Riemujuhlasta palattua

Töölön Yhteislyseo 1961
Puheet, suvivirsi,valkolakit päähän, ruusut ja halaukset! Ulos häikäisevään aurinkoon, ulos elämään! Vielä hymyillään hetki kameroille  oman  koulun, TYLYn  ovella. Koko päivä on yhtä juhlaa, ei huolta kesätöistä, ei opiskelupaikasta.  Nyt on tärkeää tämä uusi kävelypuku, voi miten olemme kauniit! Millähän pitäisin kiinni armaastani, kun skootterin takaistuimella sivuttain istuen, jalat sievästi vierekkäin yritän pitää hatustani kiinni, tuulen riepotellessa ruusuja sylissäni. Sitten marssi sankarihaudoille kaupungin läpi, ruusu jokaiselta isänmaan puolesta kaatuneille. Kotona odottaa ensimmäinen iltapukuni, tulppaaninmallinen

pehmeänhohtava mekko, ompelija loihti sen äidin tuttavalta saadusta silkkileningistä. Sininen kangas käännettiin nurin, jolloin se oli kuin uusi. Uusi ja suloinen. Uusi myös elämä, tämän jälkeen kaikki on toisin.

Ja niin elämä tempaisi meidät kaikki pyöräänsä.

Etu-Töölön lukio 2011
Tietenkin me riemuylioppilaat halusimme  ryhmäkuvan TYLYn ovella, mistä jokaisella lienee viidenkymmenen vuoden takainen kuva albumissaan. Meitä A-luokkalaisia saapui viime lauantain juhlaan mukava joukko. Kolme on  siirtynyt ajasta pois, jotkut kaukana tavoittamattomissa.  Enemmän kuin puolet oli paikalla. Virallinen valokuvaaja sai käteensä jos jonkinlaista digikameraa omansa lisäksi. Tämä kuva tallentui mieheni, sen 'toisen lakkipään' kännykkään.

Juhla vietettiin upeassa ympäristössä: Temppeliaukion kirkossa. Lakitettavia oli peräti 118, eikä katsoja silti pitkästynyt nuoria  matkaanlähtijöitä seuratessaan. Juhlallisuudesta huolimatta saattoi havaita lämpimänhaikean tunnelman opettajien ja lähtevien oppilaiden välillä. Tyttöjen pukuloistoa hämmästelimme, kuin juhlavastaanottoa katselisimme.  Pojat tummissa puvuissaan miehekkäitä, ryhdikkäitä. (Mielessä häivähti 70-luku risaisine farkkuineen...)

Vieraanvarainen rehtori sekä vararehtori kestitsivät meitä koululla, ja esittelivät luokkatiloja. Oli hilpeää muistella yhteisiä kokemuksia ja ainutlaatuisia opettajiamme. Mielihyvin panin merkille kuvaamataidonluokan juuri entisellä paikallaan. Sieltä sain voimakkaimmat eväät elämäni suunnalle.

Nuoruudenystävien tapaamisen mysteeristä kerrotaan. Se muuttuu todeksi vasta, kun itse sen kokee. Miten ensin oudot kasvot sulavat tutuiksi, nuortuvat. Muut näkivät ehkä mummoja ja vaareja  kellastuneine lakkeineen. Me näimme aivan muuta. Päivän kuluessa olemme ihan samanmoisia kuin erotessamme 50 vuotta sitten. Kuitenkin kokonaisempia, viisaampia... Alan ymmärtää luokkakokousten suosion.