maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulunviettoa

Ping-joen rannalla



"Ja niin joulu joutui..."myös ChiangMaihin. Aattoillallisen paikka oli vielä hakusessa, kun tuktukimme etsi kiertotietä NightMarketin tungoksen ohi.Viimein saatiin kännykkään lopullinen osoite, emmekä paremmasta paikasta olisi osanneet edes uneksia. Paikka ei ollut farangien kansoittama, mutta silti oli joulukoristelut kohdallaan. Tumma veden pinta heijasti valoja puihin ripustetuista joulutähdistä ja vastarannalta.  Kirkkaasti valaistu jokivene  matkustajineen lipui ohi. Tähän rantaterassille ei kuulunut juurikaan sisätilojen musiikki, eikä naapuripöytiinkään osunut meluisaa joukkoa.  Kinkkua ja lanttulaatikkoa emme edes yrittäneet tilata, mutta paljon muuta hyvää  kannettiin pöytään miniän reippaiden ohjeiden mukaan. Kiireetöntä iltaa oli mukava jatkaa kotipatiolla puhellen, muistellen  ja lahjapaketteja rapistellen.

Vaikka kotimaassa olemme laiskoja kirkossakävijöitä, oli ilo löytää täältä joulukirkko. Kaunis tila oli täynnä kansainvälistä yleisöä, ja yömyöhäinen palvelus oli englanninkielinen. Hyvä tunne kosketti mieltäni seuratessamme tuttuja ja myös toisenlaisia joulurituaaleja, lauluja ja evankeliumia, jotka suoritettiin valloittavalla ilolla ja temperamentilla. Mietin ja ehkä hetken aikaa ymmärsinkin, miksi maahanmuuttajat kaikkialla haluavat säilyttää ja tuoda mukanaan jotakin omaa kulttuuriperintöä. Siitä huolimatta, että tahtoisivat sulautua paikalliseen kulttuuriin.

First Thai Church

perjantai 23. joulukuuta 2011

Hyvää joulua!


Joulua ei ole helppo paeta edes Thaimaassa. Myös täällä, pääkaupunkiin verrattuna kodikkaassa maalaiskylässä, ChiangMaissa, otetaan joulusta ilo irti kaikkialla, missä turisti liikkuu. Kuvassa  rakennetaan lumista joulutoria Kolmen kuninkaan aukiolle, ja usko tai älä, luistinratakin on perustettu! ('Jää' näyttää öljytyltä laattapinnalta.) Joululaulut ovat jo kauan raikuneet tavarataloissa. Nyt joulupäivä sattuu sunnuntaiksi, jolloin monella on vapaata, muuten se olisi tavallinen arkipäivä.

Nyt  vietämme, Mies ja minä, taas kerran joulua poissa tutuista jouluaskareista. Emme suinkaan karkumatkalla, pikemmin löytöretkellä.  Täällä emme tosiaan voi nyt suorittaa joulua, kuten kotona. - No tietenkin voi lahjoja kääriä ja tervehdyksiä lähettää, mutta kaikki muu valmistelu jää. Matkan päässä joudun miettimään joulun merkitystä juuri minulle. Markkinoilta en sitä löydä, en kotomaassa enkä täällä. Eniten iloitsen yhteisistä hetkistä täällä asuvien omaisten ja ystävien kanssa. Ja se on mukavaa, oli joulu tai ei. Totta puhuen, en ole juhlaihminen ollenkaan. Kotona olen aattoillallisesta selvittyä siirtynyt omiin puuhiini, ja viimeistään tapanina mennyt vaikkapa savipajaan. (Taitaa olla sama vika perheellä...)

Täällä monien uskontojen sulatusuunissa on niitäkin, jotka kokoontuvat kirkkoihin kuulemaan iloista joulusanomaa. Itse toivon mielenrauhaa, iloa ja sopua. Thaimaalaisilta voisi oppia paljon uskonnollista suvaitsevuutta ja perheiden keskinäistä huolenpitoa. Muulloinkin kuin jouluna.

Joulurauhaa kaikille blogiystäville!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Thaitonttu






turha yrittää
täällä eksyttää tontut
lentotaitoiset

***

Valokuvatorstain ja runotorstain 229. haaste: 'Tontut hiipivät'

perjantai 16. joulukuuta 2011

Lintubongausta

Puu ikkunan alla. JH

Jo ennen auringon nousua  kyyhkyset alkavat kujertaa. Silloin olisi otettava kamera, ja vahdittava tätä puuta ikkunan edessä. Sillä siellä on pesä! Sukkelasti linnut lehahtavat edes takas ja pujahtavat piiloonsa, josta voi nähdä muutaman risun. Istun ja päivystän kamera valmiina, mutta koskaan en kerkiä.  Sensijaan jossakin tylsässä paikassa, asvaltilla tai roskiksen vieressä kyyhky poseeraa anteliaasti. Kaikkein hauskinta silti oli tunnistaa se ja löytää sille lajinimi. Ja sehän on Spotted Dove (Spilopelia chinensis) . Ehkä huomenna onnistumme, minä tai Mies, saamaan siitä kunnon luontokuvan :)



tiistai 13. joulukuuta 2011

Jouluaskareet


Tuleeko joulu ilman siivoamista ja leipomista ja kaikkea rekvisiittaa?  Pitääkö joulu aina suorittaa?

Täällä uskontojen hämmentävässä mutta sopuisassa karusellissa löydämme keramiikan myyntigalleriasta norsujen, Buddhien ja astioiden joukosta viehättävän seimiryhmän. Aika hyvin kuvittelen jo osaavani vältellä turhan tavaran ostamista. Tuota shakkinappulamaista pakkausta en nyt vaan voi vastustaa, se lähtee mukaan 'kotiimme'. Lapsen lailla iloissani siirtelen nukkia sopivaan sommitelmaan. Tämä onkin ainoa joulukoristelumme tänä vuonna.




lauantai 10. joulukuuta 2011

Lyhdyt loistavat Chiang Main yössä

Kolmen kuninkaan aukiolla juhlitaan kuninkaan syntymäpäivän aattoa 4.12.2011
Mustavalkomaanantain 95. haaste  on LAMPPU.

***

Kuvittele hautova lämpö, läpipääsemätön vellova ihmismassa, häikäisevät valot mustaa taivasta vasten, pakokaasujen kitkerä haju, meteli kovaäänisistä ja ihmisistä jotka yrittävät ylittää sen. Ja yhtäkkiä ihmismassa jähmettyy vaieaten paikoilleen. Viimeisinä farangit (ulkomaalaiset) ymmärtävät myös vaieta pyöritellen joukon yläpuolelle nousevia päitään kummissaan. Kovaäänisistä soi nyt kuningashymni. Sen päätyttyä 'pysäytyskuva' käynnistyy kuin napista painaen, liike ja meteli palautuu. Tiukasti käsi kädessä Mies ja minä yritämme pujotella kohti 'Sunday Marketia', jossa ei ole lainkaan väljempää. Täällä taitaa nyt tungeksia kymmenkertainen väkimäärä pitkän viikonlopun takia.


torstai 8. joulukuuta 2011

Prinsessan katse




En arvannutkaan eilen kulkiessani Wat Chiang Manin temppelialueella, että minulle poseerasi itse prinsessa Turandot! Hän tuijotti minua pelkäämättä, eikä väistynyt tuumaakaan hiipiessäni kameroineni lähemmäs.

