tekemään valinnan ajankäytössäni, valmistelin näyttelyä.
Ja toinen lopettamisen syy oli tämä: Mitä paremmin opin soittamaan, sitä paremmin opin kuuntelemaan. Kävin yhä tyytymättömämmäksi omaan suoritukseen. Kotona meni aina paremmin! Ramppikuumekin paheni.

Korjautin äskettäin rakkaan soittopelini.Se on jo kolmas huiluni, avoläppäinen, kokohopeinen. Siitä tuli kuin uusi! Soittelen silloin tällöin, silmäilen nuottejani. Esiintymishalu on poissa, hyvä niin. Tallella on rakkaus musiikkiin, ja kuulemisen taito, jota voi aina kehittää.

Harjoittelin joka välissä, perunoiden kiehuessa oli 15 minuuttia aikaa soitella skaaloja. Ihmettelen perheen kärsivällisyyttä. Pojat taisivat olla siinä iässä, että viihtyivät oikein hyvin ulkona kavereiden kanssa. Ja Juhanilla oli pitemmät työpävät kuin minulla. Hän alkoi noihin aikoihin pelata golffia...



Kaikista parasta on harjoittelu. Se on kiehtovaa, innostavaa! Keskittymistä hetkeen, terapiaa levottomalle mielelle. Harjoitteluun ei ole liian vanha niin kauan kuin sormet tottelee, ja kuulo toimii. Aina voin soittaa huomenna hiukan paremmin kuin tänään.

Nyt harjoittelen taas pianonsoittoa, sähköpianolla, korvakuulokkeilla.
Ja tietysti omia okariinoja on testattava :-)

perjantai 13. helmikuuta 2009

Ystävänpäivänä

Nythän olen hämilläni, ja hyvilläni varsinkin. Kiitos sydänystävä Vallaton Mummeli, sydämellisestä huomionosoituksesta!

Olen vasta aloittamassa retkeilyt blogimaailmaan, ja tehnyt kiehtovia löytöjä. Kerään listalleni niitä, joita seuraan. Aivan mahdoton tehtävä on valita nimenomaan viisi sydämensaajaa, kuten olisi tarkoitus. Siksi lähetän nyt yhden eteenpäin Itämeren tuolle puolelle puutarhaystävälleni Sylvialle, joka ilahduttaa hurmaavilla kukkakuvillaan uudessa blogissaan A Whiter Shade of Pale

Iloista ystävänpäivää kaikille!

tiistai 3. helmikuuta 2009

25 asiaa minusta

Sain Facebookissa haasteen kirjoittaa itsestäni "25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitetta", ja kehoituksen kutsua 25 kaveria samaan puuhaan. Blogipiireissä näkyy kiertävän meemi "6 asiaa minusta", mutta kun en ole saanut kutsua semmoiseen pistänkin paremmaksi ;-)

Tosin 6 asiaa on vaativampi tehtävä kuin 25 asiaa. Joutuu kiteyttämään. Kenties en nyt suhtautunut tehtävään täydellä vakavuudella, blogaajana olen jo syyllistynyt kertomaan itsestäni.

Mutta näitä juttuja on hauska lukea toisista, niinpä haastan sinut epävirallisesti kirjoittamaan omaan blogiisi! Ja kutsumaan omia lukijoitasi. Laita kommentti + linkki jos näin teet. Naamakirjakavereilleni tehtävä onkin helppo.

----------


1.Olen 66 vuotta nuori, enkä millään muista olevani vanha.

2. Kotiimme on muuttanut outo mummo. Aina kun aion ihailla kauniita kasvojani, se hyppää peilin ja minun väliin. Sen kanssa on vaan pärjättävä; - onneksi on syntipukki kaikelle kummalliselle, mitä täällä tapahtuu.(kommentti 1)

3. Olen onnellisesti naimisissa. "She is happy, and I'm married", vahvistaa mieheni ensimmäisestä avioliitosta. (Sama kulta edelleen)(kommentti 2)

4. Olen ollut koiraihminen, ja myöhemmin minusta tuli myös kissaihminen. Nyt sipsuttaa täällä vain näkymättömät kissat,ja niiden katse on vangittu kivipatsaisiin.

5. Innostun asioista pohjamutia myöten. Siitä seuraa usein putkinäköisyyttä, joka onneksi menee ohi, koska uusi hanke on tulossa tilalle, kunnes taas...

6. Olen erakkoluonne, ja viihdyn tavattoman hyvin omassa työhuoneessani.

7. Hyvien ystävien seura on harvinaista ja mieluisaa herkkua , kunhan minut saa poistumaan pajastani.

8. Puutarhanhoitoon hurahdin aikuisessa iässä. En pidä liioitteluna väitettä, että puutarha tekee onnelliseksi elämän loppuun asti.

9. Matkustelen mielelläni, ja kotiin on aina hienoa palata. Tosin Thaimaassa katseltiin taloja sillä silmällä...

10. Olen musiikin suurkuluttaja, mutta en ollenkaan kaikkiruokainen. Voin uskoa, että pelimannimusiikkia on kiva soittaa, mutta kuuntelemaan en rupee. Vanha musiikki vetää puoleensa, ja uuttakin kuuntelen kiinnostuneena. Viihde ei viihdytä ollenkaan.

11. Olen koko ikäni harrastanut alkeiden opettelua eri soittimilla. Huilun kanssa kerkisin peräti amatöörisinfoniaorkesterin kakkoshuilistiksi, mutta nyttemmin soittelen okariinoa.

12. Kirjoittelen mielelläni, privaatisti ja julkisesti. Olen tosi ylpeä, että kuuskymppisenä opin kymmensormijärjestelmän!

13. Siivoan aina perjantaina, mutta enpä kerro missä kuussa!

14. Minua on vaikea saada suuttumaan. Luultavasti olen niin tyhmä, että luulen loukkauksia leikinlaskuksi.

15. En vihaa ketään tuntemaani ihmistä, sillä jokaisessa on hyvät puolensa. Mutta maailmassa riehuva pahuus ja vääryys murehduttaa.

16. En ole koskaan ajanut autoa, ihailen ja kunnioitan ihmisiä, joilla on tuo vaikea taito. Tosin liikenteessä heitä näkee vähän.

17. Minulla on paha alkoholiongelma: jo toinen lasillinen laukaisee ikävän päänsäryn. Niinpä joudun juhlimaan selvin päin.

18. Olen ollut tietokoneriippuvainen jo kauan ennen internettiä. Eikä edes yhtään hävetä. Se vaan keljuttaa, etten löydä täältä juuri luokkatovereita. Ihaninta on, että tavoitan täällä rakkaat ihmiseni.

19. Kaihdan järjestötoimintaa ja kokouksissa istumista, ja kursseillekin olen laiska osallistumaan. Opiskelen itse ja yksikseni ja etsin alati tietoa.

20. Rakastan aamuja, nyt kun en enää ole töissä. Inhoan kiirettä, ja yritän pyyhkiä sen sanavarastostani.

21. Rakastan myös iltoja, kun annan itselleni luvan käpertyä sohvaan kirjan tai telkun ääreen. Digiboksista löytyy aina jotakin kivaa.

22. Tykkään aivan holtittomasti suklaasta ja jäätelöstä.

23. Vaikka olen erakko, tarvitsen ja kaipaan ystäviäni. Monista nettiystävistä on tullut läheisiä.

24. Uusin villitys on posliininuket. Uuniin on menossa taas päitä , käsiä ja jalkoja.

25. Kerron mielelläni itsestäni...Mitä, joko tämä on 25. kappale? Vastahan pääsin vauhtiin :-)