Viimeinkin liittyi nukkeseuraan Sirkka. Hän on ikäjärjestyksessä kolmas Sigridin ja Edvardin tyttäristä. Äidin jättäessä perheen, Toini mukanaan, hän oli vasta neljävuotias.
Nyt 18-vuotiaana Sirkka on jo käynyt tervehtimässä Sigrid- äitiään ja tutustunut myös kaksi vuotta vanhempaan Toini Tellervo-siskoonsa. Hän on käynyt koulunsa Joensuussa ja aloittanut itsenäisen elämän musiikkiliikkeen myyjättärenä. Tässä hän on valinnut asukseen paitapuseron ja kapean hameen, jonka vyötärö on mukavasti pudotettu. Hiukset ovat lyhyet ja tiukasti laineilla. Vuosi on 1926.
Sirkka-nukke kertoo lisää omin sanoin Villamussalossa
Upea taas nukkena ja tarinana. Ja historiallisena ajankuvana. Jäin tuossa miettimään tuonaikaisia tukkia "tiukasti laineilla". Miten ihmeessä ne pysyivät sellaisina? Olen ymmärtänyt, että lakkaa ei käytetty. Piippausrautaako?
VastaaPoistaKiitos Mm. Tukkamalleja voi vain ihastella vanhoista valokuvista (ja Downton Abbeysta...). Arvaisin pieniä tiukkoja papiljotteja. Piippausrauta voisi olla myös, liedellä kuumennettava (lapsuudesta muistan)
PoistaLisäsin vielä linkin Villamussaloon. Blogien työnjako alkaa minulle hahmottua.
VastaaPoistaMuistan lapsuudestani, että monet naiset käyttivät ohuita hiusverkkoja:)
VastaaPoistaKiitos postauksesta, Marjattah♥
Nyt kun sanot, muistan minäkin. Tavallinen kampauksenpelastaja 40-luvulla. Taitaa niitä yhäkin olla käytössä ainakin balleriinoilla ja ratsastajilla.
PoistaIhana musiikkikaupan myyjätär. Minä olen ollut joskus hiusmallina ja mulle tehtiin tuollainen rautakampaus piippaussaksilla. Jossain mulla on se lehtikuvakin :)
VastaaPoistaNo sepäs olisi mukava nähdä, Vallaton!
Poista