Tässä siis vastaukseni Valokuvatorstain 228. haasteeseen, joka on Corellin esittämä aaria 'Nessun dorma'.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Hidasta matkailua



Palaan temppelipuutarhaan päivänvalolla. Palaan vielä monta kertaa, milloin ei ole muuta yhteistä menoa. Puutarha on aivan vieressä ja korvaa mainiosti oman pihan puutteen. Vaeltelen hitaasti, pistäydyn sisällä Wat Chiang Man-temppelissä ja alueen uudemmissa temppelirakennuksissa. Kaikkein uusimman näemme ikkunasta, se on rakennettu aivan äskettäin. Muitakin vaeltelee  harvakseltaan poluilla kameroineen, enemmän kotimaalaisia kuin 'farangeja' (valkoihoisia). Saattaa olla runsaasti varakkaampia tulvapakolaisia kaupungissa myös. (Väentungos SundayMarketilla oli meille ennenkokematon.)


Tutkin puita ja kasveja. Saisinpa lähikuvan jostakin koreasta perhosesta, että voisin tunnistaa lajin. Koiria lojuu ja maleksii kaikkialla, eivätkä ne ole vähääkään kiinnostuneita minusta. Vain öisin kuulen yhtäkkiä niiden yltyvän haukkumaan ja rähisemään.


Valitsen varjoisan penkin, ja kaivan laukustani luonnoslehtiön. Päätinhän elvyttää vanhan tavan piirtää matkoillani. Piirtäessäni näen paremmin. Opin näkemään. Tuloksella ei ole niin väliä. Piirtäminen antaa luvan viipyä. Pitäisikö kaiken aikaa  rientää toisaalle, kuvitella että huikeimmat elämykset odottavat muualla? Kulkea ohi näkemättä tätä tässä. Minussa on pienestä pitäen ollut tämä halu omistaa paikka josta pidän, jäädä siihen pitkäksi aikaa. Lapsena se oli ison puun oksanhaara tai sammaleinen kivi metsässä. Sinne leiriydyin yksikseni leikkimään keijujen kanssa. Sitten löysinkin piirustuslehtiön, jonka vein piilopaikkaani kallion koloon meren rannalla. Ja tietenkin kirjat kelpasivat seuraksi. Ehkä parin viikon päästä maltan ottaa kirjankin mukaan puistonpenkille. Kirja kuitenkin vie muualle...

lauantai 3. joulukuuta 2011

Reissupäiväkirjasta

Wat Chiang Man on ChiangMain vanhin buddhalainen temppeli. Se rakennettiin 1297 paikalle, jossa kuningas Mangrai leiriytyi, kun ChiangMain kaupunkia suunniteltiin.


Chilin ja curryn viipyvän poltteen vielä hyväillessä makuhermoja vaelsimme iltasella kahdenkesken kohti 'kotiamme' täällä Chiang Main Vanhassakaupungissa.  

On jo myöhä, voisimme varmaan oikaista temppelin puutarhan läpi? Muurissa on pieni portti myös temppelin takana, se on aivan vastapäätä kotiovea. Ohitamme norsu-chedin ja temppelin sinisessä korkeudessa kullalle kimaltavan Buddhapatsaan. Puutarhapolulla tulee pimeys vastaan. Ensimmäinen epäluuloinen haukahdus kuuluu. Siihen liittyy toinen ja kolmas. Koirat hiipivät taaksemme, seuraavat yhä lähempänä, haukkuvat kuorossa. -Mekö pelkäisimme koiria? Niitähän lojuu päivisin kaikkialla varjoisissa loukoissa lepäämässä, joskus keskellä tietä. Mutta nyt niistä onkin tullut virkeitä reviirin vartijoita! Yritämme näyttää luontevilta, mutta ensimmäisen hyökätessä Mies huudahtaa päättäväisesti: -Mene pois! Koira hypähtääkin kauemmas, mutta jatkaa seuraamista, ja lauma kasvaa. Minkä metelin saammekin aikaan! Onneksi portti on jo lähellä, toivottavasti se ei ole...? Kyllä, portti on suljettu. Päättäväisin askelin kaarramme vasemmalle palataksemme toista kautta. Torjumme ajatuksen, että pääporttikin on tällä välin suljettu.
     Ja mikä helpotus! Muurin sivussa on myös portti, ja sen kohdalle on kokoontunut ryhmä munkkeja rupattamaan paikallisten mopoilijoiden kanssa. Myös koirien kokous on tässä. Meidän seuraajamme vaikenevat, ja liittyvät joukkoon. Me kaksi muukalaista  astelemme muina miehinä portista kujalle, ja pääsemme kotiin taas hiukan viisastuneina.







lauantai 19. marraskuuta 2011

Ajan poluilla 7/ Lapsuuden loppu

Jatkoa: Vierailu lapsuudenkodissa


Ruokasalissa 1955


Etsin albumeistani kuvaa uunista, ja tässä ainoassa sen voi havaita. Olisikohan jonkun nimipäivät, kun  kahvipöytä on katettu ruokasaliin? Mummin maalaama posliinivati seinällä on nyt minun aarteeni. Ovesta häämöttää eteisen läpi makuuhuone, missä 'Mukelo' on päiväunillaan. Äiti on juuri haukannut korvapuustia, ja silmät sanovat :—Paavo, ota jo se kuva! Mutta kenelle Armi hymyilee? Kuka kumma on seurassamme? Käsi ei näytä Matin  kädeltä. Hänellä olisi sotilaspuku, sillä hän oli tuohon aikaan suorittamassa asevelvollisuutta. Nuori perhe kuului sen vuoden ajan meidän ruokavahvuuteemme. Ehkä arvoitus vielä ratkeaa.





