Ajan poluilla 7/ Lapsuuden loppu

Jatkoa: Vierailu lapsuudenkodissa

Ruokasalissa 1955

Etsin albumeistani kuvaa uunista, ja tässä ainoassa sen voi havaita. Olisikohan jonkun nimipäivät, kun  kahvipöytä on katettu ruokasaliin? Mummin maalaama posliinivati seinällä on nyt minun aarteeni. Ovesta häämöttää eteisen läpi makuuhuone, missä 'Mukelo' on päiväunillaan. Äiti on juuri haukannut korvapuustia, ja silmät sanovat :—Paavo, ota jo se kuva! Mutta kenelle Armi hymyilee? Kuka kumma on seurassamme? Käsi ei näytä Matin  kädeltä. Hänellä olisi sotilaspuku, sillä hän oli tuohon aikaan suorittamassa asevelvollisuutta. Nuori perhe kuului sen vuoden ajan meidän ruokavahvuuteemme. Ehkä arvoitus vielä ratkeaa.





Onko kaunis Jugend-uuni vielä tallella?
Siitäkin kerron Villamussalossa, samalla kun suljen lapsuudenkotini oven ja kiitän lämpimästi isäntäväkeä vierailusta!

Ajan poluilla 6 / Kotiläksyt

Jatkoa: Vierailu lapsuudenkodissa

Oppikoulun ekaluokkalainen  ikkunan ääressä 1953

Meillä oli tässä aluksi vanhempien makuuhuone, ja myöhemmin minun huoneeni. Meilläkin makuuhuoneet vaihtoivat usein  paikkaa. Peiliovet tästä huoneesta ruokasaliin pidettiin suljettuina. Työpöytä vaikuttaa tutulta, sillä sen tyypillinen järjestys on säilynyt korkeaan ikään asti...  Ja tuo nukke! Nytpä muistan, valmistimme käsityötunnilla nuken ja sille vaatteet. Pää ostettiin jostakin lelukaupasta. Miten lapsellista se olikaan 11-vuotiaan mielestä. En ollenkaan pitänyt käsityötunneista, mitä aikuisena olen suuresti ihmetellyt.
- - -

Antti kurkistaa ovesta: - Sinun vuorosi tiskata.  Kumarrun tiukasti läksyjeni puoleen. Läksyt ovat juuri nyt hyvin tärkeät.



Koko tarina kuvineen löytyy Villamussalosta. Tänään tässä on kaunis keittiö.

Ajan poluilla 5 / Keittiössä

Jatkoa: Vierailu lapsuudenkodissa

 Tiskivesi meinaa jäähtyä hamstereita katsellessa. Poikaset tungeksivat juoksupyörässä ja kipittävät vimmatusti. Varmaankin ne hankittiin lohdutukseksi, kun en saanutkaan melkein luvattua koiranpentua. -  Ei koiria!  Näin oli talon omistaja, leskirouva Dahlström säätänyt. Kirjoitin päiväkirjaani katkeran vuodatuksen.


Koko tarina uusine kuvineen löytyy Villamussalosta.

Ajan poluilla 4 / Kaupunkilapset

Jatkoa: Vierailu lapsuudenkodissa

Lapinlahdenkadulla isän kanssa

Yläkertaan muutti Lilu. Tapasin hänet rappukäytävässä, ja päätimme heti ryhtyä ystäviksi. Hän oli minua vuotta nuorempi, viisivuotias. Lilun luona ikkunoista näki merelle asti.  Oi, meillä oli nyt suuri koti, yläkerta ja alakerta! Ja  kummallakin oli turvallinen, hymyilevä äiti aina kotona. Isoveljiä meillä, isosiskoja ja veljiä heillä, väkeä menossa ja tulossa, ääntä ja elämää.



Koko kertomus kuvineen on Villamussalossa. 

