tiistai 14. kesäkuuta 2016

Tätä et kyllä usko!


Saunan verannalla on ollut mukava tarkkailla linnunpönttöä. Sirkutus oli käymässä yhä äänekkäämmäksi  ja onnistuin osumaan paikalle juuri kun talitintin poikaset päättivät lähteä suureen, tuntemattomaan maailmaan. Tähtäsin kameranputki tanassa pesäaukkoa, mistä tinttejä  tuiskahteli niin että menin jo laskuissa sekaisin. Hiukan kömpelösti mutta onnekkaasti kukin suoritti laskeutumisen  rantapensaiden oksille sirkuttamaan. Kuvasaalis karttui. 

Yksi pienokainen empii pitkään.  Ja oops, nyt se heittäytyi ilmaan. No, minne kummaan se hävisi? Tiirailen kameran etsimen kautta lähipusikoita. Ja mitä ihmettä: höyhenpallo istuskelee kamerani putkella!! Siinä se  silmäilee minua luottavaisesti. Nyt en  voi valokuvata, koska lintu istuu kameran päällä! Lasken kameran alemmas;  poikanen pysyttelee kyydissä. Ooh, miksei kännykkä ole mukana!

Lopulta siirsin kameran varovasti saunan kaiteen viereen, ja tintti hypähti siihen. Onnistuin perääntymään kuvausetäisyydelle, ja sain rohkelikosta kuvan. Ehkä ei paras kuvani,mutta ikimuistoinen.




keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Mitä näetkään, kun alat katsoa!

Peipponen odottaa talitintilta kylpyvuoroa

Eksoottisten lintujen lumoissa jäi lintuharrastus päälle. Thaimaassa piirsin ja opettelin näkemiäni lintuja. Huomasin, että valokuvaaminen lisää harrastuksen iloa. Valokuvan avulla voi tunnistaa näkemänsä. Järjestelmäkamera olikin mukana viime reissulla, ja aloin kaivata siihen uutta  putkea.
Niinpä olen nyt mukavankokoisen teleobjektiivin (70X300) onnellinen omistaja. —Ei liian iso olalla kannettavaksi.

Suomen linnut ovat vallan eksoottisia Thaimaasta katsottuna. Olen malttamattomasti odottanut jäiden sulamista ja ensimmäisten railojen ilmestyttyä nähnyt vesilintuja joita en tiennyt täälläpäin olevankaan. Olenko ollut sokea! Pihabongausta olen toki harrastanut, ja kotipiirin linnut tunnistan. Niiden valokuvaaminen onkin uusi haaste.

Viimeksi pidin lintupäiväkirjaa koulutyttönä, kun Anjan kanssa kiikaroimme lintuja Helsingin liepeillä, Viikin rannoilla.  "Linnut värikuvina" oli aarteeni, ja siihen merkitsin havainnot. — Birdlife lähetti  liittymislahjana soman pienen mustakantisen vihon. Se tuntuu oikein hauskalta kaiken digiseurannan ohella.

Kyhmyjoutsen, albinistinen sinisorsa, nokikanat, harmaahaikarat

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kukaan ei nukkunut



”Nessun dorma — -” soi päässäni yön pimeydessä. Sitä säesti sydäntäsärkevä vinkuna, joka välillä vaimeni, välillä kiihtyi kimeäksi. — Miten niin pienestä kurkusta lähtee niin iso ääni? Tiesin että kaksi muutakin nukkujaa talossa käänsi kylkeään levottomin ajatuksin. Yksi ärtyneenä siitä, että huomenna on työpäivä. Toinen minun laillani harmissaan siitä, että huomenna on pakattava pitkää kotimatkaa varten. Lento ChiangMaista Bangkokiin, ja sieltä Helsinkiin.  Nyt pitäisi nukkua, koska ensi yönä ei voi. Harmi ja sääli vuorottelivat.

