Arkeologiaa

Menneitä muistellessani huomaan että 60-luku on musta aukko! Missä kaikki valokuvat?  Silloin tuleva elämänkumppanini alkoi harrastaa diakuvausta. Vanhan Huvilan ullakolla piilee kolme isoa muuttolaatikkoa kukkuroillaan diakasetteja. Kolme vuotta sitten kokoelma oli suuressa vaarassa. Olin näet lukenut KonMarin minäkin...

Astuttuani digiaikaan viime vuosituhannen lopulla, on tullut tavakseni dokumentoida arkea. Mies on harrastanut kuvausta nuoresta pitäen. Kuvat kertovat yhteisestä taipaleestamme vuodesta 1961alkaen.       Myös isäni oli innokas valokuvaaja, ja siksi lapsuuteni on talletettu aika kattavasti. Nyt korkeassa iässä yhä useammin tulee retkeiltyä menneissä ajoissa. Kuvia on albumeissa, kenkälaatikoissa, kovalevyillä, pilvessä. Voinkin kehaista: ei niinkään huonossa järjestyksessä. Mutta diakuvat! Ylipääsemätön urakka.  Muistan kyllä, sitä kutsuttiin vieraidenkarkoitustempuksi.
   --Varmaan haluatte nähdä reissukuvamme Mallorcalta?
    Ja tuota pikaa isäntä alkoi pystyttää valkokangasta olohuoneeseen. Projektori kannettiin esille...

Vuodet pimennossa ovat tuoneet lisäarvoa dioillemme. Miksei reissukuvatkin, mutta ennen kaikkea kuvat tavallisesta arjesta.

Ensi töikseni hankin verkkokaupasta pienen katselulaitteen. Sieltä täältä olen nostanut dioja valoon, ja skannannut muutamia digitaaliseen muotoon. Viikonloppuna saimme tarmonpuuskan. Komerosta löytyi toimiva projektori ja valkokangas, sic!  Ne pystytettiin ullakkohuoneen hämärään, ja aloitettiin katselu-urakka. Miten jännittävää! Tietenkin on joukossa turhia ja epämääräisiä kuvia, mutta helmet poimitaan digitalisoitaviksi.  Ehkäpä intoa riittää koko urakkaan. Kesä on vasta alussa.

Opiskelijaelämää, kuva JH

60-luvun alussa kampaus oli naisen tärkein kaunistus. Mitä suurempi, sen parempi.  Moderni kuivauskupu vapautti nukkumisesta papiljotit päässä. Siinäpä kerkisi hyvin lueskella. (Näyttää taidehistoriankirjalta.) Sitten oli edessä tupeeraus ja lakkaus. Sillä pärjättiinkin sitten monta päivää.

Kuvan reuna-alueet tarjoavat arkeologille paljon oheistietoa. Hyasintti kertoo joulusta. Ehkäpä testaan joululahjaa? Tuhkakuppi kertoo myös ajan tavoista.(Itse en ruvennut...) Seinällä Ateneumin piirustussalissa syntyneitä akvarelleja. Kelvoton asetelma, onneksi ei ole säilytetty... Tuo oikeanpuoeinen oli parempi, muistaakseni.

Lintujen lumoissa

Ei, en ole siirtynyt tuonilmaisiin. Tämä tiedoksi mahdolliselle seuraajalleni...Edellisen Valon juhla-postauksen jälkeen olen ehtinyt jo kahdesti viettää kuukauden Thaimaassa. Mukana on ollut kamera ja maalausvälineet. Luulin jättäneeni taidehommat, mutta nyt olen osallistunut jo kuuteen Kotkan Taideseuran näyttelyyn, ja oma näyttely on tulossa 13 vuoden paussin jälkeen. Kaikki on lintujen syytä!  Linnuista näytänkin postanneeni täällä jo toissa vuonna. 

   Aluksi piirsin lintuhavaintojani digitaalisesti, ja tarkoitus oli käyttää niitä vain verkkojulkaisuissa. Aineeton taide miellytti kovin. Vanhana graafikkona sitten innostuin tulostamaan piirroksiani taidepaperille. Materiaalit ja menetelmät ovat kehittyneet niin, että vedosten säilyvyyteen voi luottaa.

   Vasta vuosi sitten otin esille unohtuneet pastelliliituni, ja se oli menoa. Näistä olenkin kertonut toisessa blogissani Kuvitukset.

Näyttelymainoksen on laatinut Kotkan Taideseura ry:n sihteeri Katja Saastamoinen. Pastellimaalaus esittää kauluskottaraista, jota tarkkailin Chiang Maissa.

Tervetuloa näyttelyyn!

Valon juhla

Loy Krathong festival in ChiangMai 2017 from Marjatta Huuskonen on Vimeo.

Loy Krathong-juhlaa vietetään Thaimaassa vuosittain täydenkuun aikaan. Panin merkille monia turistibusseja ChiangMaissa, sillä täällä juhla on näyttävin. Väkijoukko oli miltei läpitunkematon juhlapaikoilla. Lauantaina Naa ja minä pyrimme Navarat-sillan yli kohti juhlakulkueen reittiä. Silta oli yksi luvallisista taivaslyhtypaikoista. Tuulenpuuskat tekivät lyhtyjen lähettämisen suorastaan haasteelliseksi. Lievä kauhuntunne ei ollut kaukana, kun lyhtyjen polttimot loimottivat joka puolella tungoksessa. Milloin oli väisteltävä maassa kytevää silkkipaperikasaa, milloin kohti lentävää lyhtyä. Kalifornialaispariskunta yritti turhaan saada lyhtyään nousemaan. Tuulenpuuska painoi sen lommolle aina uudelleen. Naa ryhtyi tottunein käsin auttamaan, ja niin lähti onnellisten juhlavieraiden lyhty viimein kohti korkeuksia.  Sähköjohdoissa tuulen alla lepatti liekehtiviä lyhdynraatoja. Korkeat puut jokivarressa olivat kuin jättimäisiä joulukuusia loimuavin koristein. En silti kuullut palosireenien ulvontaa. Tämä oli siis aivan normaalia...

    Mutta taivainen  näky oli lumoava! Lyhdyt vievät huonon onnen ja väärät teot pois, unohduksiin. Sama tarkoitus on kelluvilla lyhdyillä, kratongeilla, joita Ping-joen rannoilta laskettiin virran vietäväksi.

Juhlakulkueen vaunut vierivät suoraan Tuhannen ja yhden yön saduista. Kännykät myös hehkuivat väkijoukossa kuin pienet hassut lamput. 

Videoon olen pominut välähdyksiä juhlinnasta. 

Yksinäinen kratong, kelluva lyhty, seuraavana aamuna