Onko kaunis Jugend-uuni vielä tallella?
Siitäkin kerron Villamussalossa, samalla kun suljen lapsuudenkotini oven ja kiitän lämpimästi isäntäväkeä vierailusta!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Ajan poluilla 6 / Kotiläksyt

Jatkoa: Vierailu lapsuudenkodissa
Oppikoulun ekaluokkalainen  ikkunan ääressä 1953

Meillä oli tässä aluksi vanhempien makuuhuone, ja myöhemmin minun huoneeni. Meilläkin makuuhuoneet vaihtoivat usein  paikkaa. Peiliovet tästä huoneesta ruokasaliin pidettiin suljettuina. Työpöytä vaikuttaa tutulta, sillä sen tyypillinen järjestys on säilynyt korkeaan ikään asti...  Ja tuo nukke! Nytpä muistan, valmistimme käsityötunnilla nuken ja sille vaatteet. Pää ostettiin jostakin lelukaupasta. Miten lapsellista se olikaan 11-vuotiaan mielestä. En ollenkaan pitänyt käsityötunneista, mitä aikuisena olen suuresti ihmetellyt.
- - -
Antti kurkistaa ovesta: - Sinun vuorosi tiskata.  Kumarrun tiukasti läksyjeni puoleen. Läksyt ovat juuri nyt hyvin tärkeät.



Koko tarina kuvineen löytyy Villamussalosta. Tänään tässä on kaunis keittiö.

torstai 17. marraskuuta 2011

Ajan poluilla 5 / Keittiössä

Jatkoa: Vierailu lapsuudenkodissa


 Tiskivesi meinaa jäähtyä hamstereita katsellessa. Poikaset tungeksivat juoksupyörässä ja kipittävät vimmatusti. Varmaankin ne hankittiin lohdutukseksi, kun en saanutkaan melkein luvattua koiranpentua. -  Ei koiria!  Näin oli talon omistaja, leskirouva Dahlström säätänyt. Kirjoitin päiväkirjaani katkeran vuodatuksen.


Koko tarina uusine kuvineen löytyy Villamussalosta.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Ajan poluilla 4 / Kaupunkilapset

Jatkoa: Vierailu lapsuudenkodissa

Lapinlahdenkadulla isän kanssa

Yläkertaan muutti Lilu. Tapasin hänet rappukäytävässä, ja päätimme heti ryhtyä ystäviksi. Hän oli minua vuotta nuorempi, viisivuotias. Lilun luona ikkunoista näki merelle asti.  Oi, meillä oli nyt suuri koti, yläkerta ja alakerta! Ja  kummallakin oli turvallinen, hymyilevä äiti aina kotona. Isoveljiä meillä, isosiskoja ja veljiä heillä, väkeä menossa ja tulossa, ääntä ja elämää.



Koko kertomus kuvineen on Villamussalossa. 

tiistai 15. marraskuuta 2011

Ajan poluilla 3/ Isän akvaariot

Jatkoa: vierailu lapsuudenkodissa

Salin nurkkaus 1950-luvulla, kuva Paavo G. Waris
 Erkkerisyvennykseen on sovitettu pöytä, missä äidin huonekasvit kurottelevat ilta-auringossa. Akvaarioita on nyt neljä, ja joskus vieläkin enemmän. Pääsen usein mukaan lyhyen kävelymatkan päästä löytyvään  Kobylinin akvaarioliikkeeseen valitsemaan isän kanssa uusia jännittäviä lajeja ja hienoja vesikasveja. Isän lempituoli on tässä salin nurkassa. Kohta hän käärii hihat, levittää sanomalehtiä parketille ja alkaa puhdistaa akvaarioita. Minäkin saan auttaa. Pitkään varteen kiinnitetyllä partakoneenterällä on hauska kaapia vihreää levää lasipinnoista. Lehtikalat, taistelukalat ja seeprakalat näykkivät levähiukkasia, ja sylkevät ne pettyneinä pois. Monnit hassuine viiksineen pöllyttelevät pohjamutia. Isä lappoaa likavettä ämpäreihin ja lisää puhdasta tilalle. Minä en uskalla imaista kapean lasiputken päästä likavettä liikkeelle... Isä tekee sen tottuneesti.

Koko kertomus uusine kuvineen on Villamussalossa.
   



maanantai 14. marraskuuta 2011

Ajan poluilla 2/ Joskus unet toteutuvat

Vierailu


Salissa, kuvaaja isäni, Paavo G.Waris 1952



Soitin ovikelloa sydän takoen. Olin juuri vienyt kukat sukuhaudalle, minne äitini uurna oli keväällä laskettu. Olin kulkenut hautausmaan portista  kohti tuttua, komeaa taloa ja noussut vanhanaikaisella korihissillä oikeaan kerrokseen. Nyt olin yli viidenkymmenen vuoden jälkeen muistojeni ovella. Tiesin kokemuksesta, miten lapsuuden leikkipaikat kutistuvat, jos ne saa aikuisena nähdä. Tiesin, että lapsuudenkotiin ei ole paluuta kuin unissa ja muistoissa. Silti mielenkiinto ja uteliaisuus oli poltellut mieltäni  kulkiessani tuon korkean talon ohi ja vilkuillessani sen  erkkeri-ikkunoita: Kukahan siellä asuu, miltä siellä näyttää  nyt?  Olinko siis nyt niin häikäilemätön, että menin vain soittamaan entisen kotini ovikelloa? Ei, enhän toki. Suomalainen tapakulttuuri ja oma ujouteni on rakentanut korkean muurin.

Vierailusta lapsuudenkodissani kerron täällä: Villamussalo. Julkaisen myös kuvia kauniin asunnon nykypäivästä isäntäväen luvalla.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Ajan poluilla 1/ Kotitalo

Kotitalo
Lapinlahdenkatu 31 Helsinki, kuva Paavo G.Waris 1956

Aihe, joka on pitkään piiloitellut mieleni pohjalla, haluaa nyt tulla esiin. Ehkä etsin 'torstaihaastetta'  varten kuvia lapsuudenkodistani, ja viehätyin etsimään niitä lisää. Ja niin jäi muistojen lippaan kansi raolleen. Onko jo nyt tullut aika katsella taaksepäin? Miksipä ei, parempi liian aikaisin kuin ei milloinkaan. Kirjoitan rohkeasti otsikkoon numeron 1. Aion siis jatkaa hankettani.

Koko kertomus löytyy Villamussalosta.
   

perjantai 11. marraskuuta 2011

Pidättekö Brahmsista?


Autenttinen kuva työpöydästä eilisen keskiviikkoillan kotiinpaluun jälkeen. Brahmsin viulukonsertto  soi vielä aamullakin sisäisessä  kuulossani. Oikeasti viimeinen ääni kodin ulkopuolella oli kännykkäni räsähdys, kun se putosi asvaltille noustessani autosta konserttimatkan jälkeen. Onneksi se ei särkynyt, joten pystyin sillä ottamaan tämän valokuvan aamutuimaan.

Unohtumattoman äänielämyksen tarjosi Kyoko Takezawa ja Kymi Sinfonietta Shinozakin johtamanana.  Tänään torstaina samaa kokoonpanoa saa kuulla  Helsingissä, Temppeliaukion kirkossa.