Mies arveli, että luonto hoitaa. Ei pidä puuttua. Hän väittää, että minä huokailin yön tunteina:
— Se kärsii. Se kituu kuoliaaksi. Siltä pitäisi vääntää niskat nurin. Mutta kukaan meistä ei kykene. . .

Kuitenkin ajattelin:
— Emo ei tule. Se tietenkin jatkoi synnytystä muualla, ja unohti tämän.
— H:lla on varmaankin pipetti jossakin. Maitoakin on kaapissa. Sitä pitäisi varmaan laimentaa vedellä. Ehkä löytyy ohjeita Googlesta.
— Mutta kuka sitä hoitaisi?
— Ehkä emo tuleekin. Ei hätiköidä.
— Nyt se raukka kuoli. Ei kuulu mitään.

Aamun valjettua käytiin kurkkaamassa. H:n ikkunan alla oleva kukkalaatikko oli tyhjä. Halusimme uskoa, että emo oli käynyt pentunsa noutamassa.

Aamulla H tunnusti, että hänkin oli ajatellut pipettiä. Sepä minua liikutti.

Näin oli päivällä tapahtunut:

Mies kävi jotakin hakemassa talon ja korkean muurin väliseltä takapihalta. Säikähti pahanpäiväisesti keltaista otusta, joka syöksähti pakoon makuuhuoneen ikkunan tyhjästä kukka-altaasta. Myöhemmin alkoi kuulua vinkunaa, ja huomasimme pienen karvaisen hiirulaisen karussa loukossa. Vastasyntynyt kissanpentu!

Aamuyöllä H kertoi kuulleensa ääniä, ikäänkuin jotakin isoa olisi käynyt ikkunan takana. Sen jälkeen parkuminen lakkasi. Tietenkin keltainen kissa oli perustanut jonnekin paremman asunnon, ja kävi nyt noutamassa ensimmäisensä. Happy end?

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Wat Rong Khun, Valkoinen temppeli


Wat Rong Khun, Valkoinen temppeli Chiang Raissa, Thaimaassa.

Valkoinen temppeli on yhden miehen elämäntyö. Chalermchai Kositpipat otti 1900-luvun lopulla työkseen rakentaa uudelleen huonoon kuntoon päässeen Wat Rong Khun-temppelin. Hän suunnitteli, rakensi ja kustansi työn itse ja avasi temppelin  yleisölle 1997, vaikka työ vielä jatkui.

Valkoiseen kipsiin (plaster) upotetut peilinpalat kimmeltävät auringossa. Valkoinen väri kuvaa Buddhan puhtautta, ja lasi on Buddhan viisauden ja Dhamman symboli. Jokaisella yksityiskohdalla on merkitys.Temppeli on erikoinen keitos perinnettä ja nykyaikaa, lumoavaa kauneutta ja groteskia rumuutta.



Tuntuu melkein turhalta julkaista kuvia Valkoisesta Temppelistä. Googlen kuvahaulla niitä löytyy määrättömästi, toinen toistaan upeampia. Aina  joku kohtaa tuon temppelin ensimmäisen kerran. Minulle se tapahtui kuusi vuotta sitten, vuonna 2010. (Se kirvoitti pari postausta tässä blogissa.)

Viime helmikuussa vierailin paikalla toistamiseen mieheni kanssa matkalla Mae Fa Luangin kylästä takaisin ChiangMaihin. Nyt oli kiinalaisen uuden vuoden aika, ja lomailevia turisteja oli runsaasti paikalla. Kello  kuusi portit suljettiin. Sisätilat jäivät tälläkin kertaa näkemättä. Mutta laskeva aurinko hopeoi temppelin mykistäväksi timanttiveistokseksi. Oli aivan pakko poimia talteen näkymiä, ja niin tekivät kaikki muutkin. Minulla ei sentään ollut selfie-keppiä…



