torstai 23. helmikuuta 2012

Kulkuneuvoja ja jätehuoltoa




Tässä se on: Segway! Ratkaisu maailman upeimman ulkoilmamuseon, Unescon maailmanperintökohteen, Vallettan  liikenneongelmiin. Pulizaja näyttää esimerkkiä asukkaille. Valletta on jalankulkijan paratiisi, jopa me kaksi jaksoimme sen kiertää rantamuureja seuraten, ja aikaa kului 2,5 tuntia, vain siksi että pysähtelimme maisemia ihailemaan tuon tuostakin. Saaren pituus on n. kilometri ja leveys 700 metriä. Francis Laparelli vastasi Vallettan rakennussuunnittelusta 1500-luvulla  ja ruutuasemakaava suunniteltiin siksi, että merituuli pääsisi viilentämään kaupunkia tukalilla kesähelteillä. Niinpä meri näkyy pitkänkin kadun päässä. (Haaksirikkoutuneen Pyhän Paavalin kirkko häämöttää hiukan ylivalaistuneena taustalla.)

Toistaiseksi kaikki asukkaat ilmeisesti kulkevat autolla. Romanttinen turisti, jalankulkija,  haluaisi photoshopata ne pois kuvistansa. Samoin nuo mustat jätesäkit, joita näkyy joka kadunkulmassa. Kasat ovat siistejä, sillä kaupungissa ei ole kulkukoiria. Aamuvarhaisella jäteauto kiertelee kaduilla, ja nyytit nostetaan kuormaan käsin.
Toisin oli 1500-luvulla. "Kaupunkiin tehtiin toimiva jätehuoltojärjestelmä. Asukkaat jättivät roskat pihalla oleviin syvennyksiin josta ne kerättiin aamuisin. Kahdesti päivässä ojat huuhdeltiin merivedellä, joka sitten ohjattiin putkia pitkin takaisin kauas merelle."(Timo-Pekka Lehtipuu: Malta, suomalainen matkaopas) Epäilemättä ongelma on tänään harkinnassa myös Maltalla.



Kaupungin viihtyisät pääkadut ovat kävelijöiden hallussa, samoin monet porrastetut sivukadut. Autojen selviytymistä kapeilla kujilla ja kadunkulmissa voimme vain hämmästellä! Oikeastaan kaoottinen vasemmanpuoleinen liikenne kohdattiin vasta pääkaupungin ulkopuolella, täällä autot vain täyttivät kaikki paikat.
     Olisipa mainiota, jos autot olisi jätettävä kaupunginportin taakse! Ainakin turistin on syytä tehdä niin, jos sattuu auton vuokraamaan. Entä jos Maltalla  siirryttäisiin pieniin sähköautoihin, joita jo nähtiinkin katukuvassa. Koko saaren voisi tavoittaa hyvin kevyillä kulkuneuvoilla.





Tässä thaimaalaista tuktukkia muistuttava miniauto, joka kuvassa on ladattavana:


Turistien, varsinkin lapsellisten, iloksi kiertelee kaduilla hilpeä juna:



Hevosille oli kaupungilla pysäkitkin merkitty:



Myös hyötykäytössä näimme hevosia:



Valletta on satumaisen kaunis, historialtaan arvokas kaupunki, ja kaiken vaalimisen arvoinen. Kuvassa minun kultaseni, jonka takia tällaisen perinteisen karkumatkan suoritimme, tarkkailemassa Hastings-Gardenin reunalta aukeavaa näkymää toisiin kaupunkeihin:


Kuvat ovat Miehen ja minun kamerasta. Näimme yhdessä kaiken, joten en tässä erottele niitä.

8 kommenttia:

  1. Latasin videon ensin Picasaan, mutta tulos oli surkea. Tämä on upotettu Facebookista, toivottavasti näkyy kaikille?

    VastaaPoista
  2. Kaunis, historiallinen kaupunki. Olisi mukava käydä joskus tuolla. Jotenkin näytti hyvin siistiltä. Johtuneeko se vain siitä, että me olemme tottuneet näkemään tätä lumista sekamelskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asukkaat ovat ilmiselvästi ylpeitä kauniista kaupungistaan. Siistinä pidetään. Korjataan ja restauroidaan.

      Poista
  3. Viehättävää, todella. Kapeat kauniit kadut ja kujat ja korkealta näkyvät maisemat ovat mieleeni. Ja ennenkaikkea: hevoskiesit! Matkoja tehdessäni tahdoin aina ja aina hevoskieseihin, jos sellaisia oli. Viimeksi olen körryytellyt sellaisella Prahassa, sitä ennen muistaakseni Malagassa.
    Voi kun vielä jaksaisi matkustaa.... on ihan hirmuinen kaukokaipuu.
    Kiitos tästä reissusta. Änkesin itseni joka kuvaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että tykkäsit :) Aikansa kutakin, meillä on nyt tämmöinen elämänvaihe. Jokainen matka on pian muistojen joukossa, ja siksi parasta onkin kotiinpaluu ja muistelu ;) Kuvien avulla matkan voi tehdä aina uudelleen. Tai kirjoitusten ja piirustusten.

      Otimme yhteensä tuhatkunta kuvaa. Hyvin tiedän, että toisen matkakuvien katselemisessa on raja olemassa... Olen nyt ladannut Picasaan 68 kuvaa tekstien kera. Saattaa olla, että perehdyttyäni tarkemmin Miehen kuviin, en malta olla lisäämättä sinne muutamia. Google löytää hirmuisen paljon hienoja kuvia Maltalta, nyt nämäkin.

      Poista
  4. Kiireettömän näköistä kaupunkielämää ja mielenkiintoisia ajopelejä. Tuollaista seisontamopoa haluaisin ajaa, mutten autolla noilla kujilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvittele, 'seisontamopon' keksimisestä on jo yli 10 vuotta, eikä sitä vieläkään juuri näe, ainakaan kotimaassa. Vaikuttaa nerokkaalta. Saattaisin haluta, jos Segway olisi yleinen näky pyöräteillä. Minulla tuskin olisi pokkaa olla ensimmäinen...

      Poista
  5. Ja huomio huomio! Blogger on saanut valmiiksi odotetun uudistuksen: sivupalkki on nyt tässä dynaamisessa mallissa! Löydät sen etusivulta, oikeasta reunasta, kun suljet tämän postauksen rastista. Siellä kurkistelee rakkaat lukijatkin :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?