Valokuvatorstain 225. haaste: "Ääni, jonka viimeksi kuulit kodin ulkopuolella"

Tiedoksi:
-Postauksen päivämäärä on väärä, jottei se rikkoisi keskeneräistä jatkokertomusta. Kuva on otettu torstaina, 17.11.2011( mikä tieto on tallentunut kuvaan Picasassa).
-Yhä saan kuulla, että kommentointi tuottaa vaikeuksia tässä 'dynaamisessa mallissa'. Vinkki: kommenttilaatikko on vieritettävä näkyviin klikkaamisen jälkeen. Varoitus: Älä esikatsele!!!

torstai 10. marraskuuta 2011

Torstaina



torstai on rokkaa ja pannaria 
torstai on puutarhaunelmia 
torstai on kulttuuriuutisia 
torstai on suunnitelmia 

 torstai on kultainen leikkaus 
viikonloppuun vain harppaus

***

Runotorstain ja Valokuvatorstain 224. haaste on 'Torstai'

tiistai 8. marraskuuta 2011

Kammotuksia


Wat Rong Khun, Valkoinen temppeli, taiteilija Chalermchai Kositpipatin valtava luomus Chiang Raissa, Thaimaassa, on erikoinen keitos perinnettä ja nykyaikaa, lumoavaa kauneutta ja hurjaa rumuutta.Varmaan näilläkin puistattavilla yksityiskohdilla on tarina, joka on turistille arvoitus. Taustalla häämöttävä paikkakuntalainen ehkä tietää.

Mustavalkomaanantain 97. aihe "PELOTTAVA, KAMMOTTAVA, HIRVITTÄVÄ JA KAUHEA" houkutteli minut palaamaan  aiheeseen, josta  kirjoitin aikaisemmin täällä.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Koti

Lapsuudenkotia etsimässä   MH 2008













seinät tavarat 
vaihtuvat matkallani 
ajan poluilla 

etsin kotia 
muistoista ja toiveista 
kenties löydänkin 

matkarepussa 
aina kulki mukana
minun kotini

***


Valokuvatorstain ja Runotorstain 223. haaste on KOTI

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kadonnutta viivaa etsimässä

Kreikassa 1990 luonnostelen hosrisontissa siintävää, saavuttamatonta Athos-vuorta.
 Seuraani on pelmahtanut  tyttösiä, joille turistilta riitti värikyniä ja paperia.


Uuden blogini tarkoitus alkaa hahmottua. Unohdettuja asioita palautuu mieleen.  Uusia ideoita ja kuvia syntyy. Voisi kiinnostaa toista samanmoista, jolla on omituinen taipumus sotkea pintoja viivoilla ja väreillä. Vasta kolme lukijaa on uskaltanut laittaa naamansa lukijalaatikkoon, mutta sitäkin arvokkaampia tuttavuuksia ovat he, inspiroivine blogeineen.

Tänään kerron siitä, miksi ostin pitkästä aikaa luonnoslehtiön. Ja täältähän se blogi löytyy:
Kuvitellen

Tervetuloa seuraan!


PS. Nuo kuvat eivät suurene klikkaamalla, mutta Kuvitus-kuvat suurenevat :)

torstai 3. marraskuuta 2011

Kohtaaminen

Kohtaaminen syrjäkujalla,  photo JH, edit MH,  Chiang Mai Thailand 2010


Oudon otuksen silmiin heijastuu valokuvan ottaja, Mies, jonka takaa minä tuijotan samoihin silmiin ja kuiskaan: -Ota kuva, ota kuva! Me näytämme otuksen mielestä hyvin kummallisilta...

lauantai 29. lokakuuta 2011

Kummitustalo





narahtaa ovi
taskulampun valoa
joku kavahtaa


No pitihän tähänkin leikkiin osallistua. Runotorstain ja Valokuvatorstain 222. haasteena on 'Kummitustalo' näin iltojen pimetessä kohti pyhäinpäivää. Tunnustan, että olen syyllistynyt vuoden vanhan valokuvan manipulointiin: valaistusta muokkasin.

 (Olikin oltava tarkkana, ettei haikuun tulisi loppusointu ;)

maanantai 24. lokakuuta 2011

Vielä ei ole talvi

Lokakuinen sunnuntai,  Marjattah 23.10.2011

Muutin kuvan seepiaksi, eikä eroa alkuperäiseen juuri huomaa. Vain sinerrys taivaalla ja vedessä puuttuu. Vaikka kuva on tuore, mieleeni nousee kaikki vanhat albumikuvat samoista paikoista, Miehen lapsuudenmaisemista.
Mustavalkomaanantain 89. haaste on tällä viikolla vapaavalintainen.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Uuden dynaamisen blogimallin lumoissa


Yksi ja toinen blogaaja on vaihtanut tähän uuteen 'multimalliin', missä lukija voi valita mieleisensä selailutavan yllänäkyvästä valikosta.(Valikko avautuu nuolesta 'magazine'-nimen kohdalla.) Ja mikä mainiota: lukija voi tutkia mitä tahansa blogger-blogia, omaansakin, lisäämällä osoitteen perään jonkun seitsemästä dynaamisesta mallista näin: 
bloginnimi.blogspot.com/view/classic
Mikäli lukija haluaa tutkia dynaamista blogia perinteisessä muodossa, on osoitteen perään kirjoitettava /?v=0  siis näin:
bloginnimi.blogspot.com/?v=0


Itsekin perustin kolmannen blogin tutkiakseni uutuutta paremmin. Havainnoistani olen kertonut K50-blogissa, joka toistaiseksi saa olla vanhassa asussaan, vertailun vuoksi. Siellä on syntynyt antoisia keskusteluja aiheesta, ja monia vinkkejä olen saanut myös toisilta rohkeilta kokeilijoilta.

Olikin helppo muuttaa Varamussalo uuteen asuun, koska paluu vanhaan on yhä tarjolla. Kirjoitin paluulinkin blogin otsikon perään (klick!). Vanhasta mallista jäin kaipaamaan yhtä ja toista, esimerkiksi lukijalaatikkoa. Saa nähdä osaako kukaan sinne enää Avataraansa laittaa...? Kovasti toivoisin. Oletusmalliksi valitsin 'Magazinen'.  Blogger Buzz kertoo, että mallien kehittelyä jatketaan ja palautteita tutkitaan. 

Buzz kertoo myös, että piakkoin kaikki blogger-blogit siirtyvät uuteen käyttöliittymään. Kyse on hallintapaneelin uudesta ilmeestä. Suosittelen perehtymään etukäteen.

Kuuluu myös valituksia: miksi kaiken aikaa tehdään muutoksia? Tottahan se, että muutos ei välttämättä ole synonyymi parannukselle. Se on kuitenkin tavoite. Ilman jatkuvia uudistuksia saisit sinäkin  opiskella HTML-ohjelmointia, JAVA-scriptejä ja CSS-tekniikkaa voidaksesi julkaista  omia sivuja Internetissä.

ihmeissään ja innoissaan

perjantai 21. lokakuuta 2011

Laihduttajan vuoristorata



Olen laihduttanut kolme kertaa.

