keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kaunis blogi




Sain eilen tunnustuksen, joka piristi lumisateista päivää. Lämmin kiitos Sirpa!
Mukana seuraa velvoite jakaa tunnustus eteenpäin 5 kauniille blogille, joilla on vähemmän kuin 200 lukijaa.  Seuraamieni blogien lista on pitkä, joten helpotin työtäni kiristämällä rajoja.  Etsin kuvantekijöiden upouusia blogeja omista suosikeistani, ja näin päätin lähettää tunnustuksen eteenpäin seuraavalle kolmelle ihanaiselle, riemastuttavalle ja hämmästyttävälle blogille:





On aina mielenkiintoista seurata tunnustusten polkuja taaksepäin. Melkoinen viuhka leviää Blogistaniaan.Vastaan tulee tuttuja ja ennen tuntemattomia. Huomaan myös, että moni on jakanut useammalle kuin viidelle, joten ihan hyvällä omallatunnolla voitte laittaa tämän talteen palkintokaappiin muistoksi.

6 kommenttia:

  1. Oi kiitos! Minäpäs ilostuin kovasti. Minä tallennan tämän aivojeni muistisopukoihin. Sinne varmaan paikkaan, josta sen voin kaivaa esiin hetkellä jolloin mikään ei onnistu, värit on huonot, viiva ei kulje, ideat on loppu. Silloin otan tämän esiin ja ajattelen, että ehkä jotain hyvää minussa on kun niinkin taitavalta piirtäjältä kuin sinä, olen tällaisen huomionosoituksen saanut.
    Kiitos MarjattaH!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea! Kaunis tämä onkin, selasin eri vaihtoehdoilla. Toivon hyvää ja iloista Pääsiäisen aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiitetään salaa Bloggeriakin, joka tarjoaa aika metkoja malleja ;) Iloista pääsiäistä sinullekin Aikatherine!

      Poista
  3. Taideblogini on niin uusi ja vasta hakee uomaansa, että ilahduin kovasti tästä huomiosta. Kiitos! Bannerini alla on erityinen sivu, minne tallennan aarteet, mutta laitan tästä kyllä postauksen pääsiäisen jälkeen. Nyt on leipomukset menossa, koska jälkipolvet tulevat pitkäperjantaina käymään. Ihana mummin muru on jo 12-vuotias. Juuri hän oli 2-vuotias.
    Oikein hyvää pääsiäisen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsmälleen samanikäinen on tämänkin mummin vanhempi muru! Iloista pääsiäistä siis, ja makoisia leipomuksia!

      Poista

Mitä tuumaat tästä?