torstai 14. marraskuuta 2013

Sigridin puku mallia 1905


Tänään ompelin viimeiset pistot jakkuun, ja sovittelin nukkea valokuvattavaksi.Teini-iästä ei Sigridin (minun mummini) aikaan osattu vielä edes uneksia. Ei farkuista, T-paidoista saati legginseistä. Sigrid hyvästeli lapsuuden 16-vuotiaana solmiessaan avioliiton komean ylioppilaan (minun ukkini) kanssa . Tässä kuvaan Sigridin 18-vuotiaana, jolloin hän kävi valokuvassa esikoistyttären kanssa.

Maltillisen kokoiset gigot-hihat olivat vielä muotia. Niiden onnistumisesta olen ylpeä. (Mainiosta kaavakirjasta oli paljon apua: Kristina Harris, "59 Authentic Turn-of-the-Century fashion Patterns".) Korsetin takia jakku istuu hyvin.

Ryhdyin myös modistiksi. Enpä löytänyt ohjeita, vaikka runsaasti  kuvia kyllä. Keksinkin itse oikein hyvät. Tein hatun muodon ohuesta japaninpaperista liiman kanssa laminoiden. Sen kuivuttua tikkasin ympärille satiini-vinokaitaletta. Sigrid hyväksyi suopeasti ensimmäisen luomukseni. Varsin hillitty tuli siitä, jos vertailee. Sulkia ja höyheniä sainkin etsiä, kunnes Mies kuuli pulmani ja avasi aarreaittansa, mistä löytyi perhonsidontatarvikkeet!

Näin on  Sigrid-nukke vaatetettu alusvaatteista alkaen.



5 kommenttia:

  1. Komea ja huoliteltu puku tuolla esiäidilläsi!
    Hyvät geenit hän jätti sinulle, Marjattah:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili-Mummo! Ompelemaankin oppii jos kovasti tahtoo :)

      Poista
  2. Korjasin otsikon vuosiluvun tarkemmin tutkittuani. Sigrid täytti 18 vuotta aivan vuoden 1904 lopussa. Varmaankin hän kerkisi valokuvaan vasta vuodenvaihteen jälkeen :)

    VastaaPoista
  3. Elämä ja muistaminen voivat jatkua niin monella tavalla. Tämä on hiano tapa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun olisi tuota mielikuvitusta kuten Peikolla! Niin paljon täytettäviä aukkoja, kun tutkii kadonnutta aikaa...

      Poista

Mitä tuumaat tästä?