maanantai 13. tammikuuta 2014

Merete Mazzarella, muistot ja totuus


Martta-nukke muistelee
piirros Marjattah

Kirjaston kirjoissa on se huono puoli, että niitä ei voi alleviivata. Niinpä luin kahteen kertaan Merete Mazzarellan tuoreen kirjan ”Elämä sanoiksi”. Nimi kuvaa hyvin kirjan tarkoituksen. Niin harrastajakirjoittaja kuin aloittelija löytää oivallisia vinkkejä ja kysymyksiä pohdittavaksi. Myös muistelmien ja elämäkertojen lukija saa uusia kuvakulmia.

Ensimmäisellä lukukerralla ryntäsin sivujen läpi innokkaasti, ja tunsin olevani melkein pyörryksissä vinkkien ja oivallusten puutarhassa. Tienhaaroja joka suuntaan. Oma ajatus karkasi sivu sivulta seuraamaan uusia jännittäviä polkuja. Muistojakin tuli vastaan. Kuin vapaata assosiaatiota ilman kurssikirjan selkeää järjestystä, ajattelin. Vaikka syynä oli oma hoppuni. Minun olisi pitänyt noudattaa kirjailijan mainiota oivallusta:
”Olen toisinaan ajatellut, että säveltäjien tavoin kirjailijoidenkin pitäisi ilmottaa teksteilleen tempo. Olen näet sitä mieltä, että kirjojani tulisi mieluiten lukea hitaasti — ei siksi että teksti vaatisi syvällistä pohtimista vaan lähinnä siksi, että nopeasti lukiessa tulee herkästi ylensyönyt olo.”
Siis uudelleen, sostenuto! Toinen lukukerta  oli antoisa. Huomasin ensivaikutelman vääräksi. Ilman väliotsikoitakin teksti etenee  loogisesti vaikka lennokkaasti. Poimin talteen kovalevylle runsaasti ”alleviivauksia”.

 — Mikä on totuus, ja mikä muistin suhde totuuteen? Tätä kysymystä kirjailija on perusteellisesti pohtinut muistelmia kirjoittaessaan, ja sitähän joutuu myös harrastaja pohtimaan. 

Varmaan moni on minun laillani joutunut väittelyyn siitä, mitä tapahtui todella? Lasten ja vanhempien kertomukset yhteisestä kokemuksesta kauan sitten poikkeavat niin suuresti toisistaan, että riita on ovella. Jokainen pitää kiinni tarinastaan ja on varmasti oikeassa. Se on hyvin hämmentävää. Kirjailija joutuukin miettimään omaa vastuutaan kirjoittaessaan todellisista henkilöistä:
”Muisti on kuriton ja muistomme muuttuvaisia.” ”Ihminen on aina toinen kuin nuorempi minänsä — silloinkin kun ei kirjoita.” 
Lukija saa kurkistaa luovaan prosessiin Mazzarellan analysoidessa muutamia julkaisemiaan teoksia. Hän kertoo äitinsä viimeisistä ajoista ja kuolemasta  kirjassaan Juhlista kotiin. Hän kuitenkin katsoo kirjoittaneensa vielä enemmän elämästä kuin kuolemasta. Lukijana olen samaa mieltä. Kirja kosketti minua vahvasti, kun  saatoin omaa äitiäni viimeisinä vuosina. Melkein liian myöhään ymmärsin alkaa kirjoittaa muistiin hänen muisteluitaan ja tarinoitaan. Mazzarella tarttui tehtävään hyvissä ajoin.
Ihmiselle on perustavanlaatuista pyrkiä pitämään kuolleensa elossa”, uskoo kirjailija
Omia muistojaan sitä jotenkin kuvittelee hallitsevansa. Voi valita, voi rajata. Mutta kun haluaa kirjoittaa kuolleista henkilöistä, on haaste uudenlainen. Käytettävissä on ehkä omat muistot, haastattelut, kirjeet, valokuvat, päiväkirjat. Kunnioitukseni ammattikirjailijan työtä kohtaan on kasvanut suuresti, kun olen yrittänyt koota totuuden palapeliä tiedon sirpaleista. Silloin huomaa, miten eri silminnäkijöiden kertomukset eroavat toisistaan! Mistä löytäisi totuuden?