Kolmekymppisenä pudotin  kymmenen kiloa näkemällä nälkää. Turhamaisuuttani hiveli kaikki huomio ja hämmästely. Kilot palasivat kymmenessä vuodessa.

Nelikymppisenä sain käsiini Katahnin kirjan: T-dieetti. Innostuin noudattamaan ohjeita. Periaate on päinvastainen kuin karppauksessa: vältetään rasvaa ja suositaan hiilihydraatteja. Syödä voi mielin määrin, kunhan syö oikein.Motto, muistaakseni: kalori ei ole kalori! Rasvasta saatu kalori tallentuu vyötärölle, hiilihydraatista saatu ravinto kuluttaa energiaa sulaessaan. Sehän vetosi järkeeni. Laihduin kymmenen kiloa rasvaprosentteja tutkiessani.

Viisikymppisenä olin taas saanut takaisin kadonneet kilot. Palasin vielä T-dieettiin, ja näytänkin ihan sutjakalta vanhoissa valokuvissa. Vähitellen kyllästyin tuohon harrastukseen, ja keskityin muihin.

Viime syksynä huomasin elopainon kohonneen 20kg nuoruusvuosista. Eipä tuo mielenrauhaa häirinnyt. Ei isoäidin tarvi laihduttaa. Kaikkihan surkuttelisivat, että mahdanko olla sairas? Hiukan keljutti kaapissa kutistuneet vaatteet, mutta siirsin ne taaemmas ja hankin isompia.

Kuitenkin paino alkoi pudota, vaikka en laihduttanut. Näin pienellä ihmisellä kuusi kiloa jo tekee askelen kevyemmäksi. Uteliaana olen seurannut vaa'an lukemia, jotka hitaasti muuttuvat pienemmiksi. Ihan mukava on löytää kaapista entiset lempivaatteet.

Olen miettinyt syitä moiseen: 
1.Koska en enää laihduta, en muista ajatella ruokaa. Kiinnostun muusta. Laihduttamisesta tulee helposti harrastus tai jopa uskonto (vrt karppaus). Ruoka on mielessä kaiken aikaa.
2. Purukumi! Vuosi sitten aloin jauhaa Xylitol-purkkaa hampaiden takia. Olen herkkusuu, jolla on tapana pistää ohimennessään suuhun makupaloja, aina kun kuljen keittiön läpi. (Vrt. Pavlovin koirat.) Purkka auttaa tuohon himoon. Eikä lihota.
    Todennäköisesti seuraavalla kaukomatkalla kadonneet linjani palaavat. Matkoilla syömisestä tulee helposti harrastus...


keskiviikko 19. lokakuuta 2011

En ole ruma!

"Se nyt vain tuntuu siltä" 
Tämänpäiväinen kolumni KymenSanomien Tv&radio-sivulla sai naamani hymyyn aamukahvin ääressä. Vesa Majanen ruotii väliaikasoittojen ja mainosten äänenvoimakkuutta, ja yltyy pyörittelemään  kuulemaansa selitystä, missä teknisiin hienouksiin vedoten perustellaan, että "...mainokset eivät ole kovaäänisempiä kuin ohjelmatkaan. Ne vain kuulostavat siltä." Hulvattomia esimerkkejä vastaavien selitysten käytöstä seuraa, ja helmenä pohjalla on toteamus, jonka voi itselleen aamusella lausua peilin ääressä:
"...en minä ole lyhyt ja ruma. Minä vain näytän siltä."
Mutta sehän onkin totta! Sisälläni asuu nuori kirkassilmä, enkä meinaa tuntea peilikuvaani. En minä ole tuollainen. Outoa, että ihmiset näkevät tuon, eivätkä minua.
    Ja minäkin teen aivan vääriä päätelmiä ihmisistä ulkomuodon perusteella. Aika hurjaa, miten olemme ulkonäkömme vankeja. Ensivaikutelma voi siksi mennä aivan harhaan, ja vasta tutustuminen korjaa erheet.

Viime vuosisadan puolella Internetin ihmemaassa löysin  puutarhafoorumit. Vähitellen löytyi ystäviä, ja joskus leikittelimme kuvitelmilla toistemme ulkonäöstä. Kun sitten järjestimme tapaamisia oikeasti, hämmästyi varmaan moni muukin kuin minä. Kuitenkin panin merkille, että ulkonäkö ei helposti horjuttanut sitä käsitystä, minkä ystävistä olin luonut. Tapaaminen tietenkin täydensi  henkilökuvaa, jopa muutti sen, mutta ulkonäön merkitys oli vähäisin. Ihminen on totisesti ihan muuta kuin hänen pintansa.

Luonnos kesäpaidaksi:


maanantai 17. lokakuuta 2011

Mykät todistajat



"A photograph is a secret about secret. The more it tells you, the less you know." ~Diane Arbus~

perjantai 14. lokakuuta 2011

Pistekirjoitusta


Torstaina lähdin liikkeelle  mielessäni Valokuvatorstain 220. haaste. Poimin satunnaisia havaintoja. Eihän noin visuaalista runoa voi kuvittaa! Kuvien taakse olisi nähtävä.  Pilviä tähyillessäni  merkillinen olento keinahteli näkökenttään. Monta muuta ehdokasta löysin vanhoista albumeistani, mutta tämä on nyt minun kuvausretkeni tulos.

”Pistekirjoitusta. Vastapäisestä kerrostalosta viisi valoa, puiston katuvalot, kuusi, seitsemän pistettä, silmäpuoli auto, kahdeksan. Rannassa vene väärinpäin, yhdeksän, alla tuikkii silmä, kymmenen, haluani etsien, Kiinaa, kaivoin ja kaivoin, alussa seisoi kiitos, lopussa mykkä manner, yksitoista, istun, syön pannukakkua ja kaipaan punaista robottiautoa, kaksitoista, puhuminen on vaikeaa, kolmetoista, neljätoista, tuuli kopeloi veneen suojamuovia, ystävyydellä ja seurustelulla ei ole eroa, viisitoista, vesi on korvissa, aamu, majakanvartija nukkuu tai on uimassa, kuusitoista, nainen on viisas kuin valas, mies on kalassa, seitsemäntoista, sinä, vuosirenkaat, taivaan kappaleet, pyryttää sanoja, minähän sanoin sinulle että, kahdeksantoista, merivettä, yhdeksäntoista, ovi, tuossa on ovi, perään en huutele, kaksikymmentä, mustaa leipää, pilviä, paljon pilviä.”Risto Oikarinen: Puupuhaltaja, Otava 2005 s. 31
Huomasin löytäneeni Alexander Reichsteinin teoksen "Muodonmuutoksia", joka on osa Kotkan veistospuistoa.