Nyt olimme erittäin kiinostuneita näkemään temppelin. Viime käynnin jälkeen oli tapahtunut katastrofi. Uutiset kertoivat 5.5 2014 että maanjäristys ChiangRain alueella vahingoitti pahoin Valkoista temppeliä. Järkyttynyt taiteilija arveli silloin, että korjaaminen on mahdotonta. Hän aikoi turvallisuussyistä tuhota rakenteet, ja temppeli oli suljettava. Tämä uutinen saavutti meidätkin. Jatko oli lohdullinen. Rakenteet olivat kuitenkin kunnossa. Chalermchai perui uhkauksensa ja lupasi korjata temppelin alkuperäiseen loistoonsa kahdessa vuodessa. Hän halusi omistaa elämänsä tälle työlle. Nyt, kahden vuoden jälkeen, saimme ihailla temppeliä täydessä loistossaan.




Tarkistin tietoja Wikipediasta ja luotettavan tuntuisilta matkailusivuilta. Tämä oli  kolmas ja viimeinen juttu yhden päivän retkestä Pohjois-Thaimaassa. Ensimmäinen kertomus on täällä. Palasimme takaisin ChiangMaihin, mistä helmikuun lopulla kerkisimme vielä kokemaan Suomen kevättalven.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Doi Tung, puutarha Thaimaan pohjoisrajalla



Jatkoa edelliselle tarinalle:
Kesken uudenvuodenjuhlan kipusimme  autoon, mieheni ja minä sekä kolme lahu-ystäväämme. Naa oli suunnitellut meille yllätyksen! Vierailukohde oli Doi Tung, upea puutarha   Mae Fa Luangin alueella. Pikku kylästä ei ollut pitkä matka puutarhaan. Jyrkkiä portaita laskeuduttiin paratiisiin.


Paikka onkin suosittu vierailukohde ja väkeä oli paljon liikkeellä kiinalaisen lomakauden takia. Myös farangeja (vaaleaihoisia) nähtiin puutarhaa ihailemassa. Selfie-kepit olivat suosiossa, kuten kaikissa turistikohteissa. Juhlamekkomme saivat päät kääntymään. Minua haastateltiin pilke silmässä, että  olenko tosiaan lahu-heimon jäsen? Lippis ei ehkä aivan sovi tyyliin, eikä farkutkaan... 

Alueella on nähtävissä vuoristotyylisiä  kopiotaloja. Perinteinen Thai-talo rakennettiin puusta tai bambusta tolppien päälle kaikkialla maassa. Alakerroksessa oli tilaa kotieläimille, vaikkapa vesipuhvelille. Ja rakenne oli epäilemättä myös vilvoittava kuumassa ilmastossa.



Puutarhavierailumme sai kuninkaallisen lisäarvon. Uutiset kertoivat, että hänen kuninkaallinen korkeutensa prinsessa  Maha Chakri Sirindhorn vieraili juuri samaan aikaan  Mae Fa Luangin alueella tutustumassa  aloittamaansa  vuohenkasvatusprojektiin, sic!  Vuohenkasvatus oli alkanut 2010 Doi Tungin kuninkaallisella kehitysprojektialueella   kylän köyhän väestön tulonhankinnan edistämiseksi. Pienikokoisen bengalinvuohen lisääntymisnopeus on huomattava. Kolme mustaa bengalinvuohta oli lahja Bangladeshin tasavallalta.  "Her Royal Highness then instructed the Mae Fa Luang Foundation and the Chaipattana Foundation to bring the project to its goal." 

Hiukan pelkäsimme liikenne-esteitä, mutta kaikki sujui mutkattomasti. Prinsessaa emme nähneet, emmekä vuohiakaan,  vain liehuvin lipuin koristetut tienvieret kertoivat arvovierailusta.


Kukkaloisto puutarhassa oli pyörryttävä, kuten Thaimaan puutarhoissa kaikkialla. Taustalla pilkottavat vuorimaisemat ja putoavat rinteet täydensivät lumouksen. Ahneesti keräilivät kamerat herkkuja kotiin vietäväksi.

