torstai 9. helmikuuta 2017

Juhlaa ja arkea



ChiangMaissa on rauhallista. Hiljalleen haalistuvat aitoja ja muureja verhoavat surukankaat ovat yhä paikoillaan. Väri on palannut katukuvaan, vaikka uskollisimmat vielä pukeutuvat mustiin. Musta sururusetti hihassa viestii surusta, vaikka asu olisi värikäs. Kuninkaan kuvia ja muistoalttareita näkee runsaasti. Myös uuden kuninkaan suuren kuvataulun  voi jossakin kohdata. Kuningas Vajiralongkorn on astunut virkaansa, mutta kruunajaiset tapahtuvat vasta suruajan päätyttyä, hautajaiseremonian jälkeen. 

Vuosittainen kolmipäiväinen kukkajuhla vietettiin hienostuneesti. Moneen kukkavankkuriin oli rakennettu tai maalattu kaivatun kuninkaan nuoruuskuva. Kuningas oli vahvasti läsnä juhlassa.
Eletään välitilassa. 

Juhla sijoittuu kylmän ja lämpimän vuodenajan väliin. Arki on palannut. Pian on edessä kuuma ja kuiva kausi. DoiSuthep-vuori alkaa jo peittyä usvaan, savusumu laskeutuu vuorten väliseen kaupunkiin. Hengityssuojain on suosittu asuste kaupungilla. Harvoin tulee siellä käytyä, täällä rauhallisilla kujilla on vielä  ilma raikasta. 

Juhlat olivat  hieno elämys. Komeita kuvia jäi saaliiksi ja paljon iloa muistoihin.  
Silti eniten minua sykähdyttää uusi lintu, joka lehahtaa kujalla ihailtavakseni.


2 kommenttia:

  1. Olet siis siellä sinäkin. Mieskin on ollut siellä jo pari viikkoa, ensin Bangkokissa,sitten opettamassa Nanin vuorilla viikon,sitten muutamana päivän kävelemässä ja pyöräilemäss Kanchanaburissa,nyt taas opettamassa Bangkokisssa ja lopuksi vielä taas viikon Nanissa. Mukavalta tuntuu.
    Uskomattomia nuo kukkakulkueet.Ne pitää melkein nähdä itse, ennen kuin ne uskoo mahdollisiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs mainiota. Niin on sinullakin sydän vahvasti Thaimaassa. Vuoristopoluilla saattaa väliin joutua kännykänkantaman ulkopuolelle...? Arvaan että saat kuulumisia aina kun mahdollista.
      - Osuin jo toistamiseen kukkajuhlan aikaan. Kukkavankkureita, kulkueita, soittokuntia. Vankkureita taisi olla 22, kaikki tuorein kukin kirjailtuja. Käsittämättömän upeaa. Yleisön puolella kaikki ojentelivat kännyköitään ja selfiekeppejään. Niin että some lienee kuvia pullollaan :)

      Poista

Mitä tuumaat tästä?