torstai 7. tammikuuta 2010

Carpe diem!

Kuumista kuumin päivä. Ajotuuli tuktukin kyydissä löyhyttelee lämpöä kuin lähestyisimme tulivuorta. Pitelen hatusta kiinni. Mies huolehtii orkideapaketeista, kävimme suuressa kauppapuutarhassa. Olisi ehkä viisasta pitää myös kattokahvasta kiinni tässä heppoisessa seinättömässä kulkupelissä.

Ketterä tuktuk puikkelehtii taitavasti liikenteessä, missä mopot sinkoilevat ohjusten lailla mistä kerkiävät, täysin arvaamattomasti. Punaiset avolavataksit, 'sonkkarit', antavat ryhtiä liikenteen kaaokseen.

Ohi virtaa kukkivia bougainvilleapensaita, luhistuvia aaltopeltiaitoja, kimaltelevia temppelinportteja, räikeitä mainoksia, taidokkaita istutuksia, epämääräisiä röykkiöitä ja ihmisiä, sunnattomasti ihmisiä ryhmissä rupattamassa, kärryjä työntämässä, syömässä nuudeleita kaikkialla kaiken aikaa. Nyt kolistellaan ruokatorin läpi.

Yritän olla läsnä, nähdä tarkasti, aistia äänet, tuoksut ja vauhdin.  Samalla näen itseni kotipihalla lunta luomassa. Siellä muistelen tätä hetkeä. Kuin unta.
Miksi henkeni kiirehtii taas edelleni ?

Nyt olen täällä, nyt, nyt!

2 kommenttia:

  1. Tulkaa jo takaisin! No ei vaiskaan. Nauttikaa täysillä!

    VastaaPoista
  2. Mummeli, väistämättä lähtö lähestyy. Elämme täysillä, välillä nauttien, välillä kärsien :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?