maanantai 2. marraskuuta 2015

Suuri mangopuu



Mangopuiden kasvuvauhti on melkoinen, tätäkin naapurin tontilla kohoavaa on typistetty ankaralla kädellä, ja silti se on muhkea. Myös omalla pihalla mango on kasvanut kätkemään naapuritalon täysin. Kolmen vuoden takaisessa kuvassa se on pieni taimi muurin kupeessa. Nyt muistettiin ottaa kiikari mukaan, ja voin tarkkailla aasianturturikyyhkyn pesänrakennuspuuhia, ja yrittää tunnistaa livertelijöitä.  Piirroskuvassa lehahtaa puuhun pihamaina. Se livertelee kuin satakieli huolimatta vihaisesta naamastaan.

Monet postaukset olen lähettänyt tutusta osoitteesta ChiangMaissa. Melkein tuntuu kuin asuisimme täällä, Mies ja minä,  ja kävisimme vain välillä kotimaassa. Paljon on silti ehtinyt tapahtua tällä välin. Matka on pitkä, emme päässeet rakkaan ihmisen hautajaisiin, emme merkkipäivänviettoon. Nyt saadaan kulkea taas hetken verran yhtä matkaa, jakaa arkea ja juhlaa. Eilen Esikoinen valmisti viikon ainoan vapaapäivän, sunnuntai kunniaksi krokotiilipataa. Sepä oli maukasta!

6 kommenttia:

  1. Eikö juuri se olekin parasta, että tuntee kaukana ollessaan semmoista tuttuutta, kuin asuisi siellä?
    Krokotiilipata kuullostaa hyvin eksoottiselta. Ja mangopuu piirrustus lintuinen samoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se juuri. Ennen näiden kaukomatkojen aikaa teimme usein lomamatkat tuttuihin kohteisiin, joihin olimme kiintyneet. Kun oppii suunnistamaan, on helppo tehdä tutkimusretkiä ja löytää uusia aarteita tutusta kaupungista tai kylästä.

      Poista
  2. Ai, kun täälläkin viihtyisi mango. Tykkään niin kovasti hedelmän mausta. Se iso siemen nostaa harmittavasti hedelmän hintaa näillä leveysasteilla.

    Krokotiilipata kuulostaa ihan maistamisen arvoiselta, kun kerran suosittelet :) Halaa välillä esikoista! Terkut!

    VastaaPoista
  3. Teillä on siellä kuin toinen koti!
    Maukkaalta varmaan maistuvat hedelmät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hedelmiä onkin monenmoisia tarjolla, kaikille en tiedä nimeä :)

      Poista

Mitä tuumaat tästä?