Kukaan ei nukkunut

”Nessun dorma — -” soi päässäni yön pimeydessä. Sitä säesti sydäntäsärkevä vinkuna, joka välillä vaimeni, välillä kiihtyi kimeäksi. — Miten niin pienestä kurkusta lähtee niin iso ääni? Tiesin että kaksi muutakin nukkujaa talossa käänsi kylkeään levottomin ajatuksin. Yksi ärtyneenä siitä, että huomenna on työpäivä. Toinen minun laillani harmissaan siitä, että huomenna on pakattava pitkää kotimatkaa varten. Lento ChiangMaista Bangkokiin, ja sieltä Helsinkiin.  Nyt pitäisi nukkua, koska ensi yönä ei voi. Harmi ja sääli vuorottelivat.

Mies arveli, että luonto hoitaa. Ei pidä puuttua. Hän väittää, että minä huokailin yön tunteina:
— Se kärsii. Se kituu kuoliaaksi. Siltä pitäisi vääntää niskat nurin. Mutta kukaan meistä ei kykene. . .

Kuitenkin ajattelin:
— Emo ei tule. Se tietenkin jatkoi synnytystä muualla, ja unohti tämän.
— H:lla on varmaankin pipetti jossakin. Maitoakin on kaapissa. Sitä pitäisi varmaan laimentaa vedellä. Ehkä löytyy ohjeita Googlesta.
— Mutta kuka sitä hoitaisi?
— Ehkä emo tuleekin. Ei hätiköidä.
— Nyt se raukka kuoli. Ei kuulu mitään.

Aamun valjettua käytiin kurkkaamassa. H:n ikkunan alla oleva kukkalaatikko oli tyhjä. Halusimme uskoa, että emo oli käynyt pentunsa noutamassa.

Aamulla H tunnusti, että hänkin oli ajatellut pipettiä. Sepä minua liikutti.

Näin oli päivällä tapahtunut:

Mies kävi jotakin hakemassa talon ja korkean muurin väliseltä takapihalta. Säikähti pahanpäiväisesti keltaista otusta, joka syöksähti pakoon makuuhuoneen ikkunan tyhjästä kukka-altaasta. Myöhemmin alkoi kuulua vinkunaa, ja huomasimme pienen karvaisen hiirulaisen karussa loukossa. Vastasyntynyt kissanpentu!

Aamuyöllä H kertoi kuulleensa ääniä, ikäänkuin jotakin isoa olisi käynyt ikkunan takana. Sen jälkeen parkuminen lakkasi. Tietenkin keltainen kissa oli perustanut jonnekin paremman asunnon, ja kävi nyt noutamassa ensimmäisensä. Happy end?

Wat Rong Khun, Valkoinen temppeli

Wat Rong Khun, Valkoinen temppeli Chiang Raissa, Thaimaassa.

Valkoinen temppeli on yhden miehen elämäntyö. Chalermchai Kositpipat otti 1900-luvun lopulla työkseen rakentaa uudelleen huonoon kuntoon päässeen Wat Rong Khun-temppelin. Hän suunnitteli, rakensi ja kustansi työn itse ja avasi temppelin  yleisölle 1997, vaikka työ vielä jatkui.

Valkoiseen kipsiin (plaster) upotetut peilinpalat kimmeltävät auringossa. Valkoinen väri kuvaa Buddhan puhtautta, ja lasi on Buddhan viisauden ja Dhamman symboli. Jokaisella yksityiskohdalla on merkitys.Temppeli on erikoinen keitos perinnettä ja nykyaikaa, lumoavaa kauneutta ja groteskia rumuutta.

Tuntuu melkein turhalta julkaista kuvia Valkoisesta Temppelistä. Googlen kuvahaulla niitä löytyy määrättömästi, toinen toistaan upeampia. Aina  joku kohtaa tuon temppelin ensimmäisen kerran. Minulle se tapahtui kuusi vuotta sitten, vuonna 2010. (Se kirvoitti pari postausta tässä blogissa.)

Viime helmikuussa vierailin paikalla toistamiseen mieheni kanssa matkalla Mae Fa Luangin kylästä takaisin ChiangMaihin. Nyt oli kiinalaisen uuden vuoden aika, ja lomailevia turisteja oli runsaasti paikalla. Kello  kuusi portit suljettiin. Sisätilat jäivät tälläkin kertaa näkemättä. Mutta laskeva aurinko hopeoi temppelin mykistäväksi timanttiveistokseksi. Oli aivan pakko poimia talteen näkymiä, ja niin tekivät kaikki muutkin. Minulla ei sentään ollut selfie-keppiä…

Nyt olimme erittäin kiinostuneita näkemään temppelin. Viime käynnin jälkeen oli tapahtunut katastrofi. Uutiset kertoivat 5.5 2014 että maanjäristys ChiangRain alueella vahingoitti pahoin Valkoista temppeliä. Järkyttynyt taiteilija arveli silloin, että korjaaminen on mahdotonta. Hän aikoi turvallisuussyistä tuhota rakenteet, ja temppeli oli suljettava. Tämä uutinen saavutti meidätkin. Jatko oli lohdullinen. Rakenteet olivat kuitenkin kunnossa. Chalermchai perui uhkauksensa ja lupasi korjata temppelin alkuperäiseen loistoonsa kahdessa vuodessa. Hän halusi omistaa elämänsä tälle työlle. Nyt, kahden vuoden jälkeen, saimme ihailla temppeliä täydessä loistossaan.

