|
Sapokanlahdella sinisorsat uiskentelevat värikylvyssä. Jatkan matkaa kohti Tervaleppälehtoa. Syksyn tullen metsän linnut on taas helpompi havaita. Alkukesän huumaava äänimaisema on muisto vain. Turhaan yritin kesäkuussa saada kiikariini satakielen, jonka helkyntä soi mustarastaiden säestämänä ylimpänä. Haaleanvärinen lintu kätkeytyi tuuheaan lehvistöön. Nyt raakkuvat varikset, harakat ratisevat, naakat kirahtelevat. Tikan nakutus paljastaa sen sijainnin helposti. Luottavaiset tiaiset sirkuttelevat kulkijan ympärillä. Sinitiainen tulisi kädelle, jos olisi pähkinöitä mukana. Nyt tuotan pettymyksen, pähkinät unohtuivat. Ohitan kuraisella polulla tyttösen, jonka kädelle lehahtaa tiaisia vähän väliä, isän valokuvatessa. Muistuu mieleen lapsuuden kävelyretket isän kanssa Helsingissä. Hietaniemen hautausmaan tiaiset olivat yhtä kesyjä.
Tilhiä kaipailen mutta vain räkättirastasparvet näen ja kuulen pihlajanmarjojen kimpussa. Tilhen lasimaista helinää yritän nyt päiväretkilläni kuulostella. Tuokin tuttu lintu vielä puuttuu vuoden 100-listalta. Suomen BirdLifen hauska hanke on innostanut uusia bongareita lintuharrastuksen pariin. Oma listani ei vielä yllä tavoitteeseen: 77 havaintoa. Voisinpa laskea mukaan matkoilla kohtaamani lajit, mutta kyse on tietenkin Suomen linnuista. Vielähän tätä vuotta riittää...
50-luvun tyttö Helsingin Hietaniemessä |