Ajan poluilla 3/ Isän akvaariot

Jatkoa: vierailu lapsuudenkodissa

Salin nurkkaus 1950-luvulla, kuva Paavo G. Waris

 Erkkerisyvennykseen on sovitettu pöytä, missä äidin huonekasvit kurottelevat ilta-auringossa. Akvaarioita on nyt neljä, ja joskus vieläkin enemmän. Pääsen usein mukaan lyhyen kävelymatkan päästä löytyvään  Kobylinin akvaarioliikkeeseen valitsemaan isän kanssa uusia jännittäviä lajeja ja hienoja vesikasveja. Isän lempituoli on tässä salin nurkassa. Kohta hän käärii hihat, levittää sanomalehtiä parketille ja alkaa puhdistaa akvaarioita. Minäkin saan auttaa. Pitkään varteen kiinnitetyllä partakoneenterällä on hauska kaapia vihreää levää lasipinnoista. Lehtikalat, taistelukalat ja seeprakalat näykkivät levähiukkasia, ja sylkevät ne pettyneinä pois. Monnit hassuine viiksineen pöllyttelevät pohjamutia. Isä lappoaa likavettä ämpäreihin ja lisää puhdasta tilalle. Minä en uskalla imaista kapean lasiputken päästä likavettä liikkeelle... Isä tekee sen tottuneesti.

Koko kertomus uusine kuvineen on Villamussalossa.
   

Ajan poluilla 2/ Joskus unet toteutuvat

Vierailu

Salissa, kuvaaja isäni, Paavo G.Waris 1952

Soitin ovikelloa sydän takoen. Olin juuri vienyt kukat sukuhaudalle, minne äitini uurna oli keväällä laskettu. Olin kulkenut hautausmaan portista  kohti tuttua, komeaa taloa ja noussut vanhanaikaisella korihissillä oikeaan kerrokseen. Nyt olin yli viidenkymmenen vuoden jälkeen muistojeni ovella. Tiesin kokemuksesta, miten lapsuuden leikkipaikat kutistuvat, jos ne saa aikuisena nähdä. Tiesin, että lapsuudenkotiin ei ole paluuta kuin unissa ja muistoissa. Silti mielenkiinto ja uteliaisuus oli poltellut mieltäni  kulkiessani tuon korkean talon ohi ja vilkuillessani sen  erkkeri-ikkunoita: Kukahan siellä asuu, miltä siellä näyttää  nyt?  Olinko siis nyt niin häikäilemätön, että menin vain soittamaan entisen kotini ovikelloa? Ei, enhän toki. Suomalainen tapakulttuuri ja oma ujouteni on rakentanut korkean muurin.

Vierailusta lapsuudenkodissani kerron täällä: Villamussalo. Julkaisen myös kuvia kauniin asunnon nykypäivästä isäntäväen luvalla.

Ajan poluilla 1/ Kotitalo

Kotitalo

Lapinlahdenkatu 31 Helsinki, kuva Paavo G.Waris 1956

Aihe, joka on pitkään piiloitellut mieleni pohjalla, haluaa nyt tulla esiin. Ehkä etsin 'torstaihaastetta'  varten kuvia lapsuudenkodistani, ja viehätyin etsimään niitä lisää. Ja niin jäi muistojen lippaan kansi raolleen. Onko jo nyt tullut aika katsella taaksepäin? Miksipä ei, parempi liian aikaisin kuin ei milloinkaan. Kirjoitan rohkeasti otsikkoon numeron 1. Aion siis jatkaa hankettani.

Koko kertomus löytyy Villamussalosta.
   

Pidättekö Brahmsista?

Autenttinen kuva työpöydästä eilisen keskiviikkoillan kotiinpaluun jälkeen. Brahmsin viulukonsertto  soi vielä aamullakin sisäisessä  kuulossani. Oikeasti viimeinen ääni kodin ulkopuolella oli kännykkäni räsähdys, kun se putosi asvaltille noustessani autosta konserttimatkan jälkeen. Onneksi se ei särkynyt, joten pystyin sillä ottamaan tämän valokuvan aamutuimaan.