Tarkistin tietoja Wikipediasta ja luotettavan tuntuisilta matkailusivuilta. Tämä oli  kolmas ja viimeinen juttu yhden päivän retkestä Pohjois-Thaimaassa. Ensimmäinen kertomus on täällä. Palasimme takaisin ChiangMaihin, mistä helmikuun lopulla kerkisimme vielä kokemaan Suomen kevättalven.

Doi Tung, puutarha Thaimaan pohjoisrajalla

Jatkoa edelliselle tarinalle:
Kesken uudenvuodenjuhlan kipusimme  autoon, mieheni ja minä sekä kolme lahu-ystäväämme. Naa oli suunnitellut meille yllätyksen! Vierailukohde oli Doi Tung, upea puutarha   Mae Fa Luangin alueella. Pikku kylästä ei ollut pitkä matka puutarhaan. Jyrkkiä portaita laskeuduttiin paratiisiin.

Paikka onkin suosittu vierailukohde ja väkeä oli paljon liikkeellä kiinalaisen lomakauden takia. Myös farangeja (vaaleaihoisia) nähtiin puutarhaa ihailemassa. Selfie-kepit olivat suosiossa, kuten kaikissa turistikohteissa. Juhlamekkomme saivat päät kääntymään. Minua haastateltiin pilke silmässä, että  olenko tosiaan lahu-heimon jäsen? Lippis ei ehkä aivan sovi tyyliin, eikä farkutkaan... 

Alueella on nähtävissä vuoristotyylisiä  kopiotaloja. Perinteinen Thai-talo rakennettiin puusta tai bambusta tolppien päälle kaikkialla maassa. Alakerroksessa oli tilaa kotieläimille, vaikkapa vesipuhvelille. Ja rakenne oli epäilemättä myös vilvoittava kuumassa ilmastossa.

Puutarhavierailumme sai kuninkaallisen lisäarvon. Uutiset kertoivat, että hänen kuninkaallinen korkeutensa prinsessa  Maha Chakri Sirindhorn vieraili juuri samaan aikaan  Mae Fa Luangin alueella tutustumassa  aloittamaansa  vuohenkasvatusprojektiin, sic!  Vuohenkasvatus oli alkanut 2010 Doi Tungin kuninkaallisella kehitysprojektialueella   kylän köyhän väestön tulonhankinnan edistämiseksi. Pienikokoisen bengalinvuohen lisääntymisnopeus on huomattava. Kolme mustaa bengalinvuohta oli lahja Bangladeshin tasavallalta.  "Her Royal Highness then instructed the Mae Fa Luang Foundation and the Chaipattana Foundation to bring the project to its goal." 

Hiukan pelkäsimme liikenne-esteitä, mutta kaikki sujui mutkattomasti. Prinsessaa emme nähneet, emmekä vuohiakaan,  vain liehuvin lipuin koristetut tienvieret kertoivat arvovierailusta.

Kukkaloisto puutarhassa oli pyörryttävä, kuten Thaimaan puutarhoissa kaikkialla. Taustalla pilkottavat vuorimaisemat ja putoavat rinteet täydensivät lumouksen. Ahneesti keräilivät kamerat herkkuja kotiin vietäväksi.

Olisipa ollut aikaa enemmän. Nyt ehdimme kierrellä vain keskustassa. Kartta kertoo miten alue on laaja. Miehelläni ja minulla oli pitkä kotimatka  ChiangMaihin edessä, halusimme aloittaa sen valoisalla ajalla. Seuralaisemme jäivät vielä omaistensa ja ystäviensä pariin. Tähän puutarhaan on palattava ja nähtävä se kokonaan! Ehkä löytäisimme myös bengalinvuohet :)

Vasemmalla alhaalla näkyviä keltaisia hassutuksia luulin muovisiksi. En malttanut olla koskettelematta, vaikka vieressä oli kieltotaulu... Nipple Fruit on hedelmän nimi, ja uskottava se on.

Kotimatkalla kerkisimme ihailla ChiangRain Valkoista temppeliä auringonlaskun aikaan. Se onkin uuden tarinan aihe.