Mata, 60-luvun tyttö

Mata-nukke lempijumpperissaan, mielipuuhassaan

Puutarhan valmistautuessa talviunille alkavat sisäpuuhat taas houkuttaa. Nukkepajaan on jäänyt ylimääräisiä  päitä käsineen ja jalkoineen. Joistakin syntyy toisintoja, jotkut hion ja viilaan yksilöllisiksi. Neljä tätiäni 20-luvulta jo valmistuivat, tämä oli ehdolla Annikiksi, mutta toisen valitsin. Mikäpä siinä, voisihan tämä esittää minua itseäni 18-vuotiaana.  Tuollainen siisti permanentti oli muotia, miksipä ei? Pää on valmistettu ”Tellervo”-muotilla. Sukunäköä nukkeperheeseen siis löytyy. Ehkäpä käyn muistelemaan aikaa, joka on keski-ikäisillekin jo historiaa. Onkin hauska tehtävä valmistaa nukelle 60-luvun vaatteita.Voin muistaa vähäisen vaatekokoelmani aika hyvin,  ja näen asujani myös valokuva-albumeissani. Mainiota huomata miten Googlen  tai Pinterestin kuvahaku löytää tuttuja asuja tuolta ajalta. Ehkä ompelen vielä kauneimman kävelypukuni!

Kukahan minusta tulisi?

Aikamatkalla Iitissä

Kesäpäivänä, elämän näyttämöllä

Menneistä tarinoidaan Villamussalossa

Vanhojen kuvien digitalisointi on kiehtovaa puuhaa. Monilla on kaappien kätköissä perittyjä kuvia, joille voi näin antaa uuden elämän. Vanhat harrastajien ottamat kuvat ovat usein pienikokoisia (pintavedoksia), ja skannaaminen isolla resoluutiolla antaa kasvoille ilmeet ja tuo yllättäviä yksityiskohtia esiin. Kuten tässä kuvassa piilottelevan henkilön. Ja miten mukava mahdollisuus on tehdä suurennetuista kuvista uusia kuva-albumeita Ifolorin tai muiden vastaavien palveluiden avulla.

Äärimmäisen kettumaista

Aamu-uinti, sitten metsään. Itikat vaanivat varjoissa turhaan, osaan suojautua. Vaan turhaa on etsiä mustikoita enää. Linnut ja ketut syöneet janoonsa kai.

Mutta löysin puutarhakenkäni, tosin vain toisen! Nehän katosivat oudosti keittiön rapulta viime kesänä. Siitä kerroinkin: Kummittelua Vanhalla Huvilalla. Nyt paistatti päivää yksinäinen kenkä Vaarinkallion korkeimmalla kohdalla metsän uumenissa. Viime viikolla maalla kävin mustikassa joka päivä enkä takuulla nähnyt kenkää tuossa.

—Arvoisa kettu, kiitos paljon, ehkä palauttaisit toisenkin kengän ystävällisesti?

Äärimmäinen sää on nyt äärimmäisen kiinnostavaa. Lämpötilan hipoessa iltapäivällä kolmeakymppiä, en jaksa muutakaan kuin istua verannalla tarkkailemassa säätä, havainnoiden sitä aistinvaraisesti sekä tutkien netistä sääsivuja. Sadetutkassa leimuavat salamat ympäri maata. Aivan varmasti kuulin juuri kaukaista jyrinää. Ah, sadetta kaipaavat puutarhani kaupungissa ja maalla!  Kuten monet muutkin puutarhat ja luonto. 

Totisesti saatiinkin sadetta kesäkuussa. Pihapolut muuttuivat savivelliksi, ja vesiheinä vietti juhlaa kukkapenkeissä. Äärimmäisen märkää ja kylmää. Että pitikin, juuri kun rakkaamme Kanadasta lomailivat täällä. Pieniä murheita kuitenkin nämä, jos vertailee.

Etelätuuli puhaltaa järveltä suoraan huvilan verannalle kuumana ja hyväilevänä. Monilla Thaimaan-reissuilla olen oppinut, että kuumuudesta selviän parhaiten vajoamalla täydelliseen laiskuuteen. Jos on käveltävä, kävelen hitaasti kuin kilpikonna. Kun tämä tukala helle viimein loppuu, tulen kaipaamaan sitä.

Joskus sentään aurinko kurkisti kesäkuussa