Olisipa ollut aikaa enemmän. Nyt ehdimme kierrellä vain keskustassa. Kartta kertoo miten alue on laaja. Miehelläni ja minulla oli pitkä kotimatka  ChiangMaihin edessä, halusimme aloittaa sen valoisalla ajalla. Seuralaisemme jäivät vielä omaistensa ja ystäviensä pariin. Tähän puutarhaan on palattava ja nähtävä se kokonaan! Ehkä löytäisimme myös bengalinvuohet :)





Vasemmalla alhaalla näkyviä keltaisia hassutuksia luulin muovisiksi. En malttanut olla koskettelematta, vaikka vieressä oli kieltotaulu... Nipple Fruit on hedelmän nimi, ja uskottava se on.

Kotimatkalla kerkisimme ihailla ChiangRain Valkoista temppeliä auringonlaskun aikaan. Se onkin uuden tarinan aihe.

torstai 25. helmikuuta 2016

Lahu-kylä viettää kiinalaista uutta vuotta

Kun ystävämme Naa kutsui mieheni ja minut viettämään helmikuista uudenvuodenjuhlaa kotiseudullensa Mae Fa Luang-kylään, emme lainkaan tienneet mitä oli odotettavissa. Tietenkin kiehtoi ajatus matkasta luonnonkauniiseen vuoristoon, mistä edellinen reissu Waween kylään oli hyvässä muistissa. Tiesin että Naa puhuu thain kielen lisäksi jotakin vuoristomurretta, mutta vasta nyt kiinnitin asiaan huomiota. Naa aikoi viedä meidät Lahu-heimolaisten juhlaan!

Niinpä tilattiin tila-auto kuljettajineen.Uudenvuoden takia se olikin vaikeaa, ChiangMaissa ei ollut ainotatakaan autoa vapaana. Lopulta poikamme ( joka työesteiden takia ei ehtinyt mukaan) löysi auton lähikylästä. Meitä onnisti, nuori kuski oli verraton ajaja ja huomaavainen myös.  Naan lisäksi kyytiin tuli hänen pikkusiskonsa Naa-Va, joka oli tullut Bangkokista asti omaisiaan tapaamaan. Matka ChiangMaista kylään kesti nelisen tuntia, ja saman verran viivyttiin kylässä kunnes oli lähdettävä paluumatkalle.

Meidät toivotti tervetulleeksi Naan veli kolmine lapsineen, sekä ystävä, jota ensin luulin perheenjäseneksi. Olin valmistautunut oikeaoppiseen wai-tervehdykseen, mutta meille toivotettiinkin päättäväisesti käsipäivää!  Maittava lounas , - riisiä, kanaa eri tavoilla, muhennosta, kasviksia, tarjottiin juhlapaikan lähettyvillä sijaitsevassa kodissa, jonka omistaja jäi arvoitukseksi. Veljen perhe oli saapunut läheisestä Chiang Raista, ja ystävä Bangkokista asti. Seuralaisemme istuivat lattialla kuten on tapana. Onneksi pöydän vieressä oli penkki, joten säästyimme voimistelulta.

Naa löysi kassistaan minulle kauniin juhlatunikan. Olin aivan hämilläni, varsinkin kun en löytänyt sanoja: —Onko tämä nyt sopivaa? Voisiko joku pahastua?

Naa osaa hiukan englantia, mutta tarkempaan neuvonpitoon tarvitaan tulkkia. Sellaista ei tällä reissulla kohdattu. Saimme kokea millaista on olla ummikko ja muukalainen. Yritin briljeerata vähäisellä thain-sanavarastollani, mutta minulle yritettiin opettaa ihan toisenlaisia sanoja, lahun kieltä, kuten aloin oivaltaa.

