torstai 30. huhtikuuta 2009

Puutarhassa


nojaan haravaan
hiljaa kunnes kylvystään
pyrähtää peippo

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Askeettista ilmaisua


"Syrinx", Marjattah,1989


Puupiirtäjän on taivuttava veitsen ja taltan kieleen. Keinot ovat niukat, rönsyt ja kiemurat on hyljättävä, samoin naturalismin tavoittelu. On löydettävä hiuksenhienot vivahteet, kuulakkuus, puun syiden henki. Puupiirtäjä kertoo viittauksin. Hän ei kamppaile rajoituksia vastaan, vaan löytää niiden erityisluonteen. Muilla tekniikoilla ei voi jäljitellä puupiirrosta.

Huilisti ei voi turvautua tehoihin ja suureen volyymiin. Herkistynyt korva löytää kapean dynaamisen asteikon, pienet värin muutokset äänessä, alukkeiden ilmaisevuuden, vibraaton ja sen välttämisen, soittajan persoonallisuuden, aikakauden tyylin, lukemattomat hienonhienot mahdollisuudet, jotka vain huilulla voi toteuttaa.

Haikurunoilija ei kerro tunteistaan, vaan hetkistä ja näkymistä, jotka synnyttivät tunteen. Alkuperäinen japanilainen haiku viittaa luontoon ja vuodenaikaan. Keinot ovat äärimmäisen niukat, vain kolme riviä, joissa 5, 7 ja 5 tavua. Tähänkin pitäisi saada kahden havainnon muodostama jännitys. Vertaisin elokuvaan , jossa toisiaan seuraavat kaksi kuvaa muodostavat yhdessä uuden ajatuksen, joka ei ole vain kuvien summa. Haiku on visuaalista runoutta. Japaninkieliset runot ova myös kauniita katsella, kirjoitettuna tavumerkein ylhäältä alas, oikealta vasemmalle.

Kohtasin kerran hanuristin, joka puhkesi aina kyyneliin oman soittonsa liikuttamana. Saatoin huomata, että kuulija ei itkenyt, pikemminkin pänvastoin. Kaikessa taiteellisessa ilmaisussa omat tunteet on kontrolloitava, jos haluaa liikuttaa vastaanottajan mieltä. Siksi varmaan huomaan haikun sommittelun terapeuttiseksi harjoitukseksi keskellä elämän ankarimpia tunnemyrskyjä.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Saapuminen



Paikka: Belle-Île-en-Mer, Ranska
Aika: 2.9.2007
Ei manipuloitu

Valokuvatorstain 128. haaste

torstai 16. huhtikuuta 2009

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Kissamaista

Kissalla on yhdeksän elämää, kerrotaan. Lemmikkikissalla on siis kymmenen. Siitä on jo kuusi vuotta, kun Mökön tuhka siroteltiin sen mieluisimpaan piilopaikkaan kesämökillä, ja kaksi vuotta sitten Ropo koki saman kohtalon 18 vuoden iässä. Ikävä on vähitellen muuttunut mukaviksi muistoiksi, mutta vieläkin nuo veitikat tassuttavat näkymättöminä seurassamme. Tuon tuostakin hätkähdän jotakin omaa kissaveistostani, ja Mies sulkee, - tai aikoo sulkea, auki unohtuneen oven, ettei kissa karkaisi. Tai Mies hätkähtää veistosta, ja minä kavahdan ovea. Käsivarret muistavat pehmeän pörröisen kosketuksen, kun illalla käperryn sohvan nurkkaan lukemaan. Välähdyksiä, aistimuksia, ajatusta nopeampia. Äänetöntä tassuttelua.

Nauramme asialle, mutta niin se vain on, pienet aaveet kummittelevat jatkuvasti.Tuon kissaenkelin tein kauan sitten. Mökö, sen malli, oli silloin vielä voimissaan.

