tiistai 14. huhtikuuta 2009

Kissamaista

Kissalla on yhdeksän elämää, kerrotaan. Lemmikkikissalla on siis kymmenen. Siitä on jo kuusi vuotta, kun Mökön tuhka siroteltiin sen mieluisimpaan piilopaikkaan kesämökillä, ja kaksi vuotta sitten Ropo koki saman kohtalon 18 vuoden iässä. Ikävä on vähitellen muuttunut mukaviksi muistoiksi, mutta vieläkin nuo veitikat tassuttavat näkymättöminä seurassamme. Tuon tuostakin hätkähdän jotakin omaa kissaveistostani, ja Mies sulkee, - tai aikoo sulkea, auki unohtuneen oven, ettei kissa karkaisi. Tai Mies hätkähtää veistosta, ja minä kavahdan ovea. Käsivarret muistavat pehmeän pörröisen kosketuksen, kun illalla käperryn sohvan nurkkaan lukemaan. Välähdyksiä, aistimuksia, ajatusta nopeampia. Äänetöntä tassuttelua.

Nauramme asialle, mutta niin se vain on, pienet aaveet kummittelevat jatkuvasti.Tuon kissaenkelin tein kauan sitten. Mökö, sen malli, oli silloin vielä voimissaan.

Ikätoverini saattavat muistaa pilapiirtäjä Karin persialaiset kissat, jotka usein pääsivät kuvaan mukaan. Sitten ilmaantui kaksi siivekästä kissaa leijailemaan piirroksiin. Enpä arvannut silloin, miten totta se on.

5 kommenttia:

  1. Miten ihanasti sanottu! Ja suloinen kissaenkeli!
    Niin se vain on että rakas kissa seuraa mukanasi pehmein tassuin vaikka olisikin kissojen taivaassa... nyyh!

    VastaaPoista
  2. Kauniisti kirjoitettu ja ihanainen enkelikissi:)

    Kuule Toini, kehtaanko edes kysyä, sinä kun olet aina tehnyt toisillekin puutarhapalveluksia varmaan yllin kyllin. Mussalossa oli semmoinen kalkinkarttajien ja -suosijoitten kasviluettelo, mutta sitä ei enää löydy. En koskaan tallentanut sitä itselle, koska se oli sinun luettelosi vaan kurkin sieltä ja linkitin kysyjät sivullesi.

    Onkohan se sinulla tallessa ja jos on olisiko sitä mahdollista tallentaa/linkittää vaikka tuonne puutarhablogiin niin, että voisi sen linkittää kysyjille ja käydä itse tarkistamassa.

    Jos ei ymmärrän kyllä hyvin senkin, mutta ajattelin, että kysäistä aina voi8)

    VastaaPoista
  3. Niin Sylvia, kissaihmisille asia on tuttu.

    Inkivääri, kiitokset. Ja ihan hyvä kysymys, koska tuon tuostakin joku kysyy, minne Taimipotti on kadonnut.
    Kalkkijuttu oli näet siellä, eikä juttu ole minun laatima. Minä vain rakentelin sivuja 'pottilaisten' materiaalista.
    Viime syksynä lopetin tuon askartelun, ja kieltämättä paljon hienoja juttuja katosi bittitaivaaseen.
    Mutta katsotaan, mitä voidaan tehdä :)

    VastaaPoista
  4. Marjatta, lepo! Joku oli sitten kopsannut listan ja laittoi sen esiin - tai sitten lista on toinen, mutta melkoisen kattavalta sekin näyttää. Anteeksi, jos ennätit nähdä vaivaa pyyntöni takia8|

    VastaaPoista
  5. Älä huoli Inkivääri, oli helppoa kysäistä luettelon laatijalta mitä hän tuumailee. Ehkäpä sekin lista ilmaantuu jonnekin päivitettynä, ja saat sitten linkin. Mukavaa, että löysit tietoa.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?