Äärimmäisen kettumaista

Aamu-uinti, sitten metsään. Itikat vaanivat varjoissa turhaan, osaan suojautua. Vaan turhaa on etsiä mustikoita enää. Linnut ja ketut syöneet janoonsa kai.

Mutta löysin puutarhakenkäni, tosin vain toisen! Nehän katosivat oudosti keittiön rapulta viime kesänä. Siitä kerroinkin: Kummittelua Vanhalla Huvilalla. Nyt paistatti päivää yksinäinen kenkä Vaarinkallion korkeimmalla kohdalla metsän uumenissa. Viime viikolla maalla kävin mustikassa joka päivä enkä takuulla nähnyt kenkää tuossa.

—Arvoisa kettu, kiitos paljon, ehkä palauttaisit toisenkin kengän ystävällisesti?

Äärimmäinen sää on nyt äärimmäisen kiinnostavaa. Lämpötilan hipoessa iltapäivällä kolmeakymppiä, en jaksa muutakaan kuin istua verannalla tarkkailemassa säätä, havainnoiden sitä aistinvaraisesti sekä tutkien netistä sääsivuja. Sadetutkassa leimuavat salamat ympäri maata. Aivan varmasti kuulin juuri kaukaista jyrinää. Ah, sadetta kaipaavat puutarhani kaupungissa ja maalla!  Kuten monet muutkin puutarhat ja luonto. 

Totisesti saatiinkin sadetta kesäkuussa. Pihapolut muuttuivat savivelliksi, ja vesiheinä vietti juhlaa kukkapenkeissä. Äärimmäisen märkää ja kylmää. Että pitikin, juuri kun rakkaamme Kanadasta lomailivat täällä. Pieniä murheita kuitenkin nämä, jos vertailee.

Etelätuuli puhaltaa järveltä suoraan huvilan verannalle kuumana ja hyväilevänä. Monilla Thaimaan-reissuilla olen oppinut, että kuumuudesta selviän parhaiten vajoamalla täydelliseen laiskuuteen. Jos on käveltävä, kävelen hitaasti kuin kilpikonna. Kun tämä tukala helle viimein loppuu, tulen kaipaamaan sitä.

Joskus sentään aurinko kurkisti kesäkuussa