Sigrid ja Lyyli

Sigrid ja Lyyli

Lyyli tulee Helsinkiin 1900-luvun alussa  opiskelemaan taidetta. Miten mainiota saada huonetoveriksi Sigrid, luokkatoveri lapsuusvuosilta! Sigrid (minun mummini) on vain pari vuotta vanhempi Lyyliä, mutta jo  kolmen tyttären äiti. Nyt hänkin on päättänyt ryhtyä opiskelemaan ammattia itselleen. Mutta iltaisin puhutaan posket hehkuen taiteesta ja filosofeerataan, ja Sigrid aivan tuntee heräävänsä henkiin. Nyt vahvistunut ystävyys säilyy aikuisiälle asti ja tulee aikanaan osoittamaan Sigridin elämälle uuden suunnan.

Näin tuli tarinaan uusi henkilö, vaikka olin päättänyt että nukkeprojekti on valmis. Tarkoitus oli tehdä fantasianukke uudesta materiaalista, polymeerista. Mutta kuinka ollakaan, hän osoittautui Sigridin ystävättäreksi. Ovathan nämä nuket tyyliltään hiukan erilaisia. Sallittakoon se nukkemaailmassa. Polymeerinukke vaatii oikeat hiukset. Se ei ole veistoksellinen materiaali kuten posliini. Olikin hauskaa taas tutkia pukuhistoriaa ja yrittää kammata oikea edwardiaaninen nuttura.

Parempi olla tekemättä päätöksiä. Nukkeja alkoi alunperinkin syntyä ilman suunitelmaa. Ne ilmoittavat vaan tulostaan, kuten lapsilla on tapana.

Varastettu puutarhanäkymä

Varastetut ruusut

Omaan puutarhamaisemaan saa varastaa kaiken mikä näkyy sinne. Jostakin puutarhaohjelmasta aate tarttui mieleeni. Vahvasti epäilen Alan Titchmarshia. 

Puutarhapolku vie majan, marjapensaiden  ja omenapuun taakse. Siellä odottaa yllätys! Matalan aida yli avautuu näkymä kolmelle pihalle. Lähinaapurin juhannusruusu on aikaisemmin levittäytynyt aidan alta meidän puolelle, mutta tänä kesänä poistin ruusut marjapensaiden tieltä. En kuitenkaan menettänyt sitä. Upean syreenin takana koivumetsä rajaa maiseman. Koivujen taakse kätkeytyy merenranta.

Kohta puhkeaa kukkaan pioni kiven kupeessa. Se nostaa silloin korkeimmat kukkansa naapurienkin iloksi.

Takapiha

Kevään äänimaiseman basso continuo

Kaulushaikara, Botaurus stellaris 

Jo huhtikuussa alkaa lahdenpohjukan kaislikosta kuulua eksoottinen mylvähtely :"whum...whum--whum..." Aluksi, vuosikymmeniä sitten, luulimme sitä hulluksi lehmäksi, kunnes selvisi että sehän on kaulushaikara! Joka kevät se ilmestyy uskollisesti piilopaikkaansa pesimään.  Viime viikonloppuna melkein huolestuin, kun en pitkään aikaan kuullut tuttua "puhallusta" lahdenpohjukan kaislikosta. Olinpa mielissäni kun se taas kuului. Kaukaista ääntä voisi verrata pulloon puhaltamiseen, mutta lähellä voi mennä yöunet... Kutsummekin  näkymätöntä ystäväämme pullolinnuksi. Se säestää aamuvarhaisesta alkaen kevään  solisteja, — peippoa, mustarastasta, punarintaa, sepelkyyhkyä ( ja kaikkia tunnistamattomia taitajia), vakaalla rytmillä, harvakseltaan, neljän puhalluksen sarjoina. 

Ylen sivuilta löysin uutislinkin, jossa ympäristömelun tutkija Erkki Björkiltä kysyttiin kerran, millä linnulla mahtaa olla kovin lauluääni. Kurki ja kaakkuri mainittiin kovaäänisimmiksi, mutta toisinkin voi  määritelä.  Ote artikkelista:

Kaulushaikaran ääni kantaa kauimmaksi  Kysymys äänekkäimmästä linnusta muuttuu vielä mutkikkaammaksi, mikäli pohdintaan otetaan mukaan äänen kantavuus. Tutkija Erkki Björkin mukaan ilma absorboi matalia taajuuksia vähän tai ei lainkaan. Tämän vuoksi matalasointisen pulloonpuhaltajan, kaulushaikaran ääni pystyy kulkeutumaan kurkea tai kaakkuriakin kauemmaksi.

Vain lennossa olen joskus saanut havaita haikaramme, ja valokuvausyritykset ovat jääneet vaatimattomiksi. Minua taitavampien valokuvaajien tuloksia on mukava tutkia ja ihailla verkkosivuilla. Olisinpa onnellinen jos onnistuisin linnun näkemään paikoillaan, lähietäisyydeltä.

— Piirtämisestä kerron Kuvitukset-blogissani