Sigridin puku mallia 1905

Tänään ompelin viimeiset pistot jakkuun, ja sovittelin nukkea valokuvattavaksi.Teini-iästä ei Sigridin (minun mummini) aikaan osattu vielä edes uneksia. Ei farkuista, T-paidoista saati legginseistä. Sigrid hyvästeli lapsuuden 16-vuotiaana solmiessaan avioliiton komean ylioppilaan (minun ukkini) kanssa . Tässä kuvaan Sigridin 18-vuotiaana, jolloin hän kävi valokuvassa esikoistyttären kanssa.

Maltillisen kokoiset gigot-hihat olivat vielä muotia. Niiden onnistumisesta olen ylpeä. (Mainiosta kaavakirjasta oli paljon apua: Kristina Harris, "59 Authentic Turn-of-the-Century fashion Patterns".) Korsetin takia jakku istuu hyvin.

Ryhdyin myös modistiksi. Enpä löytänyt ohjeita, vaikka runsaasti  kuvia kyllä. Keksinkin itse oikein hyvät. Tein hatun muodon ohuesta japaninpaperista liiman kanssa laminoiden. Sen kuivuttua tikkasin ympärille satiini-vinokaitaletta. Sigrid hyväksyi suopeasti ensimmäisen luomukseni. Varsin hillitty tuli siitä, jos vertailee. Sulkia ja höyheniä sainkin etsiä, kunnes Mies kuuli pulmani ja avasi aarreaittansa, mistä löytyi perhonsidontatarvikkeet!

Näin on  Sigrid-nukke vaatetettu alusvaatteista alkaen.

Sigridin korsetti

Haluan pukea 18-vuotiaan Sigridin samantyyliseen pukuun, joka hänellä on ainoassa valokuvassa nuorena äitinä. Panen merkille muodin vaatiman korkean kauluksen ja jakun maltilliset "lampaanlapahihat". Vyötärö ei näy, mutta uskon että se on juuri  niin kuin pitää olla: ohut. Pukemisen aloitin kahisevista alusvaatteista.

Lähdin hauskalle matkalle kureliivien maailmaan. Varmaan muutkin 50-luvun tytöt muistavat minun laillani ensimmäisen takaa nyöritettävän korsettinsa. Minä sain tuon hartaasti toivomani salaisen vaatekappaleen joululahjaksi 14-vuotiaana, enkä hevin unohda kärsimyksiäni varhaisen jouluaamun kirkossa. Liivin luut painoivat ikävästi ja pakottivat etsimään mahdollisimman ryhdikkään asennon muutenkin epämukavassa penkissä. Sukkahousut keksittiin vasta 60-luvulla.

Silti pääsin vähemmällä kuin Sigridin  ikäluokka 1900-luvun vaihteessa. Jos illalla oli juhlat, puettiin korsetti ylle jo aamulla, ja kiristettiin nyörejä pitkin päivää, kunnes vyötärö saatiin kyllin kapeaksi (Olotila, Pieni alusvaatehistoria).  Kiristämiseen tarvittiin tietenkin apua, sillä nyörit olivat takana, ja edestä liivi kiinnitettiin hakasilla. Arkenakin kaupunkilaisrouvat käyttivät tiukkaa korsettia katupuvun alla. Sen voi huomata kaikista vanhoista valokuvista.

Kuva: Wikimedia Commons

Kaupunkilaisrouvana Sigrid varmaan oli pannut merkille muodin hiukan muuttuneen hänen äitinsä tyylistä. Viktoriaaninen tyyli alkoi  vaihtua edwardiaaniseksi. Jugend vaikutti kaikkeen muotoiluun. Yhtä hoikalta oli näytettävä, mutta vartalo kaartui nyt viehkeästi ja naisellisesti.

Kuvia korseteista löytyy helposti, kiitos Googlen. Mutta nyt oli keksittävä, miten sen valmistaisin! Piirsin kaavoja, tein harjoitelmia paperista. Enhän minä ole harrastanut ompelemista! Entä jos muovaisin paperimassasta, ja piirtäisin siihen kuviot? Tulos ei olisi korsetti, mutta esittäisi sellaista. Etsin ideaa tilkkulaatikostani, ja sormiini osui pätkä vaaleanpunaista satiininauhaa. Siinä se on!

Ohje ilmestyi sisäisten silmieni eteen kirkkaana. Kolmen päivän joutohetket ja kaksi metriä satiininauhaa tarvittiin. Löysin ompeluliikkeestä niin pienet hakaset, että niihin osasin tarttua vain pinseteillä. Nyöritystä pitikin kokella moneen kertaan, ennen kuin sain kiristyspaikan oikeaoppisesti vyötärön kohdalle.

Liivit puettiin  alusvaatteiden päälle tuohon aikaan. Sukkanauhat kiinnitettiin sukkiin nimettömien päältä. Herää intiimi kysymys: kuinka tuo toimii, hm, käytännössä? Vastaus: housut olivat tietenkin haaroista avoimet.

Liivin päälle olikin mukava sovitella hametta. Puseroon uhrasin seitinohuen silkkihuivini. Jakku olisi seuraavana vuorossa. Tuon ajan hatut olivat uskomattomia virityksiä. Nähtäväksi jää, onnistuuko sellaisen luominen minulta.

Kerron mummini Sigridin elämästä Villamussalossa. Siellä on myös nähtävissä Hildan, Sigridin äidin uskomattoman ohut vyötärö.