Siivoaminen on nyt muotia, kiitos Konmarin suuren suosion. Itse olen harrastanut raivausprojekteja aika ajoin jo kauan ennen maritus-buumia ja iloinnut suuresti tuloksista. Kuvataiteilijalla ja käsityöharrastajalla kertyy yhtä ja toista vuosien varrella. Vaikeinta on tehdä päätös, että yksi vaihe on kerrassaan loppu.- Että suuria saviveistoksia ei enää synny, eikä puutarharuukkuja. -Että huilunuottini ovat käyneet tarpeettomiksi. - Että enää en käytä suurta serigrafiapöytää satojen grafiikanlehtien vedostamiseen. Kesken raivausprojektin siis tutustuin kirjaan. Ehkäpä sen lukeminen hiukan auttoi luopumisen tuskaan. Muutamia hyviä vinkkejä löysin, mutta Konmari-hihhuliksi en ryhdy. Sattui niinkin, että jouduin ostamaan muutamia kirjojani takaisin Fidasta...
On upeaa päästä eroon turhasta materiasta ja saada tyhjää tilaa. Jostakin syystä minua ahdistaa myös aineeton sälä, jota on kertynyt bittiavaruuteen. Kyllähän sinne mahtuu rajattomasti, mutta silti. Olen aikoinaan poistanut laajat verkkosivut, joita olin suurella innolla rakennellut. Nyt olen tuskastunut blogeihini, joita on ollut turhan monta. Ne vain ovat jääneet retuperälle, päivittämättä. Sellainen on minulle taakka. Nyt olen sulkenut kaikki blogini tätä lukuunottamatta. (Ok, Kuvitukset on toistaiseksi paikoillaan.) Blogeista olen poiminut materiaalia kirjoihin. Kirjoista pidän, sekä paperisista että digitaalisista. Kirjassa on alku ja loppu. Blogi jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Itse asiassa lopettaisin kernaasti tämänkin blogin ja aloittaisin uuden. Nähtäväksi jää.
Kirjoittamisesta en halua luopua. Enkä valokuvaamisesta. Nämä harrastukset seuraavat mukana, missä kuljenkin.
Hauska sattuma, löysin tämän postauksesi kun järjestelin omia nettisivustojani. Jotakin tolkkua yritän minäkin saada, kun ei kaikkia ehdi päivittämään.
VastaaPoistaKonmarista löysin hyviä vinkkejä ja kaapit eivät ole enää niin täynnä. Parasta marituksessa on oivallus ettei raivata tarpeetonta pois, vaan valitaan tarpeelliset, jotka jätetään. Siinä on vinha ero. Toinen mahtava juttu on pystyviikkaus, sen näkyy sinultakin sujuvan :)
Ethän koskaan luovu upeista nukeistasikaan.
Täsmälleen määrittelet: Valitseminen on se juttu. -Nuket saivat lisätilaa, kun poistin pari-kolme hyllymetriä turhia kirjoja 😆
VastaaPoistaLuopumisen tuska on rajaton. Olen aika ajoin raivannut tilaa, mutta vielä on paaaljon tekemättä. Tuo viisaus, että valitsee vain tarpeellisen on oiva, jota pitäis nyt alkaa ottaa käyttöön. Mitä ihmettä teen kolmella täydellä yläkomerollisella kirjoja.. (yläkomerot on vihoviimeinen piilo- ja kätköpaikka). Entä muovikassillisella (isolla) isän vanhoja kameroita aikaa ennen digiä (isä on poistunut jo 10 v. sitten). jne jne... kaikki pienet (ihanat) nippelikamat... jne jne Tsemppiä meille raivaajille. Tämä oli hyvä kirjoitus.
VastaaPoistaJa oikein mukavaa Ystävänpäivää Sinulle.
Kiitos toivotuksesta Orvokki. Päivä jo menikin mutta ystävät pysyvät. -Perityt vanhempien aarteet ovatkin pulmallisia. Kameroita ei tietenkään voi hävittää, niille varmaan löytyy ottaja vaivaa nähden... Poisheittäminen ei oikein istu suomalaiseen ajatteluun, ei ainakaan minun ikäiseeni, joka on kokenut lapsuudessaan pula-ajan ja oppinut vanhemmiltaan kaiken säästämisen. Vaatiikin päättäväisyyttä ja inispiraatiota, suorastaan raivoa, että saisi raivauksen käyntiin. Sitten se sujuukin omalla painollaan. Tsemppiä!
PoistaJuuri noin. Minäkin olen aloittanut tavaroista luopumisen, vaan on se vaikeaa meikäläisen ikäiselle. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.
PoistaNiin Vallaton. Jos olisikin kysymys vain tavarasta... Toivotaan että luopuminen antaa tilaa uudelle: — ei tavaralle vaan elämänsisällölle :)
Poista