torstai 29. syyskuuta 2011

Isoäidin leikit



Kanadalaiset pojantyttäreni ovat ehkä juuri nyt liian isoja  leikkimään nukeilla. Thaimaalainen katutaiteilija ikuisti heidän veikeät hymynsä postimerkin kokoisista  lompakkokuvista kolme vuotta sitten, jolloin he olivatkin ihan sopivan ikäisiä. Isoäidin nukkeja on tässä kokoontunut ryhmäkuvaan heidän ympärilleen. Siinä on tuttua väkeä kun tarkemmin katsoo: tätejä ja setiä ja  sukulaisia. Pikkuinen isoäidinäiti ujostelee uusissa kouluvaatteissaan viime vuosisadan alussa, ja setä lukee thaikielistä satukirjaa. Isotäti  on solminut hiuksensa  poninhännäksi, ja toivoo että uusi vannealushame vilahtaisi kellohameen alta. Oma isä 70-luvun muotifarkuissaan on hyppäämäisillään ulos kuvasta. Kenties hän lähtee etsimään tyttäriään, jotka ovat juuri sopivan ikäisiä leikkitovereiksi.

Nukkemaailmassa on kaikki mahdollista.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Aamulla lauantaina


Yritin Facebookissa luoda onomatopoeettisen arvoituksen, ja kommenttiketjusta tuli 55 tekstin mittainen, ennen kuin oikea arvaus löytyi. Yritän vielä hiukan parannella ääniefektiä tässä:

Mikä sanoo: 
"KLONKKODONK PLONKLONKprlprlprlprlrlrlrlrlrl
ja säikyttää hereille monta kertaa yössä?


Säästän lukijani arvauskilpailulta, sillä vastauksen voi päätellä lauantaisesta valokuvasta. Sehän on tietenkin japaninjalopähkinäpuu, joka on valmistanut elämänsä ennätyssadon. Puun oksat kaartuvat peltikaton ylle juuri makuukammarimme kohdalla, ja erityisesti aamuyön tunteina se alkaa pudotella painavia pähkinöitään. Kavahdan kalpeana hereille kuvitellen että ammunta alkoi rauhallisella sivukadullamme.

Tämmöinen 'peitto' löytyi lauantaiaamuna ja näköjään vielä monena tulevana aamuna kadun varren nurmikaitaleelta. Niinpä lähetän sen vastaukseksi Valokuvatorstain 217. haasteeseen 'Kuvapeitto' lauantaiaamuna.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Kaappia siivotessa



Omakuva Rovaniemellä
Kaappisiivouksen pyörteissä  tuli eteen paksu nippu vanhoja hiilipiirroksiani.  Niitä selatessa ja karsiessa pysähdyin tuijottamaan silmiin itseäni kauan sitten. Hyvin muistan miltä tuntui olla minä, ilmeenkin tunnistan. Muutama vuosi aloittelevana kuviksenopettajana Helsingissä on takana. Olemme muuttaneet toiselle puolelle Suomea,  Lapin portille, mikä tuohon aikaan oli hesalaiselle yhtä kaukana kuin kuu. En ole palannut äitiyslomalta takaisin koulutyöhön, ei, ikinä en edes katso kouluun päin. Minusta tulee vapaa taiteilija!
   Nyt katson elämääni samoin silmin, mutta eri suunnasta. En saattanut kuvitella, että työvuosien jälkeen odotti vielä se vapaan taiteilijan ura, eläkeiässä. Vailla suorituspaineita kutsunkin itseäni nyt päätoimiseksi harrastajaksi.
   Tämän piirustuksen säästin, ja digikuvasin kuten monet muut löytöni. Ehkäpä ne saavat uuden elämän digitaalisessa muodossa...

Mustavalkomaanantain 84. haaste on MUISTO.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Nukkesiskokset

Tellervo ja Teresa 1920-luvulla

- Muistatko sen tappelun? Hiekkalaatikolla?
- Se oli hiekkasiivilä, ja sinä halusit sen minulta.
- Minäpäs, sanoin minä.
- Ei kun minä, sanoin minä.
- Sinä heitit hiekkaa.
- Sinä tartuit minun tukkaan.
- Ja sitten me kiljuttiin, ja vauva heräsi parkumaan.
- Hilma juoksi pihalle, ja retuutti meidät nurkkaan. Eri nurkkaan kummankin.
- Itkettiin ja nyyhkittiin. Ja sitten otettiin kaulasta kiinni, ja sovittiin. Suloisesti.
     - Sinä muistat Kaiju. Sinä muistat! Oltiin kai pari-kolmevuotiaita silloin. Sinähän olit jo kahdeksan, minä kuusi, kun äiti sieppasi minut mukaansa sinne Moskovaan. En voi käsittää miksi äiti jätti ihanan kodin, jätti isän, Pirkon, Aden ja Sirkan. Ja sinut, Kaiju. Joka päivä kaipasin isää ja siskoja. Uskotko? Miten ihanaa nähdä teidät viimeinkin! Huomasitko Kaiju: Pirkko ja Ade niiasivat minulle asemalla kun tulin junasta. He luulivat minua joksikin tädiksi. Mutta isä ja sinä tunsitte minut! Tiedätkö, en koskaan edes pakottamalla  suostunut sanomaan äidin uutta miestä isäksi, en koskaan. Minullahan on isä! Näin kauan jaksoin odottaa, että näkisin taas teidät. Nyt olen tarpeeksi vanha matkustamaan yksin, ja äiti päästi minut kyläilemään.

    -Toini, voi että me kaivattiin sinua.  Ja äitiä. Mutta me kyllä taidettiin olla sinulle kateellisia. Sinä sait äidin! Pikkusiskot eivät muista äitiä, mutta osaavat kyllä haaveilla hänestä. Miksi hän valitsi sinut? Sinä olit varmaan meistä kaunein?

    -Ei Kaiju. Ei se ollut niin. Ei ollenkaan. Muut olivat liian pieniä. Minä olen tummatukkainen. Äidin näköinen. Sinä olet vaalea. Sinä muistutit isää.

    - Mutta nyt emme koskaan eroa, emmehän? Kyläillään! Kirjoitellaan!


maanantai 5. syyskuuta 2011

Omakuva


Mustavalkomaanantain 82.haaste 'Omakuva' on vastustamaton.Onhan malli aina käytetävissä. Mitähän mustavalkoisuus nyt aiheeseen toisi? Tässä tarkkailen varjojen leikkiä kasvoillani. Ja  katsetta, joka ihailee itseäni paljon ihanampaa kohdetta.

Toteutus N8-kännykän kakkoskameralla, joka on vallan verraton väline meidän narsistien tarpisiin ;)

perjantai 2. syyskuuta 2011

Pilvien tarkkailua



Syyskuun ensimmäisenä päivänä on vielä kesä kesken. Puutarhatuolissa on mukava lojua taivasta tarkkaillen. Kuuluu kaukaista jyrinää, tulevatko pilvet tänne päin?

Mustavalkomaanantain 81. haaste on "Skywatch-Monday."
Maanantai jo meni, mutta  ehdin mukaan. Joka päivä olen pilviä tarkkaillut.