maanantai 10. lokakuuta 2011

Eksoottiset aarteet

Hyvästit kesälaitumille! 8.10.2011


Silmäilin unohtunutta blogia, ajalta ennen Varamussaloa. Melkein näin olisin yhtä hyvin voinut kirjoittaa tänään:
4.10.2006 Lokakuun merkillisen lämpimät yöt herättävät haaveita. Olisihan se kasvihuoneilmiö puutarhurille ihanaa! Palmut, magnoliat, puksit ja bougainvilleat rehottaisivat huolta vailla pohjolassa. Mutta yksi puute ei korjaannu: valo! Aurinko näyttäytyessään jää matalalle puiden taakse.Halla ei ole vielä säikytellyt pikku kameliaani, mutta nuppujaan se ei tohdi aukaista lokakuun sumuisessa hämärässä. Pasuunakukat käyvät yhä kalpeammiksi ja oleanterin nuput lopettavat paisumisen. Talviunien aika on lähellä. Muhkea pasuunakukkaistutus matkusti eilen toiseen puutarhaan pitovaikeuksien takia.

Kokoelmani ei ole suuri mutta olosuhteisiin nähden ylärajalla. Ah, olisipa viileä viherhuone! Melkein kateellisena katselen uusien talojen upeita lasiulokkeita ja tunnen syvää närkästystä huomatessani niissä silkkikukkia jos sitäkään. Mutta pois ruikutus ja kademieli, huonomminkin voisi olla. Onhan meillä autotalli minne puoliso on rakentanut tukevan hyllyn ylös ikkunan ääreen. Muhkeimmat pasuunakukat mahtuvat sinne, tosin katkottuna. Savipajassa syntyy villikissoja viidakkotunnelmassa oleantereiden, agapanthusten ja passiflorapehkojen keskellä. Vain viileys erottaa tropiikista, työasuni on talvella toppatakki. (Välillä kasvit yllättää outo hellekausi, keramiikkauuni saa lämpötilan nousemaan jopa 30*C) Pimeään ulkovarastoon vien mukulat ja ruusut viettämään talvea syvässä koomassa.

Puutarhanhoito voisi olla helpompaakin. Miksi pitää haaveilla Madeiran puutarhoista sensijaan että keskittyisi tuttuihin ja turvallisiin pohjoisen puutarhakasveihin? Hyvä kysymys. Haasteita, haasteita! Kirveleviä pettymyksiä, huikeita onnistumisia.

Jos asuisin Madeiralla kasvattaisin varmaan kituliasta koivua ruukussa.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Aamun kuva kännykällä

Prunus sargentii klo 09:18

Lokakuinen aamuaurinko hipaisee rusokirsikkaa. Tänä syksynä se on väriltään lempeän hohtava. Joinakin syksyinä  punainen on häikäissyt silmät. En voi olla valokuvaamatta puuta nytkään, vaikka se on totisesti ehtinyt esiintyä kuva-albumeissani ja videoissani. Keväällä ja syksyllä Prunus sargentii on puutarhani kuningatar.

Päivitin eilen mobiililaitteeni(Nokia N8). Päivitän milloin kännykän näytölle ilmaantuu ehdotus, tarkemmin syventymättä ominaisuuksiin. Juuri kun alkoi tottua, on kaikki taas erinäköistä... Monet uutuudet näyttävät lähinnä kosmeettisilta, mutta kamerassa huomaan jotakin merkittävää: valokuvaan tallentuu entistä enemmän tietoa. Jos avaan tämän kuvan Picasassa, ja klikkaan auki täydelliset tiedot, voin nähdä mm. kuvan tarkan paikannuksen:
Leveysaste 60.455167° N
Pituusaste 26.875167° E
Jopas jotakin! Kännykkäni tietää missä olen, kaiken aikaa. Suojelusenkeli vai vartija? Päätän hyväksyä sen, en kulje hämäräperäisillä poluilla.
    Etsiskelin Googlella keskusteluja aiheesta, mutta ei tullut vielä osumia.




maanantai 3. lokakuuta 2011

Lokakuu



Muhkeat kilpiangervot nöyrtyvät taipumaan kohti maata syksyn kutsuessa. Norsu uneksii kaukaisesta kotimaastaan, missä on kesä ainainen.

Mustavalkomaanantain 86. haaste on 'Syksy'.

torstai 29. syyskuuta 2011

Isoäidin leikit



Kanadalaiset pojantyttäreni ovat ehkä juuri nyt liian isoja  leikkimään nukeilla. Thaimaalainen katutaiteilija ikuisti heidän veikeät hymynsä postimerkin kokoisista  lompakkokuvista kolme vuotta sitten, jolloin he olivatkin ihan sopivan ikäisiä. Isoäidin nukkeja on tässä kokoontunut ryhmäkuvaan heidän ympärilleen. Siinä on tuttua väkeä kun tarkemmin katsoo: tätejä ja setiä ja  sukulaisia. Pikkuinen isoäidinäiti ujostelee uusissa kouluvaatteissaan viime vuosisadan alussa, ja setä lukee thaikielistä satukirjaa. Isotäti  on solminut hiuksensa  poninhännäksi, ja toivoo että uusi vannealushame vilahtaisi kellohameen alta. Oma isä 70-luvun muotifarkuissaan on hyppäämäisillään ulos kuvasta. Kenties hän lähtee etsimään tyttäriään, jotka ovat juuri sopivan ikäisiä leikkitovereiksi.

Nukkemaailmassa on kaikki mahdollista.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Aamulla lauantaina


Yritin Facebookissa luoda onomatopoeettisen arvoituksen, ja kommenttiketjusta tuli 55 tekstin mittainen, ennen kuin oikea arvaus löytyi. Yritän vielä hiukan parannella ääniefektiä tässä:

Mikä sanoo: 
"KLONKKODONK PLONKLONKprlprlprlprlrlrlrlrlrl
ja säikyttää hereille monta kertaa yössä?


Säästän lukijani arvauskilpailulta, sillä vastauksen voi päätellä lauantaisesta valokuvasta. Sehän on tietenkin japaninjalopähkinäpuu, joka on valmistanut elämänsä ennätyssadon. Puun oksat kaartuvat peltikaton ylle juuri makuukammarimme kohdalla, ja erityisesti aamuyön tunteina se alkaa pudotella painavia pähkinöitään. Kavahdan kalpeana hereille kuvitellen että ammunta alkoi rauhallisella sivukadullamme.