Olimme tosiaan juhlassa ainoat farangit. Tilaisuutta ei ollut järjestetty turistinäytökseksi. Missään ei näkynyt käsityö- tai  matkamuistokioskeja, ainoastaan jäätelökioski oli tuotu paikalle kylän lasten iloksi.



Tie kiemurteli korkealle vuoren laelle, missä näkymät huikaisivat. Sinne oli pureutunut taloryhmä, joka on osa suurempaa Mae Fa Luangin kylää. Kylän keskusaukio oli peitetty aurinkosuojalla. Väkeä kertyi  läheltä ja kaukaa, melkein kaikki kantoivat uljaasti kaunista heimopukuaan. Keskellä aukiota oli pylväs, joka oli koristeltu orkideoilla ja siansorkilla. Siansorkilla? — Sitä jäin ihmettelemään. Lahut ovat kristittyjä, joten merkitys lienee toinen kuin kuvittelin. Naa yritti sitä minulle selittää, mutta kielimuuri häiritsi. Ehkä löydän vastauksen.




Väkeä kertyy istumaan aukion ympärille. Koskahan juhla alkaa? Kuin vaivihkaa ilmaantuu paikalle puhallinsoittajia kiertelemään ja kokeilemaan soittimiaan. Soittajia tulee lisää, ja ykskaks liittyy rinkiin juhlaväkeä, vähitellen, ja tanssi alkaa. Rytmi on hypnoottinen. Kovaäänisistä alkaa kuulua puhetta. Siitäpä ei vierailija saa tolkkua.



Ihailen tanssia ja otan valokuvan pukuni taidokkaasta helmasta. Yhtäkkiä minut vedetään mukaan piiriin. Mies nappaa kuvan, kun yritän sovittaa askeleeni vaikeisiin kuvioihin. Muutenkaan en taida sulautua joukkoon... Saan silti ystävällisiä hymyjä.



Ennen juhlaa kiertelimme kylässä. Yhden talon ulkokeittiössä oli maissikakkujen valmistus menossa. En sentään ruvennut opettelemaan, kuten TV:n matkajuontajilla on tapana... Maissin jauhaminen suoritettiin käsin. Sain viemisiksi pussillisen valmiiksi paistettuja leipäsiä. Maku ja varsinkin rakenne oli merkillinen, määrittelemätön...

Tanssi taisi jatkua tunteja. Naa oli suunnitellut meille yllätyksen, joten hiippailimme pois juhlapaikalta ja kiipesimme autoon. Luvassa oli vierailu kylän kuuluisaan, upeaan puutarhaan nimeltään Doi Tung. Se onkin jo uuden kuvareportaasin aihe.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Lintutorni


Gracupica nigricollis 


Naapuritontilta  kuului monimutkaista viserrystä, ihan outoa. Tunnistan jo tavallisimmat ääniorkesterin solistit, pihamainan, aasianturturikyyhkyn, vaaleaseeprakyyhkyn, aasiankukaalin. 

Hiivin kujalle kiikari ja kamera (vanha Nikon D90) mukanani. Ääni kuuluu korkealta. Melkein niskani taittaen tarkensin kiikarin, ihanko totta, kauluskottaraisia! Joka päivä olen tähyillyt turhaan  kauluskottaraista  tuuheasta mangopusikosta missä sen ensimmäisen kerran näin ja sain kameran tähtäimeen. Jopas lintupariskuta nyt valitsi teknologisen ympäristön! 

Kameran tarkentaminen oli melkoinen haaste. Onneksi voi huoleti 'tuhlata filmiä'. Kuvankäsittelyssä odotti mieluinen yllätys.Linnut ovat tunnistettavia.  Isosta kuvasta näkyy  koko valokuva, se minkä silmä ja kamera näkivät. Pienet kuvat ovat osasuurennoksia. Töyhtömainat viihtyivät sopuisasti kauluskottaraisten seurassa.


Gracupica nigricollis, ensimmäinen bongaus