Nukkepajassa on ollut hiljainen vuosi. Viime huhtikuisen kaukomatkan takia kasvit valtasivat savipajan. Puutarhakesän jälkeen paja muuttui suorastaan viidakoksi, ja pasuunakukat pudottelivat lehtiään saviroiskeiden päälle talven kaamoksessa. Maaliskuu houkutteli kasvipuuhiin, ja lähdin pajaan inventaariota pitämään. Kukkamultien vaihtaminen sujui näppärästi. Mullan kariseminen saviroippeiden päälle ei haitannut. Koko sotku tuli siivotuksi kerralla. Hävitettyäni epäonniset pelargonit saatoin järjestää tyhjää pöytätilaa. Samalla löysin tölkin, johon oli jäänyt hiukan valusavea...
Voisinkin tehdä puuttuvat kädet ja jalat parille nukkehyllyllä odottavalle päälle! Ja voisin tehdä pari päätä nukkehyllyllä odottaville käsille ja jaloille! Tölkin korkki oli vain löysästi kiinni. Harmi. Vellin sijaan valumassa oli puuroa.
Oikeaoppisuutta uhmaten ohensin massaa vedellä samalla kun siivilöin sen juoksevaksi. (Valmismassa on muuten kätevää, mutta sen oikeaa deflokkulanttia ei ole kerrottu.) Ainahan voi kokeilla, kun on vain pikkuhommista kyse.
Kokeileminen on opettavaista.
— Massan viskositeetti oli outo. Valu irtosi nätisti muotista, mutta ensimmäinen vaipui kasaan irroittamisen jälkeen. Tekele hämmennettiin takaisin lietteeseen. Muut muotit avasin vasta kahvipaussin jälkeen.
— Valutus sujui tahkeasti. Seinämän paksuus oli epätasainen.
Raakapolttoon pääsi loppujen lopuksi haluamani määrä nukenosia. Toinenkin pää syntyi kaapimalla viimeiset roippeet tölkistä. Skrabapulla...
Ihme kyllä, kaikki säilyivät raakapoltossa ehjinä. Mutta lisää kokemuksia oli luvassa:
—Skrabapulla muuttui vesiämpärissä rokonarpiseksi. Se oli täynnä ilmakuplia, jotka nyt vasta poksahtelivat auki. (Vesiliotus tehdään hiomista varten.)
—Jalka katkesi kahtia. Sisuksista paljastui syy: savi ei ollut valunut pois jalkaterästä. Liian suuria paksuuseroja siis.
Epäonnistuminen voi joskus olla ovi uuteen suuntaan. Sen sijaan, että olisi heittänyt pään jätesankoon, ryhdyin sitä hiomaan ilman pelkoa. Raakapoltettu valusavi on mitä miellyttävin veistosmateriaali, huomasin. Jokainen veistäjä tietää, että kovaa pintaa on helpompi käsitellä kuin pehmeää. Käytin rohkeasti terävää veistä ja hiontasieniä. Uuden ihon lisäksi ressukka sai myös uudet piirteet ja uuden kampauksen. (Vielä näkyy rokonarpi solisluun kohdalla.) Havainnosta innostuneena ryhdyin myös ehjää päätä veistämään.
Ehkä vielä tunnistat piirteistä Tellervon? Aikaisemmin olen yrittänyt maalaamalla antaa muottisisaruksille yksilölliset piirteet. Veljesten (kuvia löytyy Nukkesivulta) piirteitä muokkasin veistämällä, mutta varovasti.
Kenties muut nukkemaakarit ovat tämän jo aikapäätä hoksanneet, mutta itse iloitsen nyt uudesta keksinnöstäni: Selviän vähemmillä kipsimuoteilla, jos veistän nukelle lopullisen ulkonäön valun ja raakapolton jälkeen.
Kerrottakoon silti, että muotti on puoliksi uusi. Tein uuden takaosan, jolloin näistä tytöistä tulee lyhythiuksiset.
Nähtäväksi vielä jää, miten nämä selviytyvät lopullisesta poltosta. Kerron sitten.
Nukke-tunnistetta klikkaamalla löydät edelliset nukketarinat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä tuumaat tästä?