Menneitä muistellessani huomaan että 60-luku on musta aukko! Missä kaikki valokuvat? Silloin tuleva elämänkumppanini alkoi harrastaa diakuvausta. Vanhan Huvilan ullakolla piilee kolme isoa muuttolaatikkoa kukkuroillaan diakasetteja. Kolme vuotta sitten kokoelma oli suuressa vaarassa. Olin näet lukenut KonMarin minäkin...
Astuttuani digiaikaan viime vuosituhannen lopulla, on tullut tavakseni dokumentoida arkea. Mies on harrastanut kuvausta nuoresta pitäen. Kuvat kertovat yhteisestä taipaleestamme vuodesta 1961alkaen. Myös isäni oli innokas valokuvaaja, ja siksi lapsuuteni on talletettu aika kattavasti. Nyt korkeassa iässä yhä useammin tulee retkeiltyä menneissä ajoissa. Kuvia on albumeissa, kenkälaatikoissa, kovalevyillä, pilvessä. Voinkin kehaista: ei niinkään huonossa järjestyksessä. Mutta diakuvat! Ylipääsemätön urakka. Muistan kyllä, sitä kutsuttiin vieraidenkarkoitustempuksi.
--Varmaan haluatte nähdä reissukuvamme Mallorcalta?
Ja tuota pikaa isäntä alkoi pystyttää valkokangasta olohuoneeseen. Projektori kannettiin esille...
Vuodet pimennossa ovat tuoneet lisäarvoa dioillemme. Miksei reissukuvatkin, mutta ennen kaikkea kuvat tavallisesta arjesta.
 |
| Opiskelijaelämää, kuva JH |
60-luvun alussa kampaus oli naisen tärkein kaunistus. Mitä suurempi, sen parempi. Moderni kuivauskupu vapautti nukkumisesta papiljotit päässä. Siinäpä kerkisi hyvin lueskella. (Näyttää taidehistoriankirjalta.) Sitten oli edessä tupeeraus ja lakkaus. Sillä pärjättiinkin sitten monta päivää.
Kuvan reuna-alueet tarjoavat arkeologille paljon oheistietoa. Hyasintti kertoo joulusta. Ehkäpä testaan joululahjaa? Tuhkakuppi kertoo myös ajan tavoista.(Itse en ruvennut...) Seinällä Ateneumin piirustussalissa syntyneitä akvarelleja. Kelvoton asetelma, onneksi ei ole säilytetty... Tuo oikeanpuoeinen oli parempi, muistaakseni.
...onneksi emme usko kaikkea lukemaamme, KonMarituksen myötä ihmiset ovat heittäneet pois varmaan paljon ihania muistoja oman elämänsä varrelta. mekin olemme ottaneet paljon diakuvia, oikeastaa lapsistamme on enempi juuri diakuvia kuin paperisia. viimeksi viime syksynä kaivoimme diakuvat , projektorin ja kankaan esiin komeron kätköistä. kävimme kuvia läpi keskimmäisen häitä varten. esikoinen hankki muutama joulu sitten iskälle lahjaksi tuollaisen vempaimen millä diakuvat saa digitalisoitua. siinä on tosiaan iso urakka ja mekin olemme vasta ihan alussa, on se vaan niin hidasta hommaa, kuvat nostavat pinnalle niin paljon muistoja, joista tulee puheltua välillä pitkäänkin, siihen se sit taas loppuu, digitalisointi kun aloimme sosialisoimaan muistojamme;)
VastaaPoistaKiitos Ilona kommentista! Arvelin jo harrastavani täällä yksinpuhelua, kun on tullut pidettyä pitkiä pausseja :) Kiva kuulla että myös teidän perheessä on löydetty vanhat diakuvat ja saatu keinot niiden digitalisoimiseen. Niiden katsominen on työlästä, mutta palkitsee vaivan. Ovathan ne paljon laasukkaampia kuin vanhat väripaperikuvat. Katseluelämys pimeässä huoneessa lumoaa ja tuo takaisin kadonneen ajan.
VastaaPoistaMarilla on taito viedä mukanaan ja kääntää totutut kuviot ylösalaisin. Moni saattaa katua ylilyöntejään...