Reunamerkintöjä Kotipuutarhalehden artikkeliin

Piirustus Kotipuutarhalehdelle No 5/2011

Matkalta palattuamme tutustun Heidi Haapalahden lennokkaaseen kerrontaan  toukokuun Kotipuutarhalehden artikkelissa "Alati muuttuva VillaMussalo". Huomaan että ymmärsimme toisiamme, mitään ei ole tarvis korjata tekstissä. Punastelen otsikolle, ...mikään villa tämä...  -  Tavallinen talo muiden samanlaisten välissä! Tuon nimen keksin vuosituhannen vaihteessa kotisivuilleni,  ja VillaMussalo on virtuaalipuutarhani, missä vuosien ja vuodenaikojen muuttuvat näkymät kukoistavat rinnakkain, yhtäaikaa. Todellisuudessa on toisin. Mutta olkoon niin, puutarhani saa olla nimeltään VillaMussalo.
  Teija Tuiskun kuvia en voi olla ihailematta. Kuvakulmat ja tilankäsittely kertovat taiteilijan ammattitaidosta. Kieltämättä on kiehtovaa tutustua taitajan näkemykseen omasta pikku paratiisista.

Olin jo päättänyt, että ei enää puutarhahaastatteluja. Olen kertonut kyllin monta kertaa, miten me rakensimme pienen puutarhan pienelle tontillemme, neliskulmaiselle tasamaalle, tavalliselle pienelle omakotialueelle. Olin jo mielestäni vastannut 'kiitos ei', mutta jättänyt porsaanreiän: -entä jos keksimme uuden aiheen? Jotakin, josta haluan kertoa. Ja aihe syntyi: Jatkuva muutos. Niinpä viime kesänä taas jännäsin puutarhani kunnon puolesta sovittuna päivänä. Vierailu jätti hyvän mielen, keskustelu oli antoisa.

Nyt halusin kertoa, mitä puutarha tekee. Halusin kertoa, miten tarhuri muuttuu vuosien varrella pomosta palvelijaksi. Muistan kyllä, miten alussa halusin tarkasti pitää kasvit omilla alueillaan. Melkoinen puuha oli siinä. Nyt saavat kultatyräkkikarkulaiset iloisesti kurkistella tuijien alta, ja keltavaleunikko huojuu tuulessa missä tahtoo. Peitekasvit etsiytyvät paikoille missä parhaiten viihtyvät. Huomasin juuri maahumalan kukkivan kauniisti marjapensaiden alla, ja miksipä ei! Kauniimpaa kuin katteet. 'Väärät kasvit' kaivan pois sitten kun tarvitsen jollekin muulle tilaa.

Pienellä tontilla vuosien tuomat muutokset ovat dramaattisia. Aloitteleva tarhuri toteuttaa hienon suunnitelman, rakentaa istutusalueet tyhjään tilaan ja ihailee kättensä töitä. Tästä kertovat TV-sarjat ja puutarhalehdet jatkuvasti, innostavin esimerkein.  Tarhuri odottaa tietysti malttamattomasti, että puut ja pensaat kasvaisivat. Ja nehän kasvavat! Ensimmäisen yllätyksen aiheuttaa se, että ne eivät kasva ainoastaan ylöspäin...

Palattuani  juuri Kanadasta, missä sain viettää aikaa rakkaan perheen puutarhassa, näen taas mikä ero on puutarhalla ja puutarhalla. Kaikki tämä olisi näpertelyä sellaisen maiseman, sellaisen luonnon keskellä. Samoin omalla kesäpaikalla, siellä voin kasvattaa kasveja ilokseni ja hyödykseni, mutta maisema on jo olemassa. Kaupunkipuutarhassa ahtaalla tontilla maisema on tehtävä itse, jos sellaista kaipaa. Siitä alkaakin seikkailu.

Pohjapiirroksesta, jonka tein Kotipuutarhalehdelle, voi arvata miten pieneksi nurmikko on kutistunut 20 vuoden kuluessa. Tietenkään ei itsestään, reunakivet on 'istutettu' uudelleen toistuvasti. Joskus kuiskii kiusaus täyttää loputkin istutuksilla, mutta torjun sen. Pieni siisti nurmikko pitää kaaoksen kurissa, ja  luo näkymän istutusalueille. Ja miten suloista on kulkea paljain jaloin aamukasteisella nurmikolla!

Artikkelissa puhutaan Marjatan puutarhasta. Näin sanoo myös Mies, joka on tämän harrastuksen tehnyt minulle mahdolliseksi. Pieni huokaus "- tuossakin voisi olla ristikko klematiksia varten", saa auton pyörät kääntymään kohti lautatarhaa. Joudun tarkoin harkitsemaan minkä toivomukseni lausun julki, sillä se toteutetaan tuota pikaa. Tukevat tolpat veistoksia varten tuskin uppoaisivat maahan minun voimillani. Vankka puutarhamaja on tietenkin hänen rakentamansa.
Tässä siis julkinen kiitos rakkaalle puolisolle!

***

Kirjoitin 3.7.2010 "Vierailun jälkeen"