Miten vuohenputki hävitetään? Osa 1

Jossakin täällä oli taannoin kukkapenkki Sama näkymä metsänreunasta katsottuna Uusi potager. Sama kuvakulma kuin ylimpänä, vähän myöhemmin

Varhainen muisto: Siivosin avuliaana anopin villiintyneen kukkapenkin. Kun olin kiskonut vuohenputket pois, lysähti kaunis istutus surkeasti hapsottavaksi. Mitäs vikaa vuohenputkissa oli...? Vuohenputkikeskustelu on ryöpsähtänyt käyntiin joka kesä, niin kauan kuin olen virtuaalisilla puutarhapalstoilla viihtynyt. Viime vuosisadan lopulla liityin Puutarhanettiin. Sen jälkeen on monia foorumeita tullut ja mennyt. Taas käy keskustelu vilkkaana  Somessa ja Blogistaniassa. Suosituimmat ohjeet: 1. Syö vuohenputket 2. Istuta rotevia perennoja tukahduttamaan ne 3. Käytä Round Uppia 4. Kitke kitke 5. Käännä maa ja kitke 6. Peitä Hesari-kerroksella ja kärrää multaa päälle 7. Käytä katteita istutuksissa 8. Opettele tykkäämään vuohenputkesta Kaikkia on kokeiltu. Täällä Vanhalla Huvilalla näen, miten vuohenputki seuraa ihmisen jäljissä. Se viihtyy ikuisesti siellä missä maata on ravittu. Hylätyllä joutomaalla seuraan nousee  muita kukkijoita, ja kamppailu tilasta on armoton. Akileija kurkistelee sieltä täältä. Kurjenpolvien jälkeen ilmestyvät vankat metsänätkelmät, harjaneilikat ja päivänkakkarat. Metsänreunan lähettyvillä vuohenputki väistyy, ja muut saavat hallita. Ehkäpä tuosta kukkakedon saisi, jos jaksaisi sinnikkäästi niittää ja haravoida. Siis köyhdyttää maata. Jätän suosiolla jälkipolville tuon hankkeen, sillä sangen somalta näyttää joutomaa vuohenputkineenkin. Jos nyt kumminkin haluan viljellä, otan käyttöön järeät keinot (5,6,7). Vanha kuokka on verraton apu, kun kaivan esiin vanhan kukkapenkkini ja laajennan sen kasvimaaksi.  Uuden valtauksen pohja on peitetty Hesari-kerroksella. Viettävään rinteeseen syntyi vanhan sähkötolpan avulla kohopenkki.  Silti vuohenputket luikertavat salakavalasti penkkiini herneristikon takaa. Nyppäsen oitis jokaisen kurkistelevan tungettelijan(4).

Huvilan paraatipuolelta vuohenputki on tyystin kadonnut alueelta, jota kutsun nurmikoksi. Se on syntynyt ruohonleikkurin avulla parin vuosikymmenen aikana. Ruohoa, apilaa, suikeroalpia, sammalta siihen on ilmestynyt muun tunnistamattoman lisäksi. Voikukat ponnahtavat toukokuussa "nurmikkoa" koristamaan, milloin leikkaaminen on jäänyt. Kerrassaan hyvä, hienostelematon  nurmikko. Sitä reunustavat ruusupensaat, joita vuohenputkien valkeat röyhyt somistavat...

Tunnustan kumminkin yhden oudon piirteen itsessäni: Rakastan kitkemistä. Sormeni nauttivat kasvien kosketuksesta. Vuohenputken pitkän juuren nouseminen kuohkeasta maasta tuottaa kiksejä. Myös tuuhean vesiheinän irtoaminen  napsahtaen ilahduttaa kuin tykkääminen Facebookissa. Niinpä olen siirtynyt päättymättömässä pelissä kohtaan 8.

Kaupungissa, pienessä aitojen ympäröimässä kotipuutarhassa on myös vuohenputkiongelma. Se vaikuttaa näpertelyltä täältä luonnonhelmasta katsellen. Sielläkin on kertynyt  hyviä havaintoja, joista  kerron seuraavassa postauksessa.

Ehkäpä sinulla, hyvä lukija, on kerrottavaa vuohenputkesta?