keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Aamuhetki Chiang Maissa


Tätäkin tulen kaipaamaan kun palaamme talvipakkasiin: pikku "toimistoani" missä olen yhtaikaa ulkona ja sisällä. Tuuletin patiolla karkottaa enimmät moskiitot.  Kuuntelen yöklassista samalla ja kuulen yhdeltätoista miten Suomi herää aamuun. Varpuset pihalla hämmästelevät Ylen ykkösen varpusten sirkutusta. Kukaali ja bulbuli liittävät äänensä kuoroon. Kauneimmin laulaa vihaisen näköinen pihamaina. Olisipa kiikari, suuren mangopuun kätköistä kuuluu tunnistamaton, naukuva huutelu.

Aamulla on miellyttävän viileää, ja päivälämpötilakin pysyy säädyllisenä täällä Pohjois-Thaimaan talvessa. Poikkeuksellinen sadepäivä viime viikolla kirkasti ilmaa ja kasvillisuutta. Kuivan kauden savusumu ei vielä haittaa. Doi-Suthep-vuori loistelee upeana sinivalkoista taivasta vasten.

Orkideat jäävät tänne. Ne ovat kukoistaneet  väsymättä pian kaksi kuukautta. Ehkäpä ne jaksavat odottaa seuraavaa vierailuamme. Vaikka mikä olisi hauskempaa kuin retki Kamtieng-Marketille, valtavalle puutarhatorille, hankkimaan uusia. 

Sateesta on jo monta päivää, pikku puutarhan hoidokit ovat ehkä janoissaan. Ruukkupalmut, bougainvillea, adenium, plumeria, traakkipuu, anopinkielet, ahkeraliisat. Mutta  mangolle ei saa antaa vettä!  Silloin se ei kuki eikä tee maukkaita hedelmiä. Näin opasti Took, vuokraemäntä.


Aaamukahvi





6 kommenttia:

  1. Olet näemmä reissussa kaukomailla. Toimistosi parvekenäkymä kyllä hellii silmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin siinä käy kun lapset asuvat kaukomailla, toinen perhe niin lännessä kuin mahdollista ja toinen idässä. Me siinä puolessavälissä. Reissataan niin kauan kuin jaksetaan jakaamaan tuokioita rakkaittemme arjesta. Raikasta talvea sinulle Aimarii, pian palaamme lumitöihin mekin :)

      Poista
  2. Kiva lomapaikka, siellä aika kuluu;))

    VastaaPoista
  3. Liiankin nopeasti aika kuluu, eipä olla vielä juuri ehditty lomailla ;) Eläkeläisen työt: huusholli ja harrastukset. Ne ovat täällä mukana, tosin vähän erilaisissa puitteissa. Kiitos viestistä Aili-mummo!

    VastaaPoista
  4. Tuota juuri... Kyllä ihmisellä pitää ainakin yksi orkidea olla. Neljä on vielä parempi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi perhoskämmekät pärjäävät hyvin ikkunanlaudalla. Juu, neljä vähintään pitää olla, että aina joku olisi kukassa. — Oli mukava löytää palatessa kotoiset orkideat hyvässä kunnossa, kiitos hyvien hoitajien :)

      Poista

Mitä tuumaat tästä?