Olen joskus kirjoittanut muistiin Bo Carpelanin radiohaastattelusta tämän, suunnilleen näin:
"… miten vaarallista on käyttää faktoja kirjallisuudessa,— kaunokirjallisuudessa. Että jää faktojen vangiksi. Että alkaa jahdata jonkinlaista totuutta,  todellisuutta, jota ei ole.—Faktojen perusteella yrittää antaa todellisen kuvan siitä mitä  tapahtui. Mutta tällaista todellista kuvaa ei ole , jos mukana ei ole suggestiivinen voima, jonkinlainen väriskaala, joku kielellinen kiintymys. Se ei riitä, että sulla on paljon faktoja, sulla pitää olla sementtiä kivien välillä. Sun pitää rakentaa jotakin joka elää, joka ei ole niinkuin historiallinen kertauskurssi tai jotain tän tapaista.

”Elämä sanoiksi” tarjoaa hyviä työkaluja kirjoittajalle, joka haluaa saada henkilöt ja tapahtumat eläviksi. Miten lisätään lihaa luiden päälle, sementtiä kivien väliin. Ikävä palauttaa kirjastoon, taidankin ostaa kirjan.


8 kommenttia:

  1. Varmasti lukemisen arvoinen kirja, uskon sen; hienosti postattu myös:)
    Oikein hyvää viikkoa sinulle, Marjattah ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että inspiroi kynäilijää. Kiitos samoin Aili-mummo!

      Poista
  2. Miten kiinnostavaa. Hyvin tuttua on, miten helposti jotain vanhaa muistellessa asiasta tule erilaisia versioita, jopa kinaakin. Omakohtaisesti olen nyt tilanteessa, että koetan kerätä oman elämäni vaiheet niin alusta, kuin muistan kansien väliin, mutta olisipa nyt valmiina jotain, isän ja äidin kertomaa tueksi.
    Tämä esittelemäsi kirja kiinnostaa nyt minuakin todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mazzarellalla on inspiroivaa pohdintaa juuri tuohonkin. Kuten että tärkeintä on aloittaminen, mistä tahansa.(Ei välttämättä alusta) Ettei pidä suunnitella kaikkea päässään valmiiksi, ja sitten vasta kirjoittaa. Vasta kirjoittaessa ajatukset ja muistot alkavat virrata. Vamaan olet sinäkin Aimarii huomannut tuon? Nykykonsteilla on niin helppoa järjestellä ja parannella tekstiä uudelleen, kun vertailee kirjoituskoneiden aikaan.

      Poista
  3. " Jokainen pitää kiinni tarinastaan ja on varmasti oikeassa. "
    Niin tuttua pohdintaa. On ollut ja on vaikeaa hyväksyä tuo kaikkien versioiden oikeassaoleminen. Parhaimmillaan se voi tarkoittaa sitä, että omakin totuus laajentuu. Se vaatii vain toinen toisensa hyväksyvää kuulemista. En usko, että kukaan voi heti vaihtaa omaa kertomustaan, omaa näkökulmaansa, mutta vähän kerrassaan se voi saada uusia vivahteita. Silti lähes aina ihmettelee, miten erilaiselta sama asia on voinut toisesta näkökulmasta tuntua.

    Sunnuntaina taas keskustelin kahvipöydässä erään hyvin kokeneen, yhteiskunnallisestikinaikoinaan vaikutusvaltaisen naisen kanssa. Hän mietti juuri näitä samoja kysymyksiä ja pohti, miten hän voisi muistonsa ja tietonsa jakaa lapsilleen. Kerroin hänelle oman versioni: Muisto kerrallaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä on ohjeesi. Ei tarvitse aloittaa alusta. Kunpa lapset haluaisivat kuulla, ettei tarvitsisi myöhemmin katua.

      Poista
  4. Muistaminen on aikamoisen subjektiivista. Sitäpaitsi päävärkistä on mukava koristella ja muokata muistoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peikon kaltainen kertojataituri pistää muistot ja mausteet tehosekottimeen ja leipoo herkkuja :)

      Poista

Mitä tuumaat tästä?