Toisinaan tuntuu, että luinen kovalevy on jo täyteen kuormitettu. Tietojen kaivelu käy yhä hitaammin. Ylimääräinen kovalevy varmuuskopioita varten ei olisi hullumpi ajatus. Näin
Cranelta tupsahtanut varapää on mitä tervetullein! Tietenkin ujostellen arvelen, että tarkoitus ei ollut kuvaamani vihjaus, vaan ihan kannustava tervehdys. Siis kiitän iloisena. 'Brain' löytyy sivupaneelista.
Laitankin hyvän kiertämään, ja mieleeni tulee nyt kolme blogiystävää, joiden kanssa samoihin aikoihin aloittelimme, ja nyt voin vain hämmästellä, mihin he ovat ehtineet:
Vallaton Mummeli,
Sylvia,
Tiina. Mukavaa, jos kuva mahtuisi blogin reunaan, ja toisi pikkuisen virtaa milloin sitä kaipaa.