Unohtumattoman äänielämyksen tarjosi Kyoko Takezawa ja Kymi Sinfonietta Shinozakin johtamanana.  Tänään torstaina samaa kokoonpanoa saa kuulla  Helsingissä, Temppeliaukion kirkossa.

Valokuvatorstain 225. haaste: "Ääni, jonka viimeksi kuulit kodin ulkopuolella"

Tiedoksi:
-Postauksen päivämäärä on väärä, jottei se rikkoisi keskeneräistä jatkokertomusta. Kuva on otettu torstaina, 17.11.2011( mikä tieto on tallentunut kuvaan Picasassa).
-Yhä saan kuulla, että kommentointi tuottaa vaikeuksia tässä 'dynaamisessa mallissa'. Vinkki: kommenttilaatikko on vieritettävä näkyviin klikkaamisen jälkeen. Varoitus: Älä esikatsele!!!

Torstaina

torstai on rokkaa ja pannaria 

torstai on puutarhaunelmia 

torstai on kulttuuriuutisia 

torstai on suunnitelmia 

 torstai on kultainen leikkaus 

viikonloppuun vain harppaus

***

Runotorstain ja Valokuvatorstain 224. haaste on 'Torstai'

Kammotuksia

Wat Rong Khun, Valkoinen temppeli, taiteilija Chalermchai Kositpipatin valtava luomus Chiang Raissa, Thaimaassa, on erikoinen keitos perinnettä ja nykyaikaa, lumoavaa kauneutta ja hurjaa rumuutta.Varmaan näilläkin puistattavilla yksityiskohdilla on tarina, joka on turistille arvoitus. Taustalla häämöttävä paikkakuntalainen ehkä tietää.

Mustavalkomaanantain 97. aihe "PELOTTAVA, KAMMOTTAVA, HIRVITTÄVÄ JA KAUHEA" houkutteli minut palaamaan  aiheeseen, josta  kirjoitin aikaisemmin täällä.

Koti

Lapsuudenkotia etsimässä   MH 2008

seinät tavarat 

vaihtuvat matkallani 

ajan poluilla 

etsin kotia 

muistoista ja toiveista 

kenties löydänkin 

matkarepussa 

aina kulki mukana

minun kotini

***

Valokuvatorstain ja Runotorstain 223. haaste on KOTI

Kadonnutta viivaa etsimässä

Kreikassa 1990 luonnostelen hosrisontissa siintävää, saavuttamatonta Athos-vuorta.
 Seuraani on pelmahtanut  tyttösiä, joille turistilta riitti värikyniä ja paperia.

Uuden blogini tarkoitus alkaa hahmottua. Unohdettuja asioita palautuu mieleen.  Uusia ideoita ja kuvia syntyy. Voisi kiinnostaa toista samanmoista, jolla on omituinen taipumus sotkea pintoja viivoilla ja väreillä. Vasta kolme lukijaa on uskaltanut laittaa naamansa lukijalaatikkoon, mutta sitäkin arvokkaampia tuttavuuksia ovat he, inspiroivine blogeineen.

Tänään kerron siitä, miksi ostin pitkästä aikaa luonnoslehtiön. Ja täältähän se blogi löytyy:

Kuvitellen

Tervetuloa seuraan!

PS. Nuo kuvat eivät suurene klikkaamalla, mutta Kuvitus-kuvat suurenevat :)

Kohtaaminen

Kohtaaminen syrjäkujalla,  photo JH, edit MH,  Chiang Mai Thailand 2010

Oudon otuksen silmiin heijastuu valokuvan ottaja, Mies, jonka takaa minä tuijotan samoihin silmiin ja kuiskaan: -Ota kuva, ota kuva! Me näytämme otuksen mielestä hyvin kummallisilta...

Muita kohtaamisia Mustavalkomaanantain 90. haastesivulla.