Ikätoverini saattavat muistaa pilapiirtäjä Karin persialaiset kissat, jotka usein pääsivät kuvaan mukaan. Sitten ilmaantui kaksi siivekästä kissaa leijailemaan piirroksiin. Enpä arvannut silloin, miten totta se on.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Hetkellisiä haikuja



pehmeä turkki
hipaisee käsivartta
havahdun yksin


nurmikon poikki
vilahti tumma kissa
viirin varjo vain


aukaisen portin
puutarhasta livahtaa
kissani muisto



perjantai 10. huhtikuuta 2009

Runotorstain 126.haaste: violetti





varjoa kohti
pakenee lumen reuna
krookus on valmis




Valokuvatorstain 127.haaste : violetti

'Huhtikuu' , kuvamanipulaatio

torstai 9. huhtikuuta 2009

Yleinen Mielipide

Versio tarinasta, jonka olen joskus kuullut, mutta unohtanut alkuperän.

Vanhus, lapsi ja aasi matkasivat tiellä. Vanhus talutti aasia, jonka selässä lapsi istui.

Ihmiset osoittivat sormellaan ja moittivat: -Onpas hävytöntä. Reipas lapsi istuu, ja antaa vanhuksen kävellä!
    Nolostuneena vanhus nosti lapsen alas ja istuutui aasin selkään. Lapsi talutti aasia, ja matka jatkui.

Ihmiset osoittivat sormellaan ja moittivat: -Onpas hävytöntä. Mies istuu, ja antaa lapsiraukan kävellä!
    Nolostuneena vanhus nousi pois aasin selästä. Matka jatkui, molemmat kävelivät.

Ihmiset osoittivat sormellaan ja moittivat: - Onpas typerää! Aasi on mukana, ja matkalaiset kävelevät!
    Nolostuneena vanhus nousi aasin selkään, ja nosti lapsen eteensä istumaan.

Ihmiset osoittivat sormellaan ja moittivat: -Onpas hävytöntä. Kaksi ihmistä aasiraukan selässä!
    Nolostuneena vanhus nousi pois aasin selästä, ja nosti lapsenkin. Sitten hän kiskoi aasin omaan selkäänsä, ja yritti jatkaa matkaa.

Vanhus nääntyi taakkansa alle ja kuoli.

Pakinaperjantain 123. haaste: "Pamfletti"

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Avatar tunnustaa

Nytpä kerronkin miksi on tuommoinen lapsekas Avatar minulla. Se kertoo juuri sen: rillien takaa silmäreijistä kurkkii ikilapsellinen tyttönen. Siellä se on vankina sisällä, enkä millään meinaa muistaa, että Vanhan Tädin pitää käyttäytyä arvokkaasti. Avatar on siis posliininukke, jonka valmistin ensi töikseni kurssin jälkeen. Ja hattu on Madeiralta!



Olen usein miettinyt savipajassani, että haluaisin tehdä posliininuken, semmoisen vanhanaikaisen. Ei vaan ole tullut ryhdyttyä, on näet vakavampia hankkeita muka aina menossa. Ja varsinkin ompelupuoli on arveluttanut, ompelutaito kun on kutistunut hameen saumojen ratkomiseen ja korjaamiseen (kutistuvat kaapissa).

Ihmeekseni toissa vuonna löysin itseni opiston nukkekurssilta, ja valmistin kurssityönä näköisnuken äidistäni 7-vuotiaana. Tässä se on, huomaa oikeat sukkanauhat!



Kurssin jälkeen olikin aika kokeilla taitojaan. Valitsin aiheeksi Isoädin Kullanmurut, jotka asuvat toisella puolella maapalloa. Tein molempia yhtäaikaa. Nuket esittävät siskoksia 2 vuotta nuorempina kuin nyt. -Kurssinukelle oli ostettava peruukki ja kengät. Tällä kertaa halusin tehdä kaiken itse.





Nyt ovat nuket valmiit. Aloitin työn elokuussa, mikä kertoo myös sen,että elämä on tuonut muuta eteen. Syventyminen mieluisaan askareeseen hetkittäin on antanut voimaa. Nyt on erikoinen tyhjiö, työ on valmis, ja elämässä suvantovaihe, juuri nyt.

En tiedä vielä, jatkanko nukkien kanssa. Ainakin alan päästä jyvälle, miten työvaiheet onnistuvat. Kaikkea ei tarvitsisi tehdä moneen kertaan, osuisin oikeaan helpommin.