Tämmöinen 'peitto' löytyi lauantaiaamuna ja näköjään vielä monena tulevana aamuna kadun varren nurmikaitaleelta. Niinpä lähetän sen vastaukseksi Valokuvatorstain 217. haasteeseen 'Kuvapeitto' lauantaiaamuna.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Kaappia siivotessa



Omakuva Rovaniemellä
Kaappisiivouksen pyörteissä  tuli eteen paksu nippu vanhoja hiilipiirroksiani.  Niitä selatessa ja karsiessa pysähdyin tuijottamaan silmiin itseäni kauan sitten. Hyvin muistan miltä tuntui olla minä, ilmeenkin tunnistan. Muutama vuosi aloittelevana kuviksenopettajana Helsingissä on takana. Olemme muuttaneet toiselle puolelle Suomea,  Lapin portille, mikä tuohon aikaan oli hesalaiselle yhtä kaukana kuin kuu. En ole palannut äitiyslomalta takaisin koulutyöhön, ei, ikinä en edes katso kouluun päin. Minusta tulee vapaa taiteilija!
   Nyt katson elämääni samoin silmin, mutta eri suunnasta. En saattanut kuvitella, että työvuosien jälkeen odotti vielä se vapaan taiteilijan ura, eläkeiässä. Vailla suorituspaineita kutsunkin itseäni nyt päätoimiseksi harrastajaksi.
   Tämän piirustuksen säästin, ja digikuvasin kuten monet muut löytöni. Ehkäpä ne saavat uuden elämän digitaalisessa muodossa...

Mustavalkomaanantain 84. haaste on MUISTO.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Nukkesiskokset

Tellervo ja Teresa 1920-luvulla

- Muistatko sen tappelun? Hiekkalaatikolla?
- Se oli hiekkasiivilä, ja sinä halusit sen minulta.
- Minäpäs, sanoin minä.
- Ei kun minä, sanoin minä.
- Sinä heitit hiekkaa.
- Sinä tartuit minun tukkaan.
- Ja sitten me kiljuttiin, ja vauva heräsi parkumaan.
- Hilma juoksi pihalle, ja retuutti meidät nurkkaan. Eri nurkkaan kummankin.
- Itkettiin ja nyyhkittiin. Ja sitten otettiin kaulasta kiinni, ja sovittiin. Suloisesti.
     - Sinä muistat Kaiju. Sinä muistat! Oltiin kai pari-kolmevuotiaita silloin. Sinähän olit jo kahdeksan, minä kuusi, kun äiti sieppasi minut mukaansa sinne Moskovaan. En voi käsittää miksi äiti jätti ihanan kodin, jätti isän, Pirkon, Aden ja Sirkan. Ja sinut, Kaiju. Joka päivä kaipasin isää ja siskoja. Uskotko? Miten ihanaa nähdä teidät viimeinkin! Huomasitko Kaiju: Pirkko ja Ade niiasivat minulle asemalla kun tulin junasta. He luulivat minua joksikin tädiksi. Mutta isä ja sinä tunsitte minut! Tiedätkö, en koskaan edes pakottamalla  suostunut sanomaan äidin uutta miestä isäksi, en koskaan. Minullahan on isä! Näin kauan jaksoin odottaa, että näkisin taas teidät. Nyt olen tarpeeksi vanha matkustamaan yksin, ja äiti päästi minut kyläilemään.

    -Toini, voi että me kaivattiin sinua.  Ja äitiä. Mutta me kyllä taidettiin olla sinulle kateellisia. Sinä sait äidin! Pikkusiskot eivät muista äitiä, mutta osaavat kyllä haaveilla hänestä. Miksi hän valitsi sinut? Sinä olit varmaan meistä kaunein?

    -Ei Kaiju. Ei se ollut niin. Ei ollenkaan. Muut olivat liian pieniä. Minä olen tummatukkainen. Äidin näköinen. Sinä olet vaalea. Sinä muistutit isää.

    - Mutta nyt emme koskaan eroa, emmehän? Kyläillään! Kirjoitellaan!


maanantai 5. syyskuuta 2011

Omakuva


Mustavalkomaanantain 82.haaste 'Omakuva' on vastustamaton.Onhan malli aina käytetävissä. Mitähän mustavalkoisuus nyt aiheeseen toisi? Tässä tarkkailen varjojen leikkiä kasvoillani. Ja  katsetta, joka ihailee itseäni paljon ihanampaa kohdetta.

Toteutus N8-kännykän kakkoskameralla, joka on vallan verraton väline meidän narsistien tarpisiin ;)

perjantai 2. syyskuuta 2011

Pilvien tarkkailua



Syyskuun ensimmäisenä päivänä on vielä kesä kesken. Puutarhatuolissa on mukava lojua taivasta tarkkaillen. Kuuluu kaukaista jyrinää, tulevatko pilvet tänne päin?

Mustavalkomaanantain 81. haaste on "Skywatch-Monday."
Maanantai jo meni, mutta  ehdin mukaan. Joka päivä olen pilviä tarkkaillut.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Viikonloppu Vanhalla Huvilalla

Hetki ennen auringonlaskua

Sellaista tapahtuu. Vain uutisissa, ei toki meille... Eilen saimme hiukan ajateltavaa:

JOS olisimme jättäneet jääkaapin sammuttamatta, kun palasimme kaupunkiin? Muutaman kerran tuli niin tehtyä reissatessa edestakaisin. JOS tämä olisi tapahtunut yöllä, kun nukuimme sikeästi yläkerrassa? JOS…
    
Eilen laitoimme Vanhan Huvilan vanhan jääkaapin käyntiin ensi töiksemme. Se hyrähti tuttuun tapaan, ja Mies ryhtyi siirtämään tuomisia hyllyille. Kesken kaiken kaapin ääni muuttui oudon rätiseväksi, ja samalla alkoi huoneeseen levitä kitkerää savua. Miehen nopea toiminta esti tuhoisat tapahtumat. Olimme paikalla, olimme vieressä. Mutta JOS…

***

Aamulla heräsimme joutsenten mellastukseen järvellä. Ne suunnittelivat muuttomatkan aloittamista, eivätkä päässeet ilmeisesti yksimielisyyteen. Huutoa ja pulikoimista , valkoisen välkettä aamuauringossa. Viimein ne lehahtivat lentoon, mutta yksi jäi vielä pitkäksi aikaa järven selälle mietiskelemään. Lopulta sekin nousi siivilleen, ja kaarsi kohti etelää.

Kahvin tuoksun jo leijuessa keittiössä laskeuduin  Vanhan Huvilan syvään viileään kellariin, mistä aamiaistarvikkeet löytyivät. Ajattelin anoppiani, taitavaa emäntää, joka kulki näitä jyrkkiä kiviportaita aikoinaan monta kertaa päivässä. Mies muistaa, että metsän reunassa oli myös sahajauhojen uumenissa maakellari, johon Isontalon vanhaisäntä oli toimittanut talvella järven jäästä sahatut jääkuutiot.  Täällä perhe vietti  koko pitkän kesän ja odotti isää lauantai-iltaisin käymään. Reppu selässään hän saapuikin kävellen kahdeksan kilometriä rautatieasemalta.  'Viikonloppua' ei ollut vielä keksittykään. 

Ihan turha kapine tuo jääkaappi...?






perjantai 26. elokuuta 2011

Annetaan hyvään kotiin



Brugmansia  arborea, pasuunakukka

Tilanpuutteen takia luovuttaisin yhden aarteistani ensimmäiselle sopivalle tarhurille, joka voi tulla sen noutamaan. Oli vaikeaa saada siitä kuva keskipäivän kirkkaassa paisteessa, mutta tuo isolehtinen tuolin vieressä on kyseinen puska. Itse asiassa siinä on kolme  pasuunakukkaa. Istutin keväällä kolme pikkiriikkistä talvipistokasta samaan ruukkuun, ja nehän lehahtivat huimaan kasvuun jo ensimmäisenä kesänään. Yksi on jo esitellyt keltaisia kukkiaan, ja meinaa jatkaa. Muissakin nuput pullistelevat, mutta en ole ihan varma väristä. Kapuloita on ollut niin runsaasti, että ne ovat sekoittuneet.

Tässä olisi nopealle noutajalle komea pensas loppukesäksi, kunnes hallat alkavat uhata. Pikkuauton takapenkille se ei leikkelemättä mahdu.  Nämä kannattaisikin ensi kesänä jakaa kolmeen ruukkuun.

Kaikki pasuunakukkani ovat Madeiralta 2002 tuomieni pistokkaita. Siellä näitä kutsuttiin Daturoiksi. Pasuunalajikkeiden oikeista nimistä onkin aika ajoin noussut keskusteluja puutarhafoorumeilla.

Hoidosta hiukan: Pasuuna lepäilee talvet viileässä, valoisassa tilassa. Pimeässäkin lepo voi onnistua, jos viileyttä riittää. Lehdet tippuvat  eikä kastelua tarvita kuin ehkä kerran kuussa hiukan. Huonekasvina talvetus onnistuu myös, vaikka se ei ole sisätiloissa ilo silmälle. Lisääminen on helppoa varrenpalasista. Jopa syksyllä olen siinä onnistunut, kuten nämä kolme osoittavat.

Keväällä  'Brugi' tuodaan ulos hallavaaran mentyä. (Tai suojataan hallaöinä). Todennäköisesti se menettää sisällä syntyneet lehdet, mutta kasvattaa pian uudet  ja aurinkoasietävät. Hoito on helppoa, seisot vaan vieressä kastelukannun kanssa...Varsinkin kukkiessaan se on tosi janoinen (ja nälkäinen), ja riiputtaa lehtiään iltapäivän auringossa. Se osaa myös kiittää! Kohta vesitarjoilun jälkeen lehdet ja keltaiset torvet nousevat jäntevästi tanaan!

Jos olet kiinnostunut, kommentoi, ja otetaan yhteyttä. Haluaisin luovuttaa koko istutuksen, sillä kapuloiden lähettäminen ympäriinsä ei nyt ole suunnitteilla. (Aikansa kutakin.)

***


Jälkikirjoitus

31.8.2011 
Hyvillä mielin kerron, että pasuunakukka on nyt toisessa puutarhassa. Ihanassa puutarhassa!
Se matkusti sinne peräkärrissä nuput pullottaen. Nyt toivon pitkää lämmintä syksyä, ja anteliasta kukintaa. Ruukussa on kolme yksilöä, kukaties jonkin väri on yllätys? Kiitos teille, Krisse ja Pekka, pelastitte minut pulasta.






lauantai 20. elokuuta 2011

Vanhat negatiivit


Laatikoita siivotessani äskettäin jäin selailemaan vanhojen kuvakuorien sisältöä. Isäni oli innokas valokuvaaja, ja opetti minulle pimiötyöskentelyn saloja. Miten helppoa onkaan nykykonstein valmistaa kuva tästäkin unohtuneesta negatiivista! 

Monta polkua avautuu mieleeni.Voisin kertoa  akvaariosta, ikkunanverhoista, tauluista seinällä. Tammiparketista ja puunauksen tuoksusta. Poninhännästä. Pian leikkasin itselleni otsatukan ja sain huomata isän moisesta 'lapsellisuudesta' harmistuvan.  Mitähän 13-vuotias Marjatta tässä lukee? Grimbergin 'Kansojen historia' selkäni takana on nyt omassa kirjahyllyssä. Tätä valoisaa lapsuudenkotia jäin pian kaipaamaan ja unissani etsimään. 

perjantai 19. elokuuta 2011

Valkoisen lumoissa


Kerrottu valkoinen Brugmansia  Madeiralta

Kaunista kohdetta on vaikea kuvata. Todellisuus on aina kauniimpi. Minkä  lukemattomista kuvista valitsisin , mikä tekisi oikeutta kohteelleni ?
    Kun iltahämärissä palasin Turunmatkalta kotiin, oli vastassa huumaava tuoksu. Pasuunakukat olivat avautuneet! Lähtiessäni jäivät nuput paisumaan, tutut keltaiset ja uudelleensyntyneet valkoiset .
    Toin Madeiralta yhdeksän vuotta sitten  kolme juurakkoa: keltaisen, vaaleanpunaisen ja kerrotun valkoisen. Majatalon puutarhuri kaivoi ne minulle emännän luvalla. Siihen aikaan pasuunakukkia ei nähnyt täällä supermarketeissa, ne olivat harrastajien erikoisuuksia. Ihmeen hyvin eksoottiset tuomiseni selviytyivät talvilevosta savipajassa, ja lähtivät huimaan kasvuun jo seuraavana kesänä. Keltainen on kukkinut uskollisesti joka kesä ja ollut lukemattomien uusien istutusten äiti myös puutarhaystävien pihoissa.

Vuosien kuluessa vaaleanpunainen katosi, ja niin näytti käyvän valkoisellekin, joka oli ihanin mielestäni. Arvelin jakaneeni kaikki valkoisen palikat pois, kun leikkelin noita uusiksi taimiksi. Viime keväänä sain ihmetellä muutamaa talvisäilössä syntynyttä hentoa valkoista kukkaa. Sen jälkeen helle ja kuivuus koettelivat kovin, nuput tippuivat sitä mukaa. Vain keltainen jaksoi kukoistaa.

Ja nyt on valkoinen täydessä loistossaan! Onko kukkia tusina vai kaksi, uusia avautuu kun ensimmäisiä lakastuu.Taas haluaisin kutsua kaikki  katsomaan valkoista Brugmansiaani, sillä ilo on aivan liikaa kannettavaksi. - Mutta palikoita ehkä voin jakaa taas keväällä.

Isojen pasuunoitteni varjossa varttuu pieni punaisen taimi. Se on puutarhaystävältä saatu. Toivon että se selviytyy pitkästä talvesta.

Tässä videossa keinuu myös pasuunakukkia